Edellisestä kirjoituksestani on vierähtänyt hetki, pahoitteluni siitä. Nyt kuitenkin tulee monipolvinen teksti teille luettavaksi, joten ottakaahan hyvä asento niin aloitamme.
Tällä hetkellä odotamme niin Perhon susioikeudenkäynnin tulosta (tulee tammikuussa) kuin pian ilmestyvää Suomen susikannanhoitosuunnitelmaa, jonka on lupailtu sisältävän mm. kannanhoidollista metsästystä ja muita helpotuksia susien kanssa tekemisissä olevien elämään.
Saimme myös pari päivää sitten tuoreen ennakkoarvion susien määrästä, joka näyttäisi kertovan kannan kasvaneen, sillä laumojen määrä on 29-41 kappaletta. (8 kokonaan Suomen puolella olevaa laumaa on epävarmoja, koska niistä ei ole tullut kuin 1 tai ei yhtään lisähavaintoa alkuperäisen pentuehavainnon lisäksi.)
Sain tuossa eilen myös eräänlaisen kutsun miettimään metsäpeurakannan hoitoa tai pikemminkin sen statuksen ja vastaavan ideoimista.... Kyseessä oli siis keskustelu tuolla internetin syövereissä jossa totesin suden kanta-arvio keskustelun ohessa metsäpeuran suojelijoiden vähäisestä määrästä ja "suojelijoiden" motiivista käyttää metsäpeuraa astinlautana petoja vastaan. Tästä asia vähän kimpoili ja kumpuili menemään hiukan, mutta suostuin kyllä ideoimaan erinäisiä keinoja metsäperuran hyväksi. Näistä yksi olisi petojen metsästys, koska sillä saataisiin kuolleisuus laskemaan kaikkein tehokkaimmin ja näin elvytettyä kantaa.
Tähän ideaan linkitettynä muistin erään tutkimustuloksen Amerikoista. Siellä oli havaittu, että susien tappaminen karjavahinkojen estämiseksi näyttäisi pitkän seurannan tuloksena olevan tulokseton tai tuottavan jopa suurempia tuhoja mitä alkuperäiset tuhot olivat. Tähän tutkimukseen perustuen olen nähnyt esitettävän väitteitä ettei Suomessa susien metsästäminen siis olisi lainkaan hyödyllistä, vaan ainoastaan suojaaminen olisi se keino jolla petovahinkoja voitaisiin välttää.
Tämä väite ei kuitenkaan valitettavasti ole täysin tosi, sillä Amerikassa on todettu myös, että kun Defenders of Wildlife niminen suojelujärjestö laittoi vapaaehtoisensa auttamaan karjatilallisia ja he kiersivät ympäri karjalaumojen laidunaluetta, saivat he läsnäolollaan ja satunnaisilla pelotevälineillä pidettyä karjavahingot olemattomina. Ainoastaan kun heidän vapaaehtoisensa eivät olleet paikalla, sudet tekivät vahinkoa. Näiden kahden havainnon/tutkimuksen perusteella voimme päätellä sen verran, että jos susi on oppinut ihmisen haitallisuuden, se varoo ja väistää ihmistä vaikka sillä olisikin ruokaa saatavilla jos se vain uskaltaisi ihmisen läheisyyteen. Toinen tutkimusten tulos pätee puolestaan Suomessa vain poronhoidon suhteen. Nimittäin tämä metsästyksen negatiivinen vaikutus.
Meillä ja Amerikoissa on huomattavasti erilainen karjanpito kulttuuri. Tuolla suuren meren toisella puolen karjaa pidetään kuin poroja meillä. Siksi metsästyksen negatiivista vaikutusta karja-vahinkoihin ei voida soveltaa karja-vahinkoihin täällä meillä, koska eläimet eivät laidunna täysin vapaasti, puoliksi villinä luonnossa vaan ne ovat yleensä aina lähellä asutusta ja ihmisiä.
Tästä pääsemmekin pienen mutkan kautta takaisin metsäpeuraan ja suteen. Uuden kannanhoitosuunnitelman valmistelutilaisuuksissa oli puhetta myös metsäpeurasta ja sudesta. Ainakin siellä jossa olin paikalla, olivat paikalliset ymmärtäneet että susien totaalinen hävittäminen alueelta ei lopulta ratkaisisi metsäpeuran ongelmaa, koska sinne tulisi vain uudet sudet. Sen sijaan yhden lauman pitäminen ja sen kontrolloiminen pitäisi molempien eläinten kannan kunnossa. Susien laumakokoa kontrolloimalla ei lauman aiheuttama saalistuspaine nouse yli metsäpeuran lisääntymiskyvyn ja lauma pitää alueeltaan loitolla muut sudet, jotka verottaisivat peuroja. Näin saataisiin molemmille eläinlajeille taattua säilyminen lajistossamme.
Ja vielä sitten vielä sukellus yhteen tutkimukseen:
Kanadassa on todettu, että voimakkaasti metsästetyllä susikannalla on korkeammat stressi- ja lisääntymishormoni-tasot kuin mitä vähän metsästetyllä. Lisääntymishormonin osalta voimakas metsästys siis kompensoituu voimakkaalla lisääntymisellä. Stressillä puolestaan todettiin olevan mahdollisia evolutiivisia vaikutuksia (stressi vaikuttaa mm. mutaatioiden määrään). Metsästyksen havaittiin myös pienentävän laumakokoja, joka puolestaan vaikuttaa susien metsästystapoihin, johtaa tappojen voimakkaampaan puolustamiseen raadonsyöjiltä ja voi lisätä konflikteja ihmisten ja karjan kanssa.
Stress in Wolves (Bryan et al. 2014)
Effects of Wolf Mortality on Livestock Depredations (Wielgus et Peebles 2014)'
Defenders Of Wildlife: Wood River Valley Program
Näytetään tekstit, joissa on tunniste susi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste susi. Näytä kaikki tekstit
lauantai 13. joulukuuta 2014
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Kuinka yhdistää suojelu ja turvallisuus?
Susikysymys on jälleen kuumentunut. Jatkuvassa vastakkainasettelussa on ihmisten turvallisuus ja oikeus elää ilman jatkuvaa pelkoa sekä susien suojelu.
Molemmilla on sekä kannattajansa että vastustajansa. Voidaanko toinen nostaa täysin toisen yläpuolelle? Mielestäni ei.
Molemmilla on sekä kannattajansa että vastustajansa. Voidaanko toinen nostaa täysin toisen yläpuolelle? Mielestäni ei.
Nämä kaksi pitäisi saada sovitettua yhteen mahdollisimman suurta osaa ihmisistä tyydyttävällä tavalla. Kaikki eivät tule koskaan hyväksymään susien olemassaomoa eivätkä kaikki tule hyväksymään sitä, että susien käytöstä ja määrää hallinnoidaan. Suurin osa onneksi kuitenkin tulee hyväksymään aidon kompromissi ratkaisun, jossa turvataan sekä ihmisten turvallisuus että susikannan säilyttäminen maassamme.
Mitä tämä kompromissi sitten vaatisi?
Tämän hetkinen tilanne on henkilöstä riippuen joko enemmän ihmisten tai susien puolella. Omasta näkökulmastani vaaka painottuu enemmän susien ja suojelun puolelle. Vaa'an tasapainottamiseksi joudutaan myös poistamaan yksilöitä susikannasta, jotka ovat liian rohkeita ja tulevat ruoan tai reviirin hallinnan vuoksi ihmisten pihoille ja ottavat koiria läheltä ihmistä metsässä.
Koska susi on ns. huippupeto, jolla ei ole nk. luonnollisessa elinympäristössään vihollisia oman lajinsa ulkopuolella, on sille luontaista olla pelkäämättä ihmistä jos sillä ei ole kokemusta ihmisen vaarallisuudesta tai sen vanhemmat eivät ole sille tätä ominaisuutta opettaneet. Susikannan säilymisen kannalta olisi suotavaa, jotta susille saataisiin jälleen opetettua ihmisen olevan sitä metsästävä peto, jolloin se alkaa välttelemään tekemisissä olemista ihmisen kanssa. Tämä ns. oppi on syy siihen, että suden oletetaan olevan luontaisesti ihmisiä välttelevä "erämaan asukki". Tämä on kuitenkin meidän ihmisten oppima harhakuva joka on suoraa seurausta suden tarpeesta pysytellä hengissä ja jatkaa sukuaan.
Uusi kannanhoitosuunnitelma toivottavasti saa pitää lausuntokierroksen jälkeen siihen suunnitellut kannanhoidollisen ja keveämmän poikkeuslupapyynnin. Nämä kaksi menetelmää ovat alkuvaiheessa valitettavan välttämättömiä, sillä sudet ovat oppineet jo hyvin voimakkaasti sekä hyötymään ihmisestä sekä pitämään ihmisen läsnäoloa yhtä huomionarvoisena kuin puiden lehtien havinaa tuulessa. Ennaltaehkäisevät keinot eivät ole enää tällä hetkellä toimivia ainakaan siinä suhteessa, että ne vahvistaisivat suden epäluuloa ja varovaisuutta ihmistä kohtaan. Petoaidat suojaavat kyllä eläimiä, mutta yhden peltolohkon suojaaminen johtaa vain siihen että sudet etsiytyvät helpomman ravinnon perässä suojaamattomalle alueelle, eivätkä ongelmat siis lopu, ne vain siirtyvät muualle.
Koska suden on petoeäimenä oltava nopea oppimaan, ei ongelmallisia yksilöitä tule olemaan juurikaan sen jälkeen kun susikanta on kokonaisuudessaan jälleen oppinut että ihminen on sille vaarallinen ja sitä on suotuisaa väistää.
Amerikassa tehdyn havainnon perusteella sudet oppivat nopeasti esimerkiksi lentokoneen ja tappamisen välisen yhteyden ja piiloutuvat lentokoneen äänen kuullessaan metsän siimekseen josta niitä ei näe lentokoneesta. En epäile hetkeäkään etteivätkö omat sutemme oppisi yhtä nopeasti yhdistämään ihmisen metsästyksellä aiheuttamaan ahdistelua ja esimerkiksi koirien haukuntaa metsästystilanteeseen ja vaaraan. Tässä on kuitenkin olemassa virheen paikka, sillä eläimet oppivat yleensä yhdistämään vaaran aiemmin tuntemattomaan asiaan. Tällöin esimerkiksi ihmisen hajun piilottaminen on virhe, sillä tarkoituksena on nimenomaan aiheuttaa sudelle mielleyhtymä ihmisen (haju) ja vaaran välille. Niinpä susijahtiin lähtiessä olisikin viisainta saada vaatteensa ja muut haisemaan mahdollisimman paljon ihmiseltä, toisin kuin yleensä metsästyksessä jossa ihmisen haju pyritään piilottamaan.
Kun susikanta saadaan oppimaan ihmisen vaarallisuus, voidaan jälleen keskittyä enemmän kannan terveyteen ja elinvoimaisena pitämiseen. Tämäkin vaatii kuitenkin sen, että otamme menneisyydestä opiksemme emmekä anna tilanteen palata nykyisen kaltaiseksi. Kannanhoidollinen metsästys, jolloin esimerkiksi lisääntyneestä laumasta poistetaan 1-2 keväistä pentua, ylläpitää susien arkuutta ihmistä kohtaan jolloin tarve ongelmayksilöiden mahdolliseen laittomaan poistamiseen vähenee ja toivottavasti katoaa kokonaan.
Kannan tuleva hoito voisi myös tulevaisuudessa toimia enemmänkin DNA-tiedon pohjalta, kuten Ruotsissa jo tehdään. Vaikka susi onkin villieläin, joudumme silti susien ja ihmisten hyvinvoinnin vuoksi rajoittamaan niiden määrää ja DNA-tiedon avulla pystymme myös varmistamaan paremmin susien todellisen määrän, joka on tällä hetkellä hyvin epävarmaa ilman tietoa reviirien laajuudesta tai esimerkiksi sukulaisuussuhteista. Myös raja-alueen susimäärän saaminen parempaan tietoon on hyvin tärkeää sisäsiittoisuuden ehkäisemisen kannalta, sillä täynnä reviirejä oleva raja estää uusien yksilöiden saapumisen lisäämään kannan geenipohjaa.
Ensivuodesta lähtien toivottavasti vaakakupit saadaan tasapainotettua suojelun ja ihmisten välillä. Mahdollista on kuitenkin, että vaakakuppi painuu toivottavasti vain hetkellisesti enemmän ihmisiä suosivaksi, mutta se tulisi kuitenkin ehdottomasti palauttaa tasapainoon, jotta ylilyönneiltä vältyttäisiin molempien vaakakuppien kannattajien taholta.
maanantai 18. elokuuta 2014
Sudet ja koirat
Ylihuomenna alkaa jälleen metsästyskausi koirien käytön osalta. Ensialkuun käyttö on lähinnä treenaamista seuraavan kuukauden jänis-, hirvi- ja kanalintujahtiin, paitsi karhua haukkuvien osalta, jotka aloittavat työurakkansa ylihuomenna.
Jokainen vuosi koirat ja sudet kohtaavat maastossa jättäen yleensä koiran häviäjäksi tässä kohtaamisessa.
Ovatko kohtaamiset sitten susien tuloa haukulle vai koiran suden jäljestämistä, sitä ei voida aina tietää. Suurimmassa osassa tapauksia kuitenkin koira on kuollut kesken haukun, joten susien tulo haukulle on varmaankin yleisempää.
Miksi susi sitten tulee koiran luo sen haukkuessa?
Tämä selittyy haukun merkityksellä sudelle. Toisin kuin yleensä ajatellaan, sudetkin haukkuvat. Niiden haukunta ei ole kuitenkaan samanlaista kuin koirilla. Ne eivät "räksytä" samoin kuin koirat, eikä niiden haukku ole yhtä kuuluvaa, mitä koiran. Tämä johtuu haukkumisen merkityksestä suden käyttämien äänien joukossa.
Sudet käyttävät haukuntaa varoitusäänenä, monesti sekoittuneena ulvontaan. Tämän ulvontahaukun tarkoituksena on esittää viimeisiä varoituksia havaitulle tunkeilijalle. (Tappeluun ryhtyminen on luonnossa aina riski.) Tämä ominaisuus alueen vartioinnin osalta on periytynyt myös koirillemme, jotka haukkuvat vieraita.
Koiran haukkuminen on siis ikään kuin koiran esittämä viimeinen varoitus aluetta hallinnoiville susille, ennen kuin koira "hyökkää".
Koska susi on tarkka reviiristään ulkopuolisia susia ja muita koiraeläimiä kohtaan, etenkin nuorten ja vielä hieman kokemattomien laumanjohtajien ollessa kyseessä, ei ole sinänsä kumma, että haukkuva koira menettää henkensä.
Tietenkään näin ei kukaan haluaisi tapahtuvan (toivottavasti).
Miten sitten voimme tällaista ehkäistä, kun tiedämme haukulle tulevan suden "motiivin"?
Kuuleman mukaan (lehtiartikkelista) Venäjällä koirat tulevat pois, jos havaitsevat suden. Tämä käy järkeen, sillä kovapintaisemmat koirat ovat kuolleet ja vain ns. "susiarat" koirat päässeet jatkamaan sukuaan, siirtäen ominaisuuden jälkipolvilleen.
Auttaisiko koiran opettaminen suden hajun karttamiseen? Jotta se palaisi isäntänsä/emäntänsä luo haistaessaan suden, joka olisi sille mahdollisesti kuolemaksi?
Miten tällainen saataisiin opetettua?
Yksi mahdollisuus olisi hyödyntää konesusi Arskan kaltaisia "robotteja" arkuuden opettamiseksi. Näin voitaisiin ehkäistä ainakin osa kohtaamisista.
Myös muita hajuaistiin perustuvia koulutusmenetelmiä voisi käyttää, hyödyntäen ehkä käänteisesti virka- ja etsintäkoirien koulutustaktiikoita.
Koiran hajuaisti on uskomattoman hyvä ja ne voivat suotuisissa olosuhteissa haistaa jopa yli kilometrin päässä olevan kohteen. Suden hajua välttämään opetetun koiran ei siis välttämättä tarvitse edes mennä suoraan hajun luo havaitakseen sen, vaan se voi huomata sen jo kaukaa ja näin edesauttaa selviytymistään havaitsemalla hajun jo kauempaa.
Myös muita hajuaistiin perustuvia koulutusmenetelmiä voisi käyttää, hyödyntäen ehkä käänteisesti virka- ja etsintäkoirien koulutustaktiikoita.
Koiran hajuaisti on uskomattoman hyvä ja ne voivat suotuisissa olosuhteissa haistaa jopa yli kilometrin päässä olevan kohteen. Suden hajua välttämään opetetun koiran ei siis välttämättä tarvitse edes mennä suoraan hajun luo havaitakseen sen, vaan se voi huomata sen jo kaukaa ja näin edesauttaa selviytymistään havaitsemalla hajun jo kauempaa.
Entä jos opetettaisiin myös susi karttamaan koiran haukkua?
Koska tiedämme, että sudet ovat todennäköisesti tulossa haukulle agressiivisella mielialalla (kilpailijan poistaminen/pois häätäminen) vaatii karttamisen opettaminen voimakkaita keinoja.
Ehkä voisimme käyttää konekarhun ja konesuden tapaista konekoiraa. Tämä konekoira haukkuisi ja ehkä jopa vähän liikkuisi (heiluva häntä tms). Suden puraistessa tätä konekoiraa, se saisikin kuitenkin voimakkaan sähköiskun. Voitaisiin jopa harkita moninkertaista ärsykettä. Yhdistämällä kivun (tunto), hajun ja kuulon, saataisiin äärimmäisen tehokas negatiivisten aistimusten yhdistelmä, joka hyvin todennäköisesti saisi suden karttamaan mitä tahansa haukkuvaa ja koiran mallista loppuelämänsä. (Hyödyllinen myös sudelle ja sen jälkeläisille, vanhempi opettaa jälkikasvunsa jättämään koiran rauhaan).
Vaikeinta konekoiran kokoamisessa ei liene ole näiden erinäisten efektien luominen, vaan oikean koiran nahan hankkiminen. Susi kun on voimakkaasti hajuaistiin luottava eläin, on konekoiran oltava myös oikean hajuinen.
Mahdollista olisi ehkä myös pelkän haukkumisen käyttäminen ilman koiran muotoa. Tämä kyetään helpommin toteuttamaan käyttämällä esim. virkakoirien opettamisessa käytettäviä metallilaatikoita hajun tuottamiseksi ja elektronista laitetta äänen sekä karkoite-efektien luomiseen.
Mahdollista olisi ehkä myös pelkän haukkumisen käyttäminen ilman koiran muotoa. Tämä kyetään helpommin toteuttamaan käyttämällä esim. virkakoirien opettamisessa käytettäviä metallilaatikoita hajun tuottamiseksi ja elektronista laitetta äänen sekä karkoite-efektien luomiseen.
Mahdollinen riskikartoituskin voisi estää koirien joutumisen suden tappamaksi. Tämä kuitenkin vaatii voimakasta maastotyötä reviirialueen ja pesä- sekä tapaamispaikkojen selvittämiseksi. Tunnetut ja vakiintuneet reviirit voitaisiin merkitä julkiseen rekisteriin, josta vaara-alueen voisi ladata vaikka omaan GPS-laitteeseen. Laite voisi ilmoittaa sekä karttamuodossa että varoituksena susialueesta. Esimerkiksi koiran siirtyessä reviirin puolelle, voisi GPS laite hälyttää omistajalle, joka voisi sitten kutsua/hakea koiransa pois vaaran tieltä.
Pari päivää sitten FB:ssä nostettiin ylös idea "soittoringistä" reviirin metsästäjien kesken. Soittamisen sijasta kuitenkin käytettäisiin Whatsapp-nimistä ohjelmaa joka on saatavilla ilmaiseksi älypuhelimille. Kyseiseen ohjelmaan (app:iin) pystyy luomaan yhteystietoryhmiä, jotka kaikki ovat ns. langan päässä aina, kunhan riittävä puhelinverkko on saatavilla (jos puhelimella ei voi soittaa kentän puutteen takia, ei viestikään tule läpi). Tällöin riittää että yksi havainnon tekijä kirjoittaa viestinsä ryhmään ja kaikki ryhmään kuuluvat saavat viestin omaan puhelimeensa. Näin vältyttäisiin soittoringin kompastuskivenä olevalta ajankululta ja unohduksilta.
Erittäin hyvä idea, jota kannatan tämän kauden ongelmien välttämiseksi.
Pari päivää sitten FB:ssä nostettiin ylös idea "soittoringistä" reviirin metsästäjien kesken. Soittamisen sijasta kuitenkin käytettäisiin Whatsapp-nimistä ohjelmaa joka on saatavilla ilmaiseksi älypuhelimille. Kyseiseen ohjelmaan (app:iin) pystyy luomaan yhteystietoryhmiä, jotka kaikki ovat ns. langan päässä aina, kunhan riittävä puhelinverkko on saatavilla (jos puhelimella ei voi soittaa kentän puutteen takia, ei viestikään tule läpi). Tällöin riittää että yksi havainnon tekijä kirjoittaa viestinsä ryhmään ja kaikki ryhmään kuuluvat saavat viestin omaan puhelimeensa. Näin vältyttäisiin soittoringin kompastuskivenä olevalta ajankululta ja unohduksilta.
Erittäin hyvä idea, jota kannatan tämän kauden ongelmien välttämiseksi.
Mikään näistä itse esittämistäni keinoista ei tule ratkaisemaan ongelmaa tälle metsästyskaudelle, joten toivon syvästi sydämestäni, että mahdollisimman vähän onnettomuuksia tulee tapahtumaan ja tietenkin ideaalein olisi ettei yksikään koira joutuisi suden hampaisiin. Toivottavasti edellä mainittu aplikaatio otetaan mahdollisimman laajasti hyötykäyttöön, jotta suurimmalta osalta koiravahinkoja vältyttäisiin.
maanantai 11. elokuuta 2014
Susikeskustelun vuodenajat
Susikeskustelu velloo internetissä samoja uriaan vuodenajasta riippuen. Alkuvuodesta, kun metsästyskautta on vielä jäljellä ja kanta-arviot tulevat, ovat susivahingot ja susien määrä eniten tapetilla.
Keskustelu on suhteellisen kiivasta ja jokainen koiran menetys kiivastuttaa hetkeksi laimentunutta keskustelua uudelleen.
Maaliskuun lopussa susikeskustelu alkaa hiljentyä ja liikkuu satunnaisilla urilla kesän ajan, kiihtyen satunnaisten uutisten johdosta hetkellisesti uudelleen.
Metsissä ei enää liiku metsästäjiä koirineen ja sudet siirtyvät lähemmäs pesäpaikkojaan pentujen syntyessä. Satunnaiset susihavainnot ja vahingot alkavat ilmestyä uutisiin ja internetkeskusteluihin keskikesän tietämillä mutta pysyvät vieä harvinaisina. Näinä kuukausina keskustelun sisältö on ennemmän tai vähemmän asiaan liittymätöntä.
Loppupuolella kesää sudet ilmaantuvat jälleen tiheämmin niin uutisiin kuin ihmisten näkyvillekin, johtaen kiivaaseen väittelyyn niin susien uhanalaisuudesta kuin yksittäisten eläinten lajinmäärityksestäkin. Elo-syyskuu on jälleen susikeskustelijoiden heräämisen aika ja keskustelut kiivastuvat jälleen, kun aiheita alkaa tippumaan ensin hitaasti, mutta nopenevalla tahdilla ihmisten ja susien siirtyessä liikkumaan samoille saloille.
Talven kuukausina, etenkin lumen ollessa maassa ja metsästyskauden kiivaimmillaan, on myös susikeskustelu kuuminta. Jäljet näkyvät herkemmin lumessa ja metsässä liikkujia on enemmän suhteessa muihin vuodenaikoihin. Tällöin myös koiravahinkoja sattuu eniten.
Tämän ajan yleisimmät keskustelunaiheet ovat koiravahingot ja eri osapuolien syyttely tapahtuneista vahingoista.
Näin olen susikeskustelun nähnyt tapahtuvan jo 9 vuoden ajan. Ehkä joku päivä tilanne muuttuu, mutta ainakin vielä on ilmassa merkkejä, että vanhat urat ovat jälleen käytössä.
Keskustelu on suhteellisen kiivasta ja jokainen koiran menetys kiivastuttaa hetkeksi laimentunutta keskustelua uudelleen.
Maaliskuun lopussa susikeskustelu alkaa hiljentyä ja liikkuu satunnaisilla urilla kesän ajan, kiihtyen satunnaisten uutisten johdosta hetkellisesti uudelleen.
Metsissä ei enää liiku metsästäjiä koirineen ja sudet siirtyvät lähemmäs pesäpaikkojaan pentujen syntyessä. Satunnaiset susihavainnot ja vahingot alkavat ilmestyä uutisiin ja internetkeskusteluihin keskikesän tietämillä mutta pysyvät vieä harvinaisina. Näinä kuukausina keskustelun sisältö on ennemmän tai vähemmän asiaan liittymätöntä.
Loppupuolella kesää sudet ilmaantuvat jälleen tiheämmin niin uutisiin kuin ihmisten näkyvillekin, johtaen kiivaaseen väittelyyn niin susien uhanalaisuudesta kuin yksittäisten eläinten lajinmäärityksestäkin. Elo-syyskuu on jälleen susikeskustelijoiden heräämisen aika ja keskustelut kiivastuvat jälleen, kun aiheita alkaa tippumaan ensin hitaasti, mutta nopenevalla tahdilla ihmisten ja susien siirtyessä liikkumaan samoille saloille.
Talven kuukausina, etenkin lumen ollessa maassa ja metsästyskauden kiivaimmillaan, on myös susikeskustelu kuuminta. Jäljet näkyvät herkemmin lumessa ja metsässä liikkujia on enemmän suhteessa muihin vuodenaikoihin. Tällöin myös koiravahinkoja sattuu eniten.
Tämän ajan yleisimmät keskustelunaiheet ovat koiravahingot ja eri osapuolien syyttely tapahtuneista vahingoista.
Näin olen susikeskustelun nähnyt tapahtuvan jo 9 vuoden ajan. Ehkä joku päivä tilanne muuttuu, mutta ainakin vielä on ilmassa merkkejä, että vanhat urat ovat jälleen käytössä.
maanantai 4. elokuuta 2014
Mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee...
...susikeskustelussa?
Susikeskustelu on ehkä yksi kaikkein kiivaimpia ja tunteita herättävimpiä. Osittain vuodenaikaisvaihtelut vaikuttavat keskustelujen sisältöön ja kiivauteen, ollen luonnollisesti susien "näkymättömyyden" vuoksi hiljaisinta kesäkuukausina ja kiivainta talvella lumen ollessa maassa ja ihmisten liikkuessa metsissä.
Susiuutisten tullessa tiheästi on keskustelun sisältö ehkä suhteessa kanssakeskustelijoihin kaikkein rauhallisinta ja asiallisinta, sillä keskustelu ei ehdi kääntymään sen enempää henkilökohtaisuuksiin kuin asiattomuuksiinkaan ennen uuden kommentoitavan uutisen saapumista.
Toista on näin kesäaikaan. Uutisten tulva on loppunut ja ihmisillä on käsissään enemmän aikaa mitä tavallisesti. Alkaa pienistä asioista kinastelu joka saattaa saada yllättävän rajutkin mittasuhteet. Kesä onkin ehkä keskusteluissa esiintyvän vihan kulta-aikaa.
Tyypillisintä on nimittely, kanssakeskustelijan ala-arvoistaminen ja halveksunta. Jumiudutaan entistä kovemmin omille rintamalinjoille välittämättä lainkaan siitä miten oma toiminta vaikuttaa niin ulkopuolisten saamaan kuvaan itsestä kuin asiasta jota ajetaan.
Olen ollut mukana susikeskusteluissa jo 9 vuotta internetissä joten voinen lukea itseni ns. veteraaneihin. Tunnen ja tiedän myös kauemmin, jo vuodesta 2001 internetin susikeskusteluissa vaikuttaneita ihmisiä.
Näinä vajaana 10 vuotena olen saanut nähdä paljon susikeskustelua, mutta havaita myös sen, kuinka oma ilmaisu vaikuttaa keskustelun kulkuun.
Ilmiö oli nähtävissä jo 2005, kun aloitin eikä se ole sen koommin siitä muuttunut, vaikka alkuaikojen keskustelua käytiinkin enemmän nimimerkkien takaa, toisin kuin nyt sosiaalisen median valtakaudella.
Luulla voisi, että nimimerkkien takaa kirjoitettaessa olisi kieli ja käytös ronskimpaa, mutta toisaalta koska nimimerkkien käyttö kytkeytyy vahvasti foorumipohjaiseen keskusteluun, on paikalla myös moderaattoreita jotka hillitsevät keskustelua. Nykyisin moderointi on vähäisempää ja siten näkyville jäävät kommentit ja niihin kirjoitetut vastakommentit pääsevät kuohumaan yli äyräiden.
Toinen asia jonka olen saanut huomata näin sosiaalisen median kautta, on keskittyminen enemmän kommentin kirjoittaneeseen henkilöön mitä itse kommenttiin. Saman sisältöinen kommentti saa kaksi erilaista vastaanottoa, riippuen kirjoittajan henkilöllisyydestä ja hänen ns. "suhteistaan" toisiin kirjoittajiin ja erinäisiin keskusteluryhmiin. Keskustelu susista päätyykin kirjoittajan arvosteluun sisällön sijasta.
Miksi internet tekee meistä niin huonoja keskustelijoita? Tuskin kukaan samalla tavalla päin naamaa arvostelee ja ilkkuu, kuten internetin suojissa tehdään. Tekeekö internetin keskustelukulttuuri meistä tyhmempiä ja suvaitsemattomampia kanssaihmisiämme kohtaan, vahingoittaen samalla ajamamme asian julkisuuskuvaa?
Vai salliiko internet vain ääripään ajattelulle ilmaisureitin, jättäen rauhallisemman keskustelun jalkoihinsa agressiivisuudellaan?
Miettiä täytyy myös, auttaako agressiivinen ilmaisu ajettua asiaa vai johtaako vastapuolen mollaaminen lopulta omaan tappioon mollatun osapuolen saadessa haukkujiltaan ilmaista mainosta?
Susikeskustelu on ehkä yksi kaikkein kiivaimpia ja tunteita herättävimpiä. Osittain vuodenaikaisvaihtelut vaikuttavat keskustelujen sisältöön ja kiivauteen, ollen luonnollisesti susien "näkymättömyyden" vuoksi hiljaisinta kesäkuukausina ja kiivainta talvella lumen ollessa maassa ja ihmisten liikkuessa metsissä.
Susiuutisten tullessa tiheästi on keskustelun sisältö ehkä suhteessa kanssakeskustelijoihin kaikkein rauhallisinta ja asiallisinta, sillä keskustelu ei ehdi kääntymään sen enempää henkilökohtaisuuksiin kuin asiattomuuksiinkaan ennen uuden kommentoitavan uutisen saapumista.
Toista on näin kesäaikaan. Uutisten tulva on loppunut ja ihmisillä on käsissään enemmän aikaa mitä tavallisesti. Alkaa pienistä asioista kinastelu joka saattaa saada yllättävän rajutkin mittasuhteet. Kesä onkin ehkä keskusteluissa esiintyvän vihan kulta-aikaa.
Tyypillisintä on nimittely, kanssakeskustelijan ala-arvoistaminen ja halveksunta. Jumiudutaan entistä kovemmin omille rintamalinjoille välittämättä lainkaan siitä miten oma toiminta vaikuttaa niin ulkopuolisten saamaan kuvaan itsestä kuin asiasta jota ajetaan.
Olen ollut mukana susikeskusteluissa jo 9 vuotta internetissä joten voinen lukea itseni ns. veteraaneihin. Tunnen ja tiedän myös kauemmin, jo vuodesta 2001 internetin susikeskusteluissa vaikuttaneita ihmisiä.
Näinä vajaana 10 vuotena olen saanut nähdä paljon susikeskustelua, mutta havaita myös sen, kuinka oma ilmaisu vaikuttaa keskustelun kulkuun.
Ilmiö oli nähtävissä jo 2005, kun aloitin eikä se ole sen koommin siitä muuttunut, vaikka alkuaikojen keskustelua käytiinkin enemmän nimimerkkien takaa, toisin kuin nyt sosiaalisen median valtakaudella.
Luulla voisi, että nimimerkkien takaa kirjoitettaessa olisi kieli ja käytös ronskimpaa, mutta toisaalta koska nimimerkkien käyttö kytkeytyy vahvasti foorumipohjaiseen keskusteluun, on paikalla myös moderaattoreita jotka hillitsevät keskustelua. Nykyisin moderointi on vähäisempää ja siten näkyville jäävät kommentit ja niihin kirjoitetut vastakommentit pääsevät kuohumaan yli äyräiden.
Toinen asia jonka olen saanut huomata näin sosiaalisen median kautta, on keskittyminen enemmän kommentin kirjoittaneeseen henkilöön mitä itse kommenttiin. Saman sisältöinen kommentti saa kaksi erilaista vastaanottoa, riippuen kirjoittajan henkilöllisyydestä ja hänen ns. "suhteistaan" toisiin kirjoittajiin ja erinäisiin keskusteluryhmiin. Keskustelu susista päätyykin kirjoittajan arvosteluun sisällön sijasta.
Miksi internet tekee meistä niin huonoja keskustelijoita? Tuskin kukaan samalla tavalla päin naamaa arvostelee ja ilkkuu, kuten internetin suojissa tehdään. Tekeekö internetin keskustelukulttuuri meistä tyhmempiä ja suvaitsemattomampia kanssaihmisiämme kohtaan, vahingoittaen samalla ajamamme asian julkisuuskuvaa?
Vai salliiko internet vain ääripään ajattelulle ilmaisureitin, jättäen rauhallisemman keskustelun jalkoihinsa agressiivisuudellaan?
Miettiä täytyy myös, auttaako agressiivinen ilmaisu ajettua asiaa vai johtaako vastapuolen mollaaminen lopulta omaan tappioon mollatun osapuolen saadessa haukkujiltaan ilmaista mainosta?
maanantai 28. heinäkuuta 2014
Suojaus ja karkoitus
Koska susi on kanta-arvioiden mukaan vähälukuinen maassamme, pidetään tärkeänä, että mahdollisimman vähän yksilöitä poistetaan kannasta. Tämä johtaa suoraan ei-tappavien menetelmien (non-leathal-control) käyttämiseen susivahinkojen estämiseksi.
Tunnetuin näistä on petoaita. Sähköistetyn aidan ideana on pitää pedot poissa aiheuttamalla aidan kanssa kosketuksiin tulevalle pedolle kipua sähköiskun kautta. Osa yksilöistä saa kerran iskun kuonoonsa eikä tule enää koskaan koettamaan. Toiset yksilöt pakenevat ja tulevat jonkin ajan kuluttua uudelleen kokeilemaan eri kohdasta, pääsemättä kuitenkaan läpi. Kolmas yksilöryhmä puolestaan etsii niin kauan että löytävät heikon kohdan aidasta tai pehmeimmän kohdan aidan alusmaasta jonka kautta kaivautumalla pääsevät sitten aidan toiselle puolelle.
Suurin osa susista on onneksi kahta ensimmäistä tyyppiä. Kolmannen tyypin sudet ovat hyvin opportunistisia ja jaksavat yrittää niin kauan että onnistuvat. Nämä yksilöt ovat yhteiselon kannalta haitallisimpia ja niiden poistaminen parantaa muun susikannan elinmahdollisuuksia.
Naapurimaassamme on useita erilaisia aitamalleja. Näistä parhaimmaksi on todettu 5-lankainen aita, jossa alin lanka on 15 cm korkeudella maasta. Toinen, melkein yhtä tehokas lampaiden aitaamiseen on lammasverkko, jonka ylä- ja alaosassa on sähkölangat.
Naapurimme on kehittänyt myös suojauskeinoja vesistöille.Yksi keino on viedä poijujen avulla lippusiima veden päälle. Toinen keino jokien ja kapeiden lampien suojaamiseen on vetää muoviketjua roikkumaan matalalla veden ylle.
Myös sähköinen aitaverkko on käytössä, mutta sopii parhaiten vain väliaikaiseen aitaamiseen.
Muita maailmalla käytössä olevia keinoja ovat lippusiima, turbolippusiima eli sähköistetty versio, erilaiset liiketunnistimella tai pannoitettujen susien radiolähettimien signaalin avulla aktivoituvat "pelotuslaatikot" jotka tuottavat valoja ja ääniä, laumanvartijakoirat ja ihmiset.
(Kuvat: Nathan Lance)
Näissäkin keinoissa on ongelmana susien yksilöllisyys tarkoittaen sitä, että toimet eivät toimi kaikkiin yksilöihin tarpeeksi voimakkaasti tai lainkaan. Myös lajien välillä on eriäväisyyksiä. (USA:ssa tehty testi osoitti, ettei lippusiima toimi karhuilla lainkaan.)
Myös tottumisella on oma osansa toimien epäonnistumisen kanssa. Jos "pelotuslaatikko" aktiovoitui aina tietyin väliajoin, riippumatta petojen sijainnista tai paikalla olemisesta, sen teho menetti merkityksensä ja muuttui yhtä merkityksettömäksi kuin tuulen vire puissa.
Säännöllinen, mutta sattumanvarainen aktivoituminen toimi hieman paremmin, mutta tarpeeksi kauan kun aikaa kului, alkoivat eläimet tottumaan siihen.
Parhaiten toimi liikestä/infrapunasta/radiosignaalista aktivoituva versio, joka pysyi hiljaa kunnes peto tuli tietyn etäisyyden päähän. Tällöin eläimet eivät päässeet tottumaan ääniin ja valoihin jota "pelotuslaatikko" päästi vaan ne kaikkosivat joka kerta.
Karkoitusmenetelmien kanssa on havaittu joitain ongelmia siinä, mihin eläimet kivun tms. yhdistävät. Karhujen havaittiin yhdistävän kumiluodin piston takapuolessaan riistanvartijan autoon sen sijaan että se olisi yhdistänyt kivun paikkaan. (Koska kaikki muu oli ennallaan, uusi asia joka kivun toi oli riistanvartijan saapuminen ja hänen autonsa.)
Kanadan arktisella alueella Manitoban Churchillin kylässä on käytössä "zoning" eli vyöhykkeistäminen jääkarhuja vastaan, kun ne odottavat syksyllä kärsimättömästi jään muodostumista. Kylä ja sen luona oleva, nyt jo suljettu kaatopaikka ovat "karhuvapaita" alueita, jossa petoja ei hyväksytä ja ne poistetaan sieltä. Muualla pedoilla on vapaa liikkuminen. Kylässä on käytössä 24h auki oleva "kuumalinja" johon ilmoittaminen käynnistää karkoitustoimenpiteet. Jos karhu ei poistu pelotteista huolimatta, käytetään ansaa ja karhu siirretään muualle odottamaan jäiden muodostumista.
Kaikkein mielenkiintoisin keino on idea "laumanvartija" pedoista. Termillä tarkoitetaan sitä, että jos aluetta hallitsee yksilö, joka on oppinut karttamaan laiduneläimiä, se pitää alueeltaan poissa toiset yksilöt, jotka eivät karttaisi laiduntavia eläimiä vaan kävisivät tekemässä tuhojaan laumassa. Näin peto toimisi tietämättään itsensä ja lajinsa suojelijana.
"Pelotelaatikon" kotisivut
Tuore opas petoaitauksista Viltskadecenteriltä (Ruotsiksi)
Tunnetuin näistä on petoaita. Sähköistetyn aidan ideana on pitää pedot poissa aiheuttamalla aidan kanssa kosketuksiin tulevalle pedolle kipua sähköiskun kautta. Osa yksilöistä saa kerran iskun kuonoonsa eikä tule enää koskaan koettamaan. Toiset yksilöt pakenevat ja tulevat jonkin ajan kuluttua uudelleen kokeilemaan eri kohdasta, pääsemättä kuitenkaan läpi. Kolmas yksilöryhmä puolestaan etsii niin kauan että löytävät heikon kohdan aidasta tai pehmeimmän kohdan aidan alusmaasta jonka kautta kaivautumalla pääsevät sitten aidan toiselle puolelle.
Suurin osa susista on onneksi kahta ensimmäistä tyyppiä. Kolmannen tyypin sudet ovat hyvin opportunistisia ja jaksavat yrittää niin kauan että onnistuvat. Nämä yksilöt ovat yhteiselon kannalta haitallisimpia ja niiden poistaminen parantaa muun susikannan elinmahdollisuuksia.
 |
| 6-lankainen petoaita |
Naapurimaassamme on useita erilaisia aitamalleja. Näistä parhaimmaksi on todettu 5-lankainen aita, jossa alin lanka on 15 cm korkeudella maasta. Toinen, melkein yhtä tehokas lampaiden aitaamiseen on lammasverkko, jonka ylä- ja alaosassa on sähkölangat.
Naapurimme on kehittänyt myös suojauskeinoja vesistöille.Yksi keino on viedä poijujen avulla lippusiima veden päälle. Toinen keino jokien ja kapeiden lampien suojaamiseen on vetää muoviketjua roikkumaan matalalla veden ylle.
Myös sähköinen aitaverkko on käytössä, mutta sopii parhaiten vain väliaikaiseen aitaamiseen.
Muita maailmalla käytössä olevia keinoja ovat lippusiima, turbolippusiima eli sähköistetty versio, erilaiset liiketunnistimella tai pannoitettujen susien radiolähettimien signaalin avulla aktivoituvat "pelotuslaatikot" jotka tuottavat valoja ja ääniä, laumanvartijakoirat ja ihmiset.
 |
| Sähköistetyn lippusiiman testausta vangitulla sudella |
 |
| Sähköinen lippusiima |
(Kuvat: Nathan Lance)
Näissäkin keinoissa on ongelmana susien yksilöllisyys tarkoittaen sitä, että toimet eivät toimi kaikkiin yksilöihin tarpeeksi voimakkaasti tai lainkaan. Myös lajien välillä on eriäväisyyksiä. (USA:ssa tehty testi osoitti, ettei lippusiima toimi karhuilla lainkaan.)
 |
| Pelotelaatikko |
Säännöllinen, mutta sattumanvarainen aktivoituminen toimi hieman paremmin, mutta tarpeeksi kauan kun aikaa kului, alkoivat eläimet tottumaan siihen.
Parhaiten toimi liikestä/infrapunasta/radiosignaalista aktivoituva versio, joka pysyi hiljaa kunnes peto tuli tietyn etäisyyden päähän. Tällöin eläimet eivät päässeet tottumaan ääniin ja valoihin jota "pelotuslaatikko" päästi vaan ne kaikkosivat joka kerta.
Karkoitusmenetelmien kanssa on havaittu joitain ongelmia siinä, mihin eläimet kivun tms. yhdistävät. Karhujen havaittiin yhdistävän kumiluodin piston takapuolessaan riistanvartijan autoon sen sijaan että se olisi yhdistänyt kivun paikkaan. (Koska kaikki muu oli ennallaan, uusi asia joka kivun toi oli riistanvartijan saapuminen ja hänen autonsa.)
Kanadan arktisella alueella Manitoban Churchillin kylässä on käytössä "zoning" eli vyöhykkeistäminen jääkarhuja vastaan, kun ne odottavat syksyllä kärsimättömästi jään muodostumista. Kylä ja sen luona oleva, nyt jo suljettu kaatopaikka ovat "karhuvapaita" alueita, jossa petoja ei hyväksytä ja ne poistetaan sieltä. Muualla pedoilla on vapaa liikkuminen. Kylässä on käytössä 24h auki oleva "kuumalinja" johon ilmoittaminen käynnistää karkoitustoimenpiteet. Jos karhu ei poistu pelotteista huolimatta, käytetään ansaa ja karhu siirretään muualle odottamaan jäiden muodostumista.
 |
| Karhuansa |
Kaikkein mielenkiintoisin keino on idea "laumanvartija" pedoista. Termillä tarkoitetaan sitä, että jos aluetta hallitsee yksilö, joka on oppinut karttamaan laiduneläimiä, se pitää alueeltaan poissa toiset yksilöt, jotka eivät karttaisi laiduntavia eläimiä vaan kävisivät tekemässä tuhojaan laumassa. Näin peto toimisi tietämättään itsensä ja lajinsa suojelijana.
"Pelotelaatikon" kotisivut
Tuore opas petoaitauksista Viltskadecenteriltä (Ruotsiksi)
maanantai 21. heinäkuuta 2014
Susipolitiikka ja missä mentiin pieleen
Voidaan sanoa täydellä varmuudella, että susipolitiikka on mennyt päin mäntyä. Tarkoituksena oli saada jokseenkin elinvoimainen kanta Suomen maaperälle ja myös ihmisten hyväksyntä asialle.
Näin ei tällä hetkellä valitettavasti ole. Susikanta on pienentynyt (ainakin virallisissa lukemissa, ks.edellinen tekstini) ja vastustus susia kohtaan on kasvanut. Tämä ei ole tapahtunut kuitenkaan kerralla, vaan epäonnistuneen politiikan seurauksena pidemmällä aikavälillä.
Missä siis politiikka suistui raiteiltaan ja törmäsi petäjään?
Joudumme jäljittämään tilannetta lähtien seurausten alusta taaksepäin. Vuoden 2007 kannan romahdusta edelsi vuonna 2004 tehty kantelu EU:komissiolle susikannan hoidon puutteista. Unioni katsoi lopulta vuoden 2007 alussa, että vain yksi syytekohta täyttyi, nimittäin susien liian vapaa metsästys. Tämän seurauksena kannanhoidollinen (tai ennakoiva) metsästys, jota oli harjoitettu Itä-Suomessa, loppui. Siirryttiin vahinkoperusteisiin pyyntilupiin.
Kanteen jättämisen taustalla oli aito huoli susikannan tilasta ja sen kasvun mahdollisuuksista. Tästä tuli kuitenkin ensimmäinen kupru suden suojelun tielle, joka jatkuu tähän päivään asti mutkittelevana ja rikkonaisena. Tämä oli myös ensimmäinen isompi juopa josta voidaan nähdä nykyisen vastakkainasettelun suojelijat vs. lahtaajat alkaneen.
Susikanta ehti kasvaa 2 vuotta tästä eteenpäin ja näyttikin jo siltä, että susi olisi tekemässä voitokkaan paluun maahamme. Vuonna 2008, kun kanta-arvio edellisen vuoden susimäärästä tuli julki jouduttiin tyrmistymään. Monta laumaa oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Näin suureen pudotukseen ei kyetty mitään luontaista selitystä löytämään joten ainoaksi vaihtoehdoksi näytti jäävän ihmisen aiheuttama laiton poistuma.
Tässä vaiheessa tehtiin yksi perustavaa laatua oleva virhe, nimittäin niputtamalla kaikki metsästystä harrastavat ihmiset samaan nippuun metsästysrikoksia tekevien kanssa. Tämä sai luonnollisesti lainkuuliaiset metsästäjät loukkaantumaan. Asiaa ei auttanut kärjistynyt keskustelutapa jonka susien vähentyminen sai aikaan sutta suojelemaan pyrkivien taholta. (Myönnän että olen saattanut itsekin tähän syyllistyä tuolloin.)
Tästä syntyivät rintamalinjat jotka ovat nähtävillä tänäkin päivänä. Rintamien väliin on syntynyt ns. ei-kenenkään-maalle pieni ryhmä, joka pyrkii näkemään molempien puolien kannan ja sovittelemaan tilannetta jotta susipolitiikka saataisiin takaisin alkuperäisille raiteilleen.
Julkinen lainkuuliaisten metsästäjien niputtaminen yhteen rikoksia tekevien kanssa johti myös siihen, että kiinnostus havaintojen ilmoittamiseen romahti. Miksi tehdä pyytteetöntä työtä taholle joka syyttää lainkuuliaista ihmistä rikoksista joita hän ei ole tehnyt? (Tässä media oli suuressa roolissa, vääntämässä virallisen tahon sanoja niin, että vaikutti virallisen tahonkin olevan yhtä hyökkäävä suhtautumisessaan mitä osa susien kannan romahduksesta suuttuneista suojelijatahoista)
Näin päädyttiin saamaan aikaan oravanpyörä josta olisi päästävä pois. Luottamus havaintojen tekijöillä kanta-arvion tekevään Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitokseen romahti ja kirjainyhdistelmästä RKTL tuli suorastaan kirosana joissain piireissä.
RKTL on saanut negatiivista suhtautumista näinä vuosina myös suojelutaholta, etenkin kun poronhoitoalueelta poistettiin laumallinen susia.
Tutkimuslaitos on saanut syyt niskoilleen niin liian pienestä kuin liian suurestakin suden pyyntimäärästä, vaikka tutkimuslaitos itse ei näitä päätä, vaan takana on Maa- ja metsätalousministeriö. RKTL toimittaa vain lukuja ja arvioita.
Tällä hetkellä tilanne ei ole hyvä mihinkään suuntaan. Paperilla susikanta on pieni, mutta vahinkoja ja liikennevälineiden alle jäämisiä on enemmän kuin susikannan ollessa suurimmillaan.
Osittain tämä selittynee susikannan siirtymisellä Itä-Suomen metsistä asutuimmille alueille Länsi-Suomeen.
Osa vahinkojen ja havaintojen määrästä liittyy susien arkuuden vähenemiseen. Vielä susikannan ollessa suurimmillaan saatiin harvoin kuvia susista luonnossa, edes työkoneista. Nykyisin kuvia on alettu saamaan ja susia näkemään päiväsaikaankin.
Keskusteluyhteys on aikalailla poikki suuntaan sun toiseenkin. Rajalinjat on vedetty, eikä niiden yli pääse kuin kipakoita kommentteja toiselle puolelle.
Susien hyväksyntä ja sieto on pohjamudissaan.
Peli pitäisi viheltää poikki ja aloittaa koko politiikka aivan alusta, oppien menneisyyden virheistä. Niin kauan kun vastustusta susia kohtaan on reilusti, ei kanta pääse kasvamaan. Niinpä ensimmäinen etappi olisi saada negatiivinen suhtautuminen susiin lieventymään. Vasta sitten päästään miettimään määriä ja susia itsessään.
USA:ssa pidetään luonnonsuojelu biologian konferenssia, jossa on tullut esiin useita erilaisia näkökantoja petokantojen hoidon suhteen. Paras näkemäni dia aiheesta käsittelee asioita joita on opittu yhteisöjen kanssa työskenteltäessä petokantojen hoidossa.
5. Työskenneltiin karhujen ja susien biologisen skaalan yhteensovittamiseksi yhteisön kanssa.
6. Rakennettiin luottamusta ajan kanssa pitkällisellä panostuksella ihmisiin
7. Yhteistyö Montanan Fish, Wildlife and Parks ja Fish and Wildlife Servicen kanssa. (Vastaavat jokseenkin riistahallintoamme paikallisella ja valtakunnallisella tasolla)
Joitain lisäajatuksia: abstraktit asiat
Käytetyn kielen tärkeys (ei-uhkaava)
Kuunteleminen ymmärtääkseen
Kunnioitus
Empatia
Autenttisuus
Kyky tehdä virheitä, pyytää niitä anteeksi ja oppia niistä
Totuuden tärkeys
Nämä edellä olevassa diassa olevat ajatukset tulisi saada käytäntöön myös täällä Suomessa, sillä vain tällaisilla keinoilla hyväksyntää ja sitä kautta elinvoimaa voidaan saada sudelle.
Näin ei tällä hetkellä valitettavasti ole. Susikanta on pienentynyt (ainakin virallisissa lukemissa, ks.edellinen tekstini) ja vastustus susia kohtaan on kasvanut. Tämä ei ole tapahtunut kuitenkaan kerralla, vaan epäonnistuneen politiikan seurauksena pidemmällä aikavälillä.
Missä siis politiikka suistui raiteiltaan ja törmäsi petäjään?
Joudumme jäljittämään tilannetta lähtien seurausten alusta taaksepäin. Vuoden 2007 kannan romahdusta edelsi vuonna 2004 tehty kantelu EU:komissiolle susikannan hoidon puutteista. Unioni katsoi lopulta vuoden 2007 alussa, että vain yksi syytekohta täyttyi, nimittäin susien liian vapaa metsästys. Tämän seurauksena kannanhoidollinen (tai ennakoiva) metsästys, jota oli harjoitettu Itä-Suomessa, loppui. Siirryttiin vahinkoperusteisiin pyyntilupiin.
Kanteen jättämisen taustalla oli aito huoli susikannan tilasta ja sen kasvun mahdollisuuksista. Tästä tuli kuitenkin ensimmäinen kupru suden suojelun tielle, joka jatkuu tähän päivään asti mutkittelevana ja rikkonaisena. Tämä oli myös ensimmäinen isompi juopa josta voidaan nähdä nykyisen vastakkainasettelun suojelijat vs. lahtaajat alkaneen.
Susikanta ehti kasvaa 2 vuotta tästä eteenpäin ja näyttikin jo siltä, että susi olisi tekemässä voitokkaan paluun maahamme. Vuonna 2008, kun kanta-arvio edellisen vuoden susimäärästä tuli julki jouduttiin tyrmistymään. Monta laumaa oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Näin suureen pudotukseen ei kyetty mitään luontaista selitystä löytämään joten ainoaksi vaihtoehdoksi näytti jäävän ihmisen aiheuttama laiton poistuma.
Tässä vaiheessa tehtiin yksi perustavaa laatua oleva virhe, nimittäin niputtamalla kaikki metsästystä harrastavat ihmiset samaan nippuun metsästysrikoksia tekevien kanssa. Tämä sai luonnollisesti lainkuuliaiset metsästäjät loukkaantumaan. Asiaa ei auttanut kärjistynyt keskustelutapa jonka susien vähentyminen sai aikaan sutta suojelemaan pyrkivien taholta. (Myönnän että olen saattanut itsekin tähän syyllistyä tuolloin.)
Tästä syntyivät rintamalinjat jotka ovat nähtävillä tänäkin päivänä. Rintamien väliin on syntynyt ns. ei-kenenkään-maalle pieni ryhmä, joka pyrkii näkemään molempien puolien kannan ja sovittelemaan tilannetta jotta susipolitiikka saataisiin takaisin alkuperäisille raiteilleen.
Julkinen lainkuuliaisten metsästäjien niputtaminen yhteen rikoksia tekevien kanssa johti myös siihen, että kiinnostus havaintojen ilmoittamiseen romahti. Miksi tehdä pyytteetöntä työtä taholle joka syyttää lainkuuliaista ihmistä rikoksista joita hän ei ole tehnyt? (Tässä media oli suuressa roolissa, vääntämässä virallisen tahon sanoja niin, että vaikutti virallisen tahonkin olevan yhtä hyökkäävä suhtautumisessaan mitä osa susien kannan romahduksesta suuttuneista suojelijatahoista)
Näin päädyttiin saamaan aikaan oravanpyörä josta olisi päästävä pois. Luottamus havaintojen tekijöillä kanta-arvion tekevään Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitokseen romahti ja kirjainyhdistelmästä RKTL tuli suorastaan kirosana joissain piireissä.
RKTL on saanut negatiivista suhtautumista näinä vuosina myös suojelutaholta, etenkin kun poronhoitoalueelta poistettiin laumallinen susia.
Tutkimuslaitos on saanut syyt niskoilleen niin liian pienestä kuin liian suurestakin suden pyyntimäärästä, vaikka tutkimuslaitos itse ei näitä päätä, vaan takana on Maa- ja metsätalousministeriö. RKTL toimittaa vain lukuja ja arvioita.
Tällä hetkellä tilanne ei ole hyvä mihinkään suuntaan. Paperilla susikanta on pieni, mutta vahinkoja ja liikennevälineiden alle jäämisiä on enemmän kuin susikannan ollessa suurimmillaan.
Osittain tämä selittynee susikannan siirtymisellä Itä-Suomen metsistä asutuimmille alueille Länsi-Suomeen.
Osa vahinkojen ja havaintojen määrästä liittyy susien arkuuden vähenemiseen. Vielä susikannan ollessa suurimmillaan saatiin harvoin kuvia susista luonnossa, edes työkoneista. Nykyisin kuvia on alettu saamaan ja susia näkemään päiväsaikaankin.
Keskusteluyhteys on aikalailla poikki suuntaan sun toiseenkin. Rajalinjat on vedetty, eikä niiden yli pääse kuin kipakoita kommentteja toiselle puolelle.
Susien hyväksyntä ja sieto on pohjamudissaan.
Peli pitäisi viheltää poikki ja aloittaa koko politiikka aivan alusta, oppien menneisyyden virheistä. Niin kauan kun vastustusta susia kohtaan on reilusti, ei kanta pääse kasvamaan. Niinpä ensimmäinen etappi olisi saada negatiivinen suhtautuminen susiin lieventymään. Vasta sitten päästään miettimään määriä ja susia itsessään.
USA:ssa pidetään luonnonsuojelu biologian konferenssia, jossa on tullut esiin useita erilaisia näkökantoja petokantojen hoidon suhteen. Paras näkemäni dia aiheesta käsittelee asioita joita on opittu yhteisöjen kanssa työskenteltäessä petokantojen hoidossa.
Dian kuvaaja Guillaume Chapron
Koska lukijani kaikki eivät varmaankaan ole äärimmäisen hyviä englanninkielessä, käännän dian sisällön kohta kohdalta.
Asiat jotka opittiin:
1. Rakennetaan olemassa olevan kapasiteetin varaan. (Tarkoittaa olemassaolevia petokantoja)
2. Kehitetään yhteisön tukemia tavoitteita: riskit /ihmiskeskeisyys
3. Ei yritetty täyttä hyökkäystä maailmankuvaa vastaan: käytännöt/käyttäytyminen
4. Tunnustettiin omistusoikeudet ja elinkeinon intressit: vapaaehtoisuus/ekonomia5. Työskenneltiin karhujen ja susien biologisen skaalan yhteensovittamiseksi yhteisön kanssa.
6. Rakennettiin luottamusta ajan kanssa pitkällisellä panostuksella ihmisiin
7. Yhteistyö Montanan Fish, Wildlife and Parks ja Fish and Wildlife Servicen kanssa. (Vastaavat jokseenkin riistahallintoamme paikallisella ja valtakunnallisella tasolla)
Joitain lisäajatuksia: abstraktit asiat
Käytetyn kielen tärkeys (ei-uhkaava)
Kuunteleminen ymmärtääkseen
Kunnioitus
Empatia
Autenttisuus
Kyky tehdä virheitä, pyytää niitä anteeksi ja oppia niistä
Totuuden tärkeys
Nämä edellä olevassa diassa olevat ajatukset tulisi saada käytäntöön myös täällä Suomessa, sillä vain tällaisilla keinoilla hyväksyntää ja sitä kautta elinvoimaa voidaan saada sudelle.
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Susikannan heikentyminen?
Susikanta kasvoi hyvää tahtia aina vuoteen 2007 asti jonka jälkeen se on ollut laskusuunnassa.
Syynä tälle on esitetty lähinnä salametsästystä, sillä luontaisia syitä kannan pienentymiselle ei ole löytynyt. (taudit, lajin sisäinen kilpailu)
Vuodesta 2000 vuoteen 2006 kannan kasvu oli maksimissaan vajaa 21% (vuonna 2005) ja pienimmillään vuonna 2002, jolloin kanta kasvoi vain 6%. Vuonna 2001 kävi pieni notkahdus, jolloin kanta laski noin 8 yksilöllä.
Prosentteja katsoessa kannan muutos on koko aikavälillä aina -32%:sta +25%:iin. Prosentteihin tuijoittamalla saadaan vaikutelma suuremmasta kasvusta tai vähentymästä mitä todellisuudessa on kyse. Siksi tulisikin käyttää ennemmin oikeita lukuja kannan muutoksen kuvaamiseen.
Mikä sitten aiheuttaa kannan muutoksen vaihtelut?
Suurin kasvu vuosien 2000-2014 välillä on ollut vuosina 2005 ja 2011 tapahtunut noin 40 yksilön lisäys kantaan. Suurin lasku puolestaan on ollut vuonna 2010, jolloin muutos pienempään on ollut noin 75 yksilöä.
75 yksilön kannan pieneneminen kuulostaa äärimmäisen suurelta, etenkin kun edellisenä vuonna laumoja ja pareja oli yhteensä (rajalaumat huomioituna) 55 kappaletta. Kuitenkin vuonna 2010 havaittiin enää 41 laumaa/paria. Laumojen yhteismäärä laski 41 laumasta 27 laumaan eli 14 laumalla.
Näin suuren määrän poistaminen laittomasti olisi ollut täysi mahdottomuus, ilman että sitä olisi havaittu muuten kuin jälkikäteen.
Uusi tutkimus USA:sta kertoo, että lauman alfayksilöiden poistaminen vaikuttaa lauman koossa pysymiseen, mutta niiden poistaminen ei vaikuta varsinaiseen kantaan. Tutkimuksessa havaittiin, että molempien lisääntyvien yksilöiden poistaminen johti lauman hajoamiseen 69% tapauksista. Uroksen poistaminen puolestaan johti 17% tapauksista lauman hajoamiseen ja naaraan poistaminen johti lauman hajoamiseen 35% tapauksista. Tutkimuksessa havaittiin myös, että mitä suurempi lauma oli, sitä pienemmällä todennäköisyydellä se hajosi lisääntyvän yksilön/yksilöiden poistamisen seurauksena.
Voiko olla siis niin, että kanta ei vähentynytkään 75 yksilöä, vaan ainoastaan osa lisääntyvistä yksilöistä poistettiin johtaen laumojen hajoamiseen ja sitä kautta väärään luuloon, että kokonaiset laumat olisivat kadonneet?
Vuodesta 2007 eteenpäin on ollut enemmän tai vähemmän erimielisyyttä tutkijapuolen ja paikallisväestön välillä susien määrästä. Ongelmallisten yksilöiden poiston vaikeutuminen ja julkiset syytökset salametsästyksestä romahduttivat kiinnostuksen havaintojen ilmoittamiseen. Näin kanta jatkoi laskuaan, ainakin numeroissa.
Todellinen susikanta on voinut hyvinkin kasvaa huomattavasti voimakkaammaksi mitä viralliset kanta-arviot kertovat, sillä se nojaa hyvin voimakkaasti ilmoitettuihin havaintoihin joiden ilmoitusprosentti puolestaan on hyvin alhainen. Näin kanta vaikuttaa huomattavasti alhaisemmalta mitä se onkaan ja osaltaan vaikeuttaa virallisten tahojen toimintamahdollisuuksia susiasiassa.
Jos salametsästys-teoria pitäisi paikkansa, susia pitäisi tappaa laittomasti valtaisat määrät, jotta luvuissa esiintynyt kannan pieneneminen olisi mahdollista. Suomen kaltaisessa maassa, jossa on ainakin yksi talo jokaisessa niemessä ja notkelmassa, on näin mittavan määrän laittomia susijahteja mahdotonta pysyä piilossa.
Onko siis niin, että susikantamme onkin elinvoimaisempi mitä luulemme ja suojelutahon esittämät väitteet salametsästyksestä ovat humpuukia?
Impacts of breeder loss on social structure, reproduction and population growth in social canid
Syynä tälle on esitetty lähinnä salametsästystä, sillä luontaisia syitä kannan pienentymiselle ei ole löytynyt. (taudit, lajin sisäinen kilpailu)
Vuodesta 2000 vuoteen 2006 kannan kasvu oli maksimissaan vajaa 21% (vuonna 2005) ja pienimmillään vuonna 2002, jolloin kanta kasvoi vain 6%. Vuonna 2001 kävi pieni notkahdus, jolloin kanta laski noin 8 yksilöllä.
Prosentteja katsoessa kannan muutos on koko aikavälillä aina -32%:sta +25%:iin. Prosentteihin tuijoittamalla saadaan vaikutelma suuremmasta kasvusta tai vähentymästä mitä todellisuudessa on kyse. Siksi tulisikin käyttää ennemmin oikeita lukuja kannan muutoksen kuvaamiseen.
Mikä sitten aiheuttaa kannan muutoksen vaihtelut?
Suurin kasvu vuosien 2000-2014 välillä on ollut vuosina 2005 ja 2011 tapahtunut noin 40 yksilön lisäys kantaan. Suurin lasku puolestaan on ollut vuonna 2010, jolloin muutos pienempään on ollut noin 75 yksilöä.
75 yksilön kannan pieneneminen kuulostaa äärimmäisen suurelta, etenkin kun edellisenä vuonna laumoja ja pareja oli yhteensä (rajalaumat huomioituna) 55 kappaletta. Kuitenkin vuonna 2010 havaittiin enää 41 laumaa/paria. Laumojen yhteismäärä laski 41 laumasta 27 laumaan eli 14 laumalla.
Näin suuren määrän poistaminen laittomasti olisi ollut täysi mahdottomuus, ilman että sitä olisi havaittu muuten kuin jälkikäteen.
Mitä sitten tapahtui?
Uusi tutkimus USA:sta kertoo, että lauman alfayksilöiden poistaminen vaikuttaa lauman koossa pysymiseen, mutta niiden poistaminen ei vaikuta varsinaiseen kantaan. Tutkimuksessa havaittiin, että molempien lisääntyvien yksilöiden poistaminen johti lauman hajoamiseen 69% tapauksista. Uroksen poistaminen puolestaan johti 17% tapauksista lauman hajoamiseen ja naaraan poistaminen johti lauman hajoamiseen 35% tapauksista. Tutkimuksessa havaittiin myös, että mitä suurempi lauma oli, sitä pienemmällä todennäköisyydellä se hajosi lisääntyvän yksilön/yksilöiden poistamisen seurauksena.
Voiko olla siis niin, että kanta ei vähentynytkään 75 yksilöä, vaan ainoastaan osa lisääntyvistä yksilöistä poistettiin johtaen laumojen hajoamiseen ja sitä kautta väärään luuloon, että kokonaiset laumat olisivat kadonneet?
Vuodesta 2007 eteenpäin on ollut enemmän tai vähemmän erimielisyyttä tutkijapuolen ja paikallisväestön välillä susien määrästä. Ongelmallisten yksilöiden poiston vaikeutuminen ja julkiset syytökset salametsästyksestä romahduttivat kiinnostuksen havaintojen ilmoittamiseen. Näin kanta jatkoi laskuaan, ainakin numeroissa.
Todellinen susikanta on voinut hyvinkin kasvaa huomattavasti voimakkaammaksi mitä viralliset kanta-arviot kertovat, sillä se nojaa hyvin voimakkaasti ilmoitettuihin havaintoihin joiden ilmoitusprosentti puolestaan on hyvin alhainen. Näin kanta vaikuttaa huomattavasti alhaisemmalta mitä se onkaan ja osaltaan vaikeuttaa virallisten tahojen toimintamahdollisuuksia susiasiassa.
Jos salametsästys-teoria pitäisi paikkansa, susia pitäisi tappaa laittomasti valtaisat määrät, jotta luvuissa esiintynyt kannan pieneneminen olisi mahdollista. Suomen kaltaisessa maassa, jossa on ainakin yksi talo jokaisessa niemessä ja notkelmassa, on näin mittavan määrän laittomia susijahteja mahdotonta pysyä piilossa.
Onko siis niin, että susikantamme onkin elinvoimaisempi mitä luulemme ja suojelutahon esittämät väitteet salametsästyksestä ovat humpuukia?
Impacts of breeder loss on social structure, reproduction and population growth in social canid
perjantai 11. heinäkuuta 2014
Susikeskustelun ryhmittymät
Yleisesti susikeskustelun osapuolet jaetaan suojelijoihin ja vihaajiin. Tämä kuitenkin on äärimmäisen karkea jaottelu ja molemmat "ryhmät" pitävät sisällään laajan kirjon erilaisia ihmisiä ja suhtautumisia suteen.
Ehkä olisikin aika ruveta muokkaamaan sanastoa, jotta konflikteilta keskusteluissa vältyttäisiin, etenkin täällä internetin maailmassa, jossa anonyymi tai ainakin etäinen kanssakäyminen toisten ihmisten kanssa vaikeuttaa keskustelukulttuurin pysymistä asiallisena.
Suojelupuoli ts. suteen myönteisesti suhtautuvat sisältävät laajan kirjon erilaisia näkemyksiä ja toimintamalleja.
On olemassa toiminnallisia aktivisteja, joiden toiminta on negatiivista. He valitsevat toimintansa reiteiksi uhkailun ja toisten omaisuuden tuhoamisen. He ovat yksiä pahimpia sudensuojelun hyväksynnän tuhoajia.
Toinen toiminnallisen aktivismin muoto on positiivista, kuten Luonto-Liiton Susiryhmän tekemät kouluvierailut ja petoaitojen pystytysapu. Tämä on hyvä keino ja edistää suden suojelun hyväksyttävyyttä.
Sitten ovat internetin maailmassa toimivat aktivistit, joita heitäkin on sekä positiivista että negatiivista koulukuntaa. Internetin aktivisteista etenkin negatiivisen toimintamallin omaavat ovat kaikkein suurimmassa äänessä. Heidän keskustelutyylinsä on alentuvaa, halveksuvaa ja jopa vahingoniloista susivahingon tapahduttua. Heiltä kuulee monesti lauseen "muuta kaupunkiin jos sudet pelottavat". Siinä missä toiminnalliset negatiiviset aktivistit, myös internetin negatiiviset aktivistit ovat pahimpia suden suojelun kompastuskiviä ja suojelun hyväksynnän hidastajia.
Positiiviset aktivistit tuovat keskustelussa esille asiallisilla kommenteilla oman näkemyksensä esiin, eivätkä yritä alentaa kanssakeskustelijoitaan omaa tasoaan alemmas kommenteillaan. Heidän keskustelutyylinsä on rakentavaa ja he yrittävät toimia suden suojelun hyväksynnän hyväksi. Valitettavan monesti he ovat juurikin se hiljaisempi joukkio, jotka nopeasti jäävät negatiivisen aktivistijoukon jalkoihin. Heidän äänensä tulisikin saada kovemmin kuuluviin.
Lopuksi ovat hiljaiset kannattajat, jotka suhtautuvat suteen positiivisesti, mutta eivät siitä tee sen kummempaa numeroa. Yleensä heistä kehkeytyisi positiivisen aktivismin internetkeskustelijoita, jos he uskaltautuisivat tai saisivat puheenvuoron.
Niin kutsutulla "vihaaja" tai sutta vastustavalla puolella on myös omat positiiviset ja negatiiviset toiminnalliset sekä internetin aktivistit.
Negatiivinen toiminnallinen aktivismi on tietenkin salametsästys. He, siinä missä suojelupuolen negatiiviset aktivistit ovat haitaksi kokonaisuudelle. Salametsästyksen vuoksi laillista pyyntiä ei voida harjoittaa siinä määrin mitä olisi tarpeen, koska kannan koko ei sitä salli laittoman poistuman jälkeen. (Salametsästyksen laajuudesta ja sen suhteesta kannan kokoon voidaan olla eri mieltä ja käsittelenkin aihetta seuraavassa tekstissäni).
Positiivisia toiminnallisia aktivisteja ns. vastustajapuolella ovat yleensä metsästäjät, jotka varoittavat toisia havaitsemistaan susien jäljistä ja yrittävät saada kanta-arvion vastaamaan todellisuutta ilmoittamalla havainnoistaan mahdollisimman tarkkaan ja usein. He voivat myös selvitellä apuna toisille vahinkojen tapahduttua kuinka menetellä tilanteessa. He ovat myös usein niitä metsästäjiä jotka yrittävät saada poikkeuslupia ongelmia aiheuttaville susille.
Negatiivinen internetaktivismi on suhteellisen samankaltaista suojelupuolen negatiivisen internetaktivismin kanssa, myös heidän suhtautumistaan nk. vastustajapuoleen värittävät erilaiset negatiiviseen sävyyn esitetyt kommentit ja tutuin ehkä tästä ryhmästä kumpuava kommentti onkin "kehä kolmosen sisäpuolella asuva ituhippi". He ovat ensimmäisinä vaatimassa susien päitä vadeille ja jopa niin pitkälle ettei sudella olisi olemassaolon oikeutusta maassamme.
Positiivinen internetaktivismi on puolestaan samalla tavoin rakentavaa, kuin suojelupuolellakin. Yleensä nämä ihmiset ovat henkilöitä, jotka eivät todellisuudessa vihaa sutta, mutta näkevät että susien liikkuminen liian lähellä ihmistä ei ole oikein ja vastustavatkin susien sijasta niiden liian läheistä liikkumista ihmisten ilmoilla. He ovat yleensä niitä jotka puoltavat keskustelussa vahinkoja tuottaneen yksilön poistamista, mutta eivät hyväksy salametsästystä ja suhtautuvat jokseenkin positiivisesti nk. metsäsusiin eli ihmisten ilmoilta poissa pystytteleviin yksilöihin ja laumoihin.
Myös nk. vastustajapuolella on oma hiljaisten ryhmänsä. He ovat suojelupuolta huomattavasti kirjavampi joukko ja heistä löytyy varmasti suhteellisen tasapuolisesti kaikkia ns. vastustajaryhmiä.
Kaikkein erikoisin ja vaikeimmassa asemassa oleva joukko ovat neutraalit suhtautujat.
Neutraalisti suteen suhtautuvat ovat yleensä ns. väliinputoajia eli he eivät varsinaisesti kuulu kumpaankaan susikeskustelun suur-ryhmään. Tämä tuottaa heille usein ongelmia, sillä olivatpa he missä tahansa, heidät yritetään kategorisoida jompaan kumpaan ryhmään ja saavatkin molemmilta internetin negatiivisilta aktivisteilta negatiivista kohtelua. Nämä henkilöt ovat ehkä kaikkein tärkein ryhmittymä suden suojelun kannalta, koska he pyrkivät toimimaan tasapuolisesti niin suden säilymisen kuin ihmisten normaalin elämän kannalta. Johtuen kuitenkin sekä toiminnallisten että internetin negatiivisten aktivistien toimista ja keskustelutyylistä, he päätyvät hyvin nopeasti hiljaisten ihmisten joukkoon tai päätyvät jopa suorastaan inhoamaan susikeskustelua ja sanoutuvat siitä irti, vaikka heillä olisi yhdessä positiivisten toimijoiden kanssa kaikkein eniten annettavaa suden suojelun sekä ihmisen ja suden rinnakkaiselon saralla.
Ehkä olisikin aika ruveta muokkaamaan sanastoa, jotta konflikteilta keskusteluissa vältyttäisiin, etenkin täällä internetin maailmassa, jossa anonyymi tai ainakin etäinen kanssakäyminen toisten ihmisten kanssa vaikeuttaa keskustelukulttuurin pysymistä asiallisena.
Suojelupuoli ts. suteen myönteisesti suhtautuvat sisältävät laajan kirjon erilaisia näkemyksiä ja toimintamalleja.
On olemassa toiminnallisia aktivisteja, joiden toiminta on negatiivista. He valitsevat toimintansa reiteiksi uhkailun ja toisten omaisuuden tuhoamisen. He ovat yksiä pahimpia sudensuojelun hyväksynnän tuhoajia.
Toinen toiminnallisen aktivismin muoto on positiivista, kuten Luonto-Liiton Susiryhmän tekemät kouluvierailut ja petoaitojen pystytysapu. Tämä on hyvä keino ja edistää suden suojelun hyväksyttävyyttä.
Sitten ovat internetin maailmassa toimivat aktivistit, joita heitäkin on sekä positiivista että negatiivista koulukuntaa. Internetin aktivisteista etenkin negatiivisen toimintamallin omaavat ovat kaikkein suurimmassa äänessä. Heidän keskustelutyylinsä on alentuvaa, halveksuvaa ja jopa vahingoniloista susivahingon tapahduttua. Heiltä kuulee monesti lauseen "muuta kaupunkiin jos sudet pelottavat". Siinä missä toiminnalliset negatiiviset aktivistit, myös internetin negatiiviset aktivistit ovat pahimpia suden suojelun kompastuskiviä ja suojelun hyväksynnän hidastajia.
Positiiviset aktivistit tuovat keskustelussa esille asiallisilla kommenteilla oman näkemyksensä esiin, eivätkä yritä alentaa kanssakeskustelijoitaan omaa tasoaan alemmas kommenteillaan. Heidän keskustelutyylinsä on rakentavaa ja he yrittävät toimia suden suojelun hyväksynnän hyväksi. Valitettavan monesti he ovat juurikin se hiljaisempi joukkio, jotka nopeasti jäävät negatiivisen aktivistijoukon jalkoihin. Heidän äänensä tulisikin saada kovemmin kuuluviin.
Lopuksi ovat hiljaiset kannattajat, jotka suhtautuvat suteen positiivisesti, mutta eivät siitä tee sen kummempaa numeroa. Yleensä heistä kehkeytyisi positiivisen aktivismin internetkeskustelijoita, jos he uskaltautuisivat tai saisivat puheenvuoron.
Niin kutsutulla "vihaaja" tai sutta vastustavalla puolella on myös omat positiiviset ja negatiiviset toiminnalliset sekä internetin aktivistit.
Negatiivinen toiminnallinen aktivismi on tietenkin salametsästys. He, siinä missä suojelupuolen negatiiviset aktivistit ovat haitaksi kokonaisuudelle. Salametsästyksen vuoksi laillista pyyntiä ei voida harjoittaa siinä määrin mitä olisi tarpeen, koska kannan koko ei sitä salli laittoman poistuman jälkeen. (Salametsästyksen laajuudesta ja sen suhteesta kannan kokoon voidaan olla eri mieltä ja käsittelenkin aihetta seuraavassa tekstissäni).
Positiivisia toiminnallisia aktivisteja ns. vastustajapuolella ovat yleensä metsästäjät, jotka varoittavat toisia havaitsemistaan susien jäljistä ja yrittävät saada kanta-arvion vastaamaan todellisuutta ilmoittamalla havainnoistaan mahdollisimman tarkkaan ja usein. He voivat myös selvitellä apuna toisille vahinkojen tapahduttua kuinka menetellä tilanteessa. He ovat myös usein niitä metsästäjiä jotka yrittävät saada poikkeuslupia ongelmia aiheuttaville susille.
Negatiivinen internetaktivismi on suhteellisen samankaltaista suojelupuolen negatiivisen internetaktivismin kanssa, myös heidän suhtautumistaan nk. vastustajapuoleen värittävät erilaiset negatiiviseen sävyyn esitetyt kommentit ja tutuin ehkä tästä ryhmästä kumpuava kommentti onkin "kehä kolmosen sisäpuolella asuva ituhippi". He ovat ensimmäisinä vaatimassa susien päitä vadeille ja jopa niin pitkälle ettei sudella olisi olemassaolon oikeutusta maassamme.
Positiivinen internetaktivismi on puolestaan samalla tavoin rakentavaa, kuin suojelupuolellakin. Yleensä nämä ihmiset ovat henkilöitä, jotka eivät todellisuudessa vihaa sutta, mutta näkevät että susien liikkuminen liian lähellä ihmistä ei ole oikein ja vastustavatkin susien sijasta niiden liian läheistä liikkumista ihmisten ilmoilla. He ovat yleensä niitä jotka puoltavat keskustelussa vahinkoja tuottaneen yksilön poistamista, mutta eivät hyväksy salametsästystä ja suhtautuvat jokseenkin positiivisesti nk. metsäsusiin eli ihmisten ilmoilta poissa pystytteleviin yksilöihin ja laumoihin.
Myös nk. vastustajapuolella on oma hiljaisten ryhmänsä. He ovat suojelupuolta huomattavasti kirjavampi joukko ja heistä löytyy varmasti suhteellisen tasapuolisesti kaikkia ns. vastustajaryhmiä.
Kaikkein erikoisin ja vaikeimmassa asemassa oleva joukko ovat neutraalit suhtautujat.
Neutraalisti suteen suhtautuvat ovat yleensä ns. väliinputoajia eli he eivät varsinaisesti kuulu kumpaankaan susikeskustelun suur-ryhmään. Tämä tuottaa heille usein ongelmia, sillä olivatpa he missä tahansa, heidät yritetään kategorisoida jompaan kumpaan ryhmään ja saavatkin molemmilta internetin negatiivisilta aktivisteilta negatiivista kohtelua. Nämä henkilöt ovat ehkä kaikkein tärkein ryhmittymä suden suojelun kannalta, koska he pyrkivät toimimaan tasapuolisesti niin suden säilymisen kuin ihmisten normaalin elämän kannalta. Johtuen kuitenkin sekä toiminnallisten että internetin negatiivisten aktivistien toimista ja keskustelutyylistä, he päätyvät hyvin nopeasti hiljaisten ihmisten joukkoon tai päätyvät jopa suorastaan inhoamaan susikeskustelua ja sanoutuvat siitä irti, vaikka heillä olisi yhdessä positiivisten toimijoiden kanssa kaikkein eniten annettavaa suden suojelun sekä ihmisen ja suden rinnakkaiselon saralla.
keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Susikannan hoito Suomen ja Eu:n tasolla
Susikannan hoitosuunnitelmaa ollaan parhaillaan uudistamassa. Muutamia viikkoja sitten päättyi internetissä julkinen kommentointi mahdollisuus susikannan hoitosuunnitelmaan liittyen. Seuraavaksi, kunhan virkamiehistö on saanut viettää ansaitsemansa kesäloman, siirrytään työpajoihin reviireille.
Jo nyt on tiedossa, että vaikuttamista ollaan tuomassa lähemmäs paikallisväestöä. Tämä on erittäin hyvä, sillä selkeästi yläpuolelta ja etäältä hallinnoitu susipolitiikka on epäonnistunut ja kaipaa kipeästi muutosta.
Myös EU on havahtunut tilanteeseen ja on perustanutkin erityisen ryhmän selvittämään eri intressiryhmien näkemyksiä ja tarpeita mitä tulee suurpetojen kantojen hoitoon Euroopan laajuisesti ja myös populaatio kohtaisesti.
Muutamia päivä sitten EU:n ympäristökomissio julkaisi luonnokset suurpetokantojen hoitoon ja petojen kanssa yhteiseloon tähtäävistä toimenpiteistä. Luonnokset on lähetetty jokaiselle jäsenmaalle hyväksyttäväksi.
Esittelen tässä sutta koskevan luonnoksen pääpiirteissään:
Luonnoksessa on 7 yleistä toimenpidettä, jotka ovat kaikille yhteisiä sekä vaihteleva määrä toimenpiteitä kohdennettuna eri populaatioihin. Suomen osalta erityiskohteita on 3 kappaletta.
Kiireellisyysluokitus on 1-5, jossa 1 on kiireellisin ja 5 vähiten kiireellinen
Hyötyluokitus on sekin 1-5, jossa 1 on 0-20% ja 5 on 80-100%
1. Yleinen Toimenpide:
Yhtenäisten menetelmien luominen kannanarviointiin ja tarkkailuun.
Kiireelisyys luokka 1 eli erittäin kiireellinen.
Hyötyluokka 4 eli 60-80%
2.Yleinen Toimenpide
Maiden rajat ylittävä yhteistyö ja kannanhoidon suunnittelu
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 5 (80-100%)
3.Yleinen Toimenpide
Susivahinkojen ennaltaehkäiseminen ja vahinkojen korvaaminen.
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 5
4. Yleinen Toimenpide
Salametsästyksen ja myrkkysyöttien vastaiset toimet
Kiireellisyysluokka 2
Hyötyluokka 4
5. Yleinen Toimenpide
Vapaana kulkevien ja villien koirien hallinta sekä hybridisaatio susien ja koirien välillä
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 4
6. Yleinen Toimenpide
Elinalueiden pirstaloituminen ja alueiden väliset yhteydet
Kiireellisyys luokka 4
Hyötyluokka 2 (20-40%)
7. Yleinen Toimenpide
Opetus, informaatio ja tiedon avoimuus
Kiireellisyysluokka 2
Hyötyluokka 3 (40-60%)
Suomen erityistoimenpiteet:
1. Toimenpide
Riskikartoitus pohjana paikallistason kannanhoidolle
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 5
2. Toimenpide
Yhteiselon kannustimet
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 4
3. Toimenpide
Laaja mielipide kartoitus
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 4
Toimenpiteet joita tässä luonnoksessa ehdotetaan ovat erittäin hyviä ja selkeästi tarkkaan ajateltuja. Esittelin tässä vain otsikot ja tärkeys/hyötyluokan. Itse luonnos on huomattavasti laajempi, sisältäen tarkemman esittelyn toimenpiteen tavoitteista, tavoitteiden toteuttamisesta, odotetuista tuloksista, toimenpiteiden vastuutahoista, ajankohdasta/kuluvasta ajasta sekä rahoituksen määrästä ja rahoittajista. Jos jotakuta kiinnostaa lukea koko luonnos (englannin kielinen) niin tässä olisi suora linkki luonnokseen: http://t.co/cOOety6YmY
Jo nyt on tiedossa, että vaikuttamista ollaan tuomassa lähemmäs paikallisväestöä. Tämä on erittäin hyvä, sillä selkeästi yläpuolelta ja etäältä hallinnoitu susipolitiikka on epäonnistunut ja kaipaa kipeästi muutosta.
Myös EU on havahtunut tilanteeseen ja on perustanutkin erityisen ryhmän selvittämään eri intressiryhmien näkemyksiä ja tarpeita mitä tulee suurpetojen kantojen hoitoon Euroopan laajuisesti ja myös populaatio kohtaisesti.
Muutamia päivä sitten EU:n ympäristökomissio julkaisi luonnokset suurpetokantojen hoitoon ja petojen kanssa yhteiseloon tähtäävistä toimenpiteistä. Luonnokset on lähetetty jokaiselle jäsenmaalle hyväksyttäväksi.
Esittelen tässä sutta koskevan luonnoksen pääpiirteissään:
Luonnoksessa on 7 yleistä toimenpidettä, jotka ovat kaikille yhteisiä sekä vaihteleva määrä toimenpiteitä kohdennettuna eri populaatioihin. Suomen osalta erityiskohteita on 3 kappaletta.
Kiireellisyysluokitus on 1-5, jossa 1 on kiireellisin ja 5 vähiten kiireellinen
Hyötyluokitus on sekin 1-5, jossa 1 on 0-20% ja 5 on 80-100%
1. Yleinen Toimenpide:
Yhtenäisten menetelmien luominen kannanarviointiin ja tarkkailuun.
Kiireelisyys luokka 1 eli erittäin kiireellinen.
Hyötyluokka 4 eli 60-80%
2.Yleinen Toimenpide
Maiden rajat ylittävä yhteistyö ja kannanhoidon suunnittelu
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 5 (80-100%)
3.Yleinen Toimenpide
Susivahinkojen ennaltaehkäiseminen ja vahinkojen korvaaminen.
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 5
4. Yleinen Toimenpide
Salametsästyksen ja myrkkysyöttien vastaiset toimet
Kiireellisyysluokka 2
Hyötyluokka 4
5. Yleinen Toimenpide
Vapaana kulkevien ja villien koirien hallinta sekä hybridisaatio susien ja koirien välillä
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 4
6. Yleinen Toimenpide
Elinalueiden pirstaloituminen ja alueiden väliset yhteydet
Kiireellisyys luokka 4
Hyötyluokka 2 (20-40%)
7. Yleinen Toimenpide
Opetus, informaatio ja tiedon avoimuus
Kiireellisyysluokka 2
Hyötyluokka 3 (40-60%)
Suomen erityistoimenpiteet:
1. Toimenpide
Riskikartoitus pohjana paikallistason kannanhoidolle
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 5
2. Toimenpide
Yhteiselon kannustimet
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 4
3. Toimenpide
Laaja mielipide kartoitus
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 4
Toimenpiteet joita tässä luonnoksessa ehdotetaan ovat erittäin hyviä ja selkeästi tarkkaan ajateltuja. Esittelin tässä vain otsikot ja tärkeys/hyötyluokan. Itse luonnos on huomattavasti laajempi, sisältäen tarkemman esittelyn toimenpiteen tavoitteista, tavoitteiden toteuttamisesta, odotetuista tuloksista, toimenpiteiden vastuutahoista, ajankohdasta/kuluvasta ajasta sekä rahoituksen määrästä ja rahoittajista. Jos jotakuta kiinnostaa lukea koko luonnos (englannin kielinen) niin tässä olisi suora linkki luonnokseen: http://t.co/cOOety6YmY
lauantai 28. kesäkuuta 2014
Susi ja pelko
Pelko. Sana jolla on kielessämme hyvin monta tarkoitusta. Susikeskusteluissa puhutaan paljon pelosta, niin ihmisten tuntemasta kuin susien tuntemuksesta ihmistä kohtaan.
Valitettavasti sana pelko aiheuttaa paljon niin väärinkäsityksiä kuin tahallistakin väärinkäyttöä ja väärinymmärtämistä.
Kun äidin kerrotaan pelkäävän lastensa puolesta suden käytyä pihassa, valitettavan monesti asia käännetään niin että äiti on hysteerisenä asian suhteen. Näin tuskin kuitenkaan on. Äiti, kuten luonnollista, on peloissaan, toisinsanoen huolissaan, ahdistunut, jännittynyt tilanteesta joka voi uhata hänen lapsiaan. Silloin jos äiti on lasten kanssa pihalla ja susi tulee keskellä päivää näkysälle, varmasti äiti tuolloin tuntee paniikkia, kauhua ja jopa hysteriaa. Tämä on osa luonnon meille antamista selviytymiskeinoista vaaroja vastaan. Hysteria ja kauhu eivät ole kuitenkaan itse akuutin tilanteen jälkeen tunneskaalassa mukana. Silloin kuvaan astuvat jo aiemmin mainitut tunteet, huoli, ahdistus, jännittyneisyys.
Sama koskee metsästäjää joka "pelkää" koiransa puolesta. Hänkin tuntee huolta, ahdistusta ja jännittyneisyyttä, kun susia on nähty alueella jossa koira nyt juoksee vapaana jopa kaukanakin omistajastaan, kuten monen metsästyskoiran ominaisuuksiin kuuluu.
Entä suojelijat sitten? Hekin pelkäävät, suden puolesta. Sekään ei tarkoita kuitekaan että susia suojeleva henkilö olisi hysteerisenä ja kauhusta tärisevänä odottamassa, milloin jokin susi menettää henkensä. Ei, samalla lailla hekin ovat huolissaan ja levottomia suden kohtalosta.
Tunneskaala on kaikilla sama, vaikka he seisovatkin susiasian eri puolilla, ovathan he kaikki ihmisiä ja omaavat samat edellytykset tunteille mitä toisetkin.
Entä sudet?
Susien pelosta puhutaan myös. Susien ihmispelko on termi jota tunnutaan ymmärtävän myös väärin. Arkuus, välttely, kunnioitus olisivat ehkä parempia sanoja kuvailemaan sitä, mitä susilta halutaan. Susien ei haluta tulevan lähelle ihmistä tai hänen asutustaan. Tällöin susi "kunnioittaa" ihmisen olemassaoloa olentona josta voi olla vaaraa, kuten ne kunnoittavat toistensa reviirejä. Samoin suden halutaan välttelevän ihmisiä ja heidän asutustaan, kuten susi välttelee joutumasta toisen lauman reviirille. Arkuutta halutaan myös, ihmisen ja hänen toimintojensa väistämistä, kuten susi yksin saaliilla ollessaan väistää voimakkaampaa karhua joka tulee valtaamaan saaliin.
Suden ihmispelolla ei siis tarkoiteta sitä, että susi virtsaisi alleen ihmisen nähdessään tai pakenisi henkensä hädässä kuullessaan ihmisen äänen. Riittävää on, että se poistuu paikalta jäämättä seuraamaan tilannetta.
Valitettavasti sana pelko aiheuttaa paljon niin väärinkäsityksiä kuin tahallistakin väärinkäyttöä ja väärinymmärtämistä.
Kun äidin kerrotaan pelkäävän lastensa puolesta suden käytyä pihassa, valitettavan monesti asia käännetään niin että äiti on hysteerisenä asian suhteen. Näin tuskin kuitenkaan on. Äiti, kuten luonnollista, on peloissaan, toisinsanoen huolissaan, ahdistunut, jännittynyt tilanteesta joka voi uhata hänen lapsiaan. Silloin jos äiti on lasten kanssa pihalla ja susi tulee keskellä päivää näkysälle, varmasti äiti tuolloin tuntee paniikkia, kauhua ja jopa hysteriaa. Tämä on osa luonnon meille antamista selviytymiskeinoista vaaroja vastaan. Hysteria ja kauhu eivät ole kuitenkaan itse akuutin tilanteen jälkeen tunneskaalassa mukana. Silloin kuvaan astuvat jo aiemmin mainitut tunteet, huoli, ahdistus, jännittyneisyys.
Sama koskee metsästäjää joka "pelkää" koiransa puolesta. Hänkin tuntee huolta, ahdistusta ja jännittyneisyyttä, kun susia on nähty alueella jossa koira nyt juoksee vapaana jopa kaukanakin omistajastaan, kuten monen metsästyskoiran ominaisuuksiin kuuluu.
Entä suojelijat sitten? Hekin pelkäävät, suden puolesta. Sekään ei tarkoita kuitekaan että susia suojeleva henkilö olisi hysteerisenä ja kauhusta tärisevänä odottamassa, milloin jokin susi menettää henkensä. Ei, samalla lailla hekin ovat huolissaan ja levottomia suden kohtalosta.
Tunneskaala on kaikilla sama, vaikka he seisovatkin susiasian eri puolilla, ovathan he kaikki ihmisiä ja omaavat samat edellytykset tunteille mitä toisetkin.
Entä sudet?
Susien pelosta puhutaan myös. Susien ihmispelko on termi jota tunnutaan ymmärtävän myös väärin. Arkuus, välttely, kunnioitus olisivat ehkä parempia sanoja kuvailemaan sitä, mitä susilta halutaan. Susien ei haluta tulevan lähelle ihmistä tai hänen asutustaan. Tällöin susi "kunnioittaa" ihmisen olemassaoloa olentona josta voi olla vaaraa, kuten ne kunnoittavat toistensa reviirejä. Samoin suden halutaan välttelevän ihmisiä ja heidän asutustaan, kuten susi välttelee joutumasta toisen lauman reviirille. Arkuutta halutaan myös, ihmisen ja hänen toimintojensa väistämistä, kuten susi yksin saaliilla ollessaan väistää voimakkaampaa karhua joka tulee valtaamaan saaliin.
Suden ihmispelolla ei siis tarkoiteta sitä, että susi virtsaisi alleen ihmisen nähdessään tai pakenisi henkensä hädässä kuullessaan ihmisen äänen. Riittävää on, että se poistuu paikalta jäämättä seuraamaan tilannetta.
perjantai 27. kesäkuuta 2014
Ylisuojelu kannan romahduksen takana?
Suomen susikanta on tällä hetkellä noin 140-155 yksilöä, kun se vielä vuoden 2006 kannanarviossa lähenteli jo 300 yksilöä. Tämän jälkeen susikanta on heilahdellut ylös alas, mutta pääasiallisesti suunta on ollut vähenemään päin. Luettuani nimettömän tekstin Facebookissa, jossa esitettiin suojelun olevan suden kannanromahduksen takana aloin miettimään asiaa tarkemmin. Huomasin yllätyksekseni, että kyseisessä tekstissä saattaa olla jotain perääkin.
Suden kannan romahduksen alku sijoittuu suoraan suden kannanhoitosuunnitelman ja tiukemman suojelun aloittamiseen. Kannan koon vähäiset nousut ylöspäin osuvat vuosiin, jolloin mahdollinen tiukan suojelupolitiikan löysääminen on näyttänyt päätään. Kun tilanne ei ole kuitenkaan muuttunut, on kannan koko jälleen tipahtanut. Uusin esimerkki tästä on suden kannanhoitosuunnitelman uusiminen ja tietoa seurannut kannan kasvu.
Olen merkinnyt kaavioon punaisella susipolitiikan muutospisteitä.
-Vuosi 2005
Suomi haastettiin vajavaisesta suden suojelusta EU:tuomioistuimeen
-Vuosi 2006
Vahinkoperusteiset luvat otettiin käyttöön
-Vuosi 2008
Poikkeuslupien myöntäminen siirrettiin riistanhoitopiireille
-Vuosi 2011
Karjalassa suunniteltiin susien hävittämistä, Nousiaisten susi-ilta
-Vuosi 2013
Petopolitiikan arviointi valmistui, susipolitiikka remonttiin
Köyliön susi-ilta, 5 suden lisäkiintiö vahinkoperusteisiin lupiin
Susinetti, pantasusien seuranta-palvelu
Näitä tapahtumia ja suden kannan-arvion muutoksia tutkiessa nousee mieleen kysymys:
Voiko siis olla, että liian tiukka suojelu onkin haitallista sudelle?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)