Tutkimuksia ja metsäpeuraa

Edellisestä kirjoituksestani on vierähtänyt hetki, pahoitteluni siitä. Nyt kuitenkin tulee monipolvinen teksti teille luettavaksi, joten ottakaahan hyvä asento niin aloitamme.


Tällä hetkellä odotamme niin Perhon susioikeudenkäynnin tulosta (tulee tammikuussa) kuin pian ilmestyvää Suomen susikannanhoitosuunnitelmaa, jonka on lupailtu sisältävän mm. kannanhoidollista metsästystä ja muita helpotuksia susien kanssa tekemisissä olevien elämään.
Saimme myös pari päivää sitten tuoreen ennakkoarvion susien määrästä, joka näyttäisi kertovan kannan kasvaneen, sillä laumojen määrä on 29-41 kappaletta. (8 kokonaan Suomen puolella olevaa laumaa on epävarmoja, koska niistä ei ole tullut kuin 1 tai ei yhtään lisähavaintoa alkuperäisen pentuehavainnon lisäksi.)

Sain tuossa eilen myös eräänlaisen kutsun miettimään metsäpeurakannan hoitoa tai pikemminkin sen statuksen ja vastaavan ideoimista.... Kyseessä oli siis keskustelu tuolla internetin syövereissä jossa totesin suden kanta-arvio keskustelun ohessa metsäpeuran suojelijoiden vähäisestä määrästä ja "suojelijoiden" motiivista käyttää metsäpeuraa astinlautana petoja vastaan. Tästä asia vähän kimpoili ja kumpuili menemään hiukan, mutta suostuin kyllä ideoimaan erinäisiä keinoja metsäperuran hyväksi. Näistä yksi olisi petojen metsästys, koska sillä saataisiin kuolleisuus laskemaan kaikkein tehokkaimmin ja näin elvytettyä kantaa.

Tähän ideaan linkitettynä muistin erään tutkimustuloksen Amerikoista. Siellä oli havaittu, että susien tappaminen karjavahinkojen estämiseksi näyttäisi pitkän seurannan tuloksena olevan tulokseton tai tuottavan jopa suurempia tuhoja mitä alkuperäiset tuhot olivat. Tähän tutkimukseen perustuen olen nähnyt esitettävän väitteitä ettei Suomessa susien metsästäminen siis olisi lainkaan hyödyllistä, vaan ainoastaan suojaaminen olisi se keino jolla petovahinkoja voitaisiin välttää.
Tämä väite ei kuitenkaan valitettavasti ole täysin tosi, sillä Amerikassa on todettu myös, että kun Defenders of Wildlife niminen suojelujärjestö laittoi vapaaehtoisensa auttamaan karjatilallisia ja he kiersivät ympäri karjalaumojen laidunaluetta, saivat he läsnäolollaan ja satunnaisilla pelotevälineillä pidettyä karjavahingot olemattomina. Ainoastaan kun heidän vapaaehtoisensa eivät olleet paikalla, sudet tekivät vahinkoa. Näiden kahden havainnon/tutkimuksen perusteella voimme päätellä sen verran, että jos susi on oppinut ihmisen haitallisuuden, se varoo ja väistää ihmistä vaikka sillä olisikin ruokaa saatavilla jos se vain uskaltaisi ihmisen läheisyyteen. Toinen tutkimusten tulos pätee puolestaan Suomessa vain poronhoidon suhteen. Nimittäin tämä metsästyksen negatiivinen vaikutus.

Meillä ja Amerikoissa on huomattavasti erilainen karjanpito kulttuuri. Tuolla suuren meren toisella puolen karjaa pidetään kuin poroja meillä. Siksi metsästyksen negatiivista vaikutusta karja-vahinkoihin ei voida soveltaa karja-vahinkoihin täällä meillä, koska eläimet eivät laidunna täysin vapaasti, puoliksi villinä luonnossa vaan ne ovat yleensä aina lähellä asutusta ja ihmisiä.

Tästä pääsemmekin pienen mutkan kautta takaisin metsäpeuraan ja suteen. Uuden kannanhoitosuunnitelman valmistelutilaisuuksissa oli puhetta myös metsäpeurasta ja sudesta. Ainakin siellä jossa olin paikalla, olivat paikalliset ymmärtäneet että susien totaalinen hävittäminen alueelta ei lopulta ratkaisisi metsäpeuran ongelmaa, koska sinne tulisi vain uudet sudet. Sen sijaan yhden lauman pitäminen ja sen kontrolloiminen pitäisi molempien eläinten kannan kunnossa. Susien laumakokoa kontrolloimalla ei lauman aiheuttama saalistuspaine nouse yli metsäpeuran lisääntymiskyvyn ja lauma pitää alueeltaan loitolla muut sudet, jotka verottaisivat peuroja. Näin saataisiin molemmille eläinlajeille taattua säilyminen lajistossamme.

Ja vielä sitten vielä sukellus yhteen tutkimukseen:

Kanadassa on todettu, että voimakkaasti metsästetyllä susikannalla on korkeammat stressi- ja lisääntymishormoni-tasot kuin mitä vähän metsästetyllä. Lisääntymishormonin osalta voimakas metsästys siis kompensoituu voimakkaalla lisääntymisellä. Stressillä puolestaan todettiin olevan mahdollisia evolutiivisia vaikutuksia (stressi vaikuttaa mm. mutaatioiden määrään). Metsästyksen havaittiin myös pienentävän laumakokoja, joka puolestaan vaikuttaa susien metsästystapoihin, johtaa tappojen voimakkaampaan puolustamiseen raadonsyöjiltä ja voi lisätä konflikteja ihmisten ja karjan kanssa.

Stress in Wolves (Bryan et al. 2014)
Effects of Wolf Mortality on Livestock Depredations (Wielgus et Peebles 2014)'
Defenders Of Wildlife: Wood River Valley Program

Susikannan heikentyminen?

Susikanta kasvoi hyvää tahtia aina vuoteen 2007 asti jonka jälkeen se on ollut laskusuunnassa.
Syynä tälle on esitetty lähinnä salametsästystä, sillä luontaisia syitä kannan pienentymiselle ei ole löytynyt. (taudit, lajin sisäinen kilpailu)
Vuodesta 2000 vuoteen 2006 kannan kasvu oli maksimissaan vajaa 21% (vuonna 2005) ja pienimmillään vuonna 2002, jolloin kanta kasvoi vain 6%. Vuonna 2001 kävi pieni notkahdus, jolloin kanta laski noin 8 yksilöllä.
Prosentteja katsoessa kannan muutos on koko aikavälillä aina -32%:sta +25%:iin. Prosentteihin tuijoittamalla saadaan vaikutelma suuremmasta kasvusta tai vähentymästä mitä todellisuudessa on kyse. Siksi tulisikin käyttää ennemmin oikeita lukuja kannan muutoksen kuvaamiseen.

Mikä sitten aiheuttaa kannan muutoksen vaihtelut?

Suurin kasvu vuosien 2000-2014 välillä on ollut vuosina 2005 ja 2011 tapahtunut noin 40 yksilön lisäys kantaan. Suurin lasku puolestaan on ollut vuonna 2010, jolloin muutos pienempään on ollut noin  75 yksilöä.

75 yksilön kannan pieneneminen kuulostaa äärimmäisen suurelta, etenkin kun edellisenä vuonna laumoja ja pareja oli yhteensä (rajalaumat huomioituna) 55 kappaletta. Kuitenkin vuonna 2010 havaittiin enää 41 laumaa/paria. Laumojen yhteismäärä laski 41 laumasta 27 laumaan eli 14 laumalla.
Näin suuren määrän poistaminen laittomasti olisi ollut täysi mahdottomuus, ilman että sitä olisi havaittu muuten kuin jälkikäteen.

Mitä sitten tapahtui?

Uusi tutkimus USA:sta kertoo, että lauman alfayksilöiden poistaminen vaikuttaa lauman koossa pysymiseen, mutta niiden poistaminen ei vaikuta varsinaiseen kantaan. Tutkimuksessa havaittiin, että molempien lisääntyvien yksilöiden poistaminen johti lauman hajoamiseen 69% tapauksista. Uroksen poistaminen puolestaan johti 17% tapauksista lauman hajoamiseen ja naaraan poistaminen johti lauman hajoamiseen 35% tapauksista. Tutkimuksessa havaittiin myös, että mitä suurempi lauma oli, sitä pienemmällä todennäköisyydellä se hajosi lisääntyvän yksilön/yksilöiden poistamisen seurauksena.

Voiko olla siis niin, että kanta ei vähentynytkään 75 yksilöä, vaan ainoastaan osa lisääntyvistä yksilöistä poistettiin johtaen laumojen hajoamiseen ja sitä kautta väärään luuloon, että kokonaiset laumat olisivat kadonneet?

Vuodesta 2007 eteenpäin on ollut enemmän tai vähemmän erimielisyyttä tutkijapuolen ja paikallisväestön välillä susien määrästä. Ongelmallisten yksilöiden poiston vaikeutuminen ja julkiset syytökset salametsästyksestä romahduttivat kiinnostuksen havaintojen ilmoittamiseen. Näin kanta jatkoi laskuaan, ainakin numeroissa.
Todellinen susikanta on voinut hyvinkin kasvaa huomattavasti voimakkaammaksi mitä viralliset kanta-arviot kertovat, sillä se nojaa hyvin voimakkaasti ilmoitettuihin havaintoihin joiden ilmoitusprosentti puolestaan on hyvin alhainen. Näin kanta vaikuttaa huomattavasti alhaisemmalta mitä se onkaan ja osaltaan vaikeuttaa virallisten tahojen toimintamahdollisuuksia susiasiassa.
Jos salametsästys-teoria pitäisi paikkansa, susia pitäisi tappaa laittomasti valtaisat määrät, jotta luvuissa esiintynyt kannan pieneneminen olisi mahdollista. Suomen kaltaisessa maassa, jossa on ainakin yksi talo jokaisessa niemessä ja notkelmassa, on näin mittavan määrän laittomia susijahteja mahdotonta pysyä piilossa.


Onko siis niin, että susikantamme onkin elinvoimaisempi mitä luulemme ja suojelutahon esittämät väitteet salametsästyksestä ovat humpuukia?

Impacts of breeder loss on social structure, reproduction and population growth in social canid