Susipolitiikka ja missä mentiin pieleen

Voidaan sanoa täydellä varmuudella, että susipolitiikka on mennyt päin mäntyä. Tarkoituksena oli saada jokseenkin elinvoimainen kanta Suomen maaperälle ja myös ihmisten hyväksyntä asialle.
Näin ei tällä hetkellä valitettavasti ole. Susikanta on pienentynyt (ainakin virallisissa lukemissa, ks.edellinen tekstini) ja vastustus susia kohtaan on kasvanut. Tämä ei ole tapahtunut kuitenkaan kerralla, vaan epäonnistuneen politiikan seurauksena pidemmällä aikavälillä.

Missä siis politiikka suistui raiteiltaan ja törmäsi petäjään?

Joudumme jäljittämään tilannetta lähtien seurausten alusta taaksepäin. Vuoden 2007 kannan romahdusta edelsi vuonna 2004 tehty kantelu EU:komissiolle susikannan hoidon puutteista. Unioni katsoi lopulta vuoden 2007 alussa, että vain yksi syytekohta täyttyi, nimittäin susien liian vapaa metsästys. Tämän seurauksena kannanhoidollinen (tai ennakoiva) metsästys, jota oli harjoitettu Itä-Suomessa, loppui. Siirryttiin vahinkoperusteisiin pyyntilupiin.
Kanteen jättämisen taustalla oli aito huoli susikannan tilasta ja sen kasvun mahdollisuuksista. Tästä tuli kuitenkin ensimmäinen kupru suden suojelun tielle, joka jatkuu tähän päivään asti mutkittelevana ja rikkonaisena. Tämä oli myös ensimmäinen isompi juopa josta voidaan nähdä nykyisen vastakkainasettelun suojelijat vs. lahtaajat alkaneen.

Susikanta ehti kasvaa 2 vuotta tästä eteenpäin ja näyttikin jo siltä, että susi olisi tekemässä voitokkaan paluun maahamme. Vuonna 2008, kun kanta-arvio edellisen vuoden susimäärästä tuli julki jouduttiin tyrmistymään. Monta laumaa oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Näin suureen pudotukseen ei kyetty mitään luontaista selitystä löytämään joten ainoaksi vaihtoehdoksi näytti jäävän ihmisen aiheuttama laiton poistuma.

Tässä vaiheessa tehtiin yksi perustavaa laatua oleva virhe, nimittäin niputtamalla kaikki metsästystä harrastavat ihmiset samaan nippuun metsästysrikoksia tekevien kanssa. Tämä sai luonnollisesti lainkuuliaiset metsästäjät loukkaantumaan. Asiaa ei auttanut kärjistynyt keskustelutapa jonka susien vähentyminen sai aikaan sutta suojelemaan pyrkivien taholta. (Myönnän että olen saattanut itsekin tähän syyllistyä tuolloin.)

Tästä syntyivät rintamalinjat jotka ovat nähtävillä tänäkin päivänä. Rintamien väliin on syntynyt ns. ei-kenenkään-maalle pieni ryhmä, joka pyrkii näkemään molempien puolien kannan ja sovittelemaan tilannetta jotta susipolitiikka saataisiin takaisin alkuperäisille raiteilleen.

Julkinen lainkuuliaisten metsästäjien niputtaminen yhteen rikoksia tekevien kanssa johti myös siihen, että kiinnostus havaintojen ilmoittamiseen romahti. Miksi tehdä pyytteetöntä työtä taholle joka syyttää lainkuuliaista ihmistä rikoksista joita hän ei ole tehnyt? (Tässä media oli suuressa roolissa, vääntämässä virallisen tahon sanoja niin, että vaikutti virallisen tahonkin olevan yhtä hyökkäävä suhtautumisessaan mitä osa susien kannan romahduksesta suuttuneista suojelijatahoista)

Näin päädyttiin saamaan aikaan oravanpyörä josta olisi päästävä pois. Luottamus havaintojen tekijöillä kanta-arvion tekevään Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitokseen romahti ja kirjainyhdistelmästä RKTL tuli suorastaan kirosana joissain piireissä.
RKTL on saanut negatiivista suhtautumista näinä vuosina myös suojelutaholta, etenkin kun poronhoitoalueelta poistettiin laumallinen susia.
Tutkimuslaitos on saanut syyt niskoilleen niin liian pienestä kuin liian suurestakin suden pyyntimäärästä, vaikka tutkimuslaitos itse ei näitä päätä, vaan takana on Maa- ja metsätalousministeriö. RKTL toimittaa vain lukuja ja arvioita.

Tällä hetkellä tilanne ei ole hyvä mihinkään suuntaan. Paperilla susikanta on pieni, mutta vahinkoja ja liikennevälineiden alle jäämisiä on enemmän kuin susikannan ollessa suurimmillaan.
Osittain tämä selittynee susikannan siirtymisellä Itä-Suomen metsistä asutuimmille alueille Länsi-Suomeen.
Osa vahinkojen ja havaintojen määrästä liittyy susien arkuuden vähenemiseen. Vielä susikannan ollessa suurimmillaan saatiin harvoin kuvia susista luonnossa, edes työkoneista. Nykyisin kuvia on alettu saamaan ja susia näkemään päiväsaikaankin.
Keskusteluyhteys on aikalailla poikki suuntaan sun toiseenkin. Rajalinjat on vedetty, eikä niiden yli pääse kuin kipakoita kommentteja toiselle puolelle.
Susien hyväksyntä ja sieto on pohjamudissaan.

Peli pitäisi viheltää poikki ja aloittaa koko politiikka aivan alusta, oppien menneisyyden virheistä. Niin kauan kun vastustusta susia kohtaan on reilusti, ei kanta pääse kasvamaan. Niinpä ensimmäinen etappi olisi saada negatiivinen suhtautuminen susiin lieventymään. Vasta sitten päästään miettimään määriä ja susia itsessään.

USA:ssa pidetään luonnonsuojelu biologian konferenssia, jossa on tullut esiin useita erilaisia näkökantoja petokantojen hoidon suhteen. Paras näkemäni dia aiheesta käsittelee asioita joita on opittu yhteisöjen kanssa työskenteltäessä petokantojen hoidossa.

Dian kuvaaja Guillaume Chapron

Koska lukijani kaikki eivät varmaankaan ole äärimmäisen hyviä englanninkielessä, käännän dian sisällön kohta kohdalta.

Asiat jotka opittiin:

1. Rakennetaan olemassa olevan kapasiteetin varaan. (Tarkoittaa olemassaolevia petokantoja)

2. Kehitetään yhteisön tukemia tavoitteita: riskit /ihmiskeskeisyys

3. Ei yritetty täyttä hyökkäystä maailmankuvaa vastaan: käytännöt/käyttäytyminen

4. Tunnustettiin omistusoikeudet ja elinkeinon intressit: vapaaehtoisuus/ekonomia
5. Työskenneltiin karhujen ja susien biologisen skaalan yhteensovittamiseksi yhteisön kanssa.
6. Rakennettiin luottamusta ajan kanssa pitkällisellä panostuksella ihmisiin
7. Yhteistyö Montanan Fish, Wildlife and Parks ja Fish and Wildlife Servicen kanssa. (Vastaavat jokseenkin riistahallintoamme paikallisella ja valtakunnallisella tasolla)

Joitain lisäajatuksia:  abstraktit asiat
Käytetyn kielen tärkeys (ei-uhkaava)
Kuunteleminen ymmärtääkseen
Kunnioitus
Empatia
Autenttisuus
Kyky tehdä virheitä, pyytää niitä anteeksi ja oppia niistä
Totuuden tärkeys


Nämä edellä olevassa diassa olevat ajatukset tulisi saada käytäntöön myös täällä Suomessa, sillä vain tällaisilla keinoilla hyväksyntää ja sitä kautta elinvoimaa voidaan saada sudelle.

Susikannan heikentyminen?

Susikanta kasvoi hyvää tahtia aina vuoteen 2007 asti jonka jälkeen se on ollut laskusuunnassa.
Syynä tälle on esitetty lähinnä salametsästystä, sillä luontaisia syitä kannan pienentymiselle ei ole löytynyt. (taudit, lajin sisäinen kilpailu)
Vuodesta 2000 vuoteen 2006 kannan kasvu oli maksimissaan vajaa 21% (vuonna 2005) ja pienimmillään vuonna 2002, jolloin kanta kasvoi vain 6%. Vuonna 2001 kävi pieni notkahdus, jolloin kanta laski noin 8 yksilöllä.
Prosentteja katsoessa kannan muutos on koko aikavälillä aina -32%:sta +25%:iin. Prosentteihin tuijoittamalla saadaan vaikutelma suuremmasta kasvusta tai vähentymästä mitä todellisuudessa on kyse. Siksi tulisikin käyttää ennemmin oikeita lukuja kannan muutoksen kuvaamiseen.

Mikä sitten aiheuttaa kannan muutoksen vaihtelut?

Suurin kasvu vuosien 2000-2014 välillä on ollut vuosina 2005 ja 2011 tapahtunut noin 40 yksilön lisäys kantaan. Suurin lasku puolestaan on ollut vuonna 2010, jolloin muutos pienempään on ollut noin  75 yksilöä.

75 yksilön kannan pieneneminen kuulostaa äärimmäisen suurelta, etenkin kun edellisenä vuonna laumoja ja pareja oli yhteensä (rajalaumat huomioituna) 55 kappaletta. Kuitenkin vuonna 2010 havaittiin enää 41 laumaa/paria. Laumojen yhteismäärä laski 41 laumasta 27 laumaan eli 14 laumalla.
Näin suuren määrän poistaminen laittomasti olisi ollut täysi mahdottomuus, ilman että sitä olisi havaittu muuten kuin jälkikäteen.

Mitä sitten tapahtui?

Uusi tutkimus USA:sta kertoo, että lauman alfayksilöiden poistaminen vaikuttaa lauman koossa pysymiseen, mutta niiden poistaminen ei vaikuta varsinaiseen kantaan. Tutkimuksessa havaittiin, että molempien lisääntyvien yksilöiden poistaminen johti lauman hajoamiseen 69% tapauksista. Uroksen poistaminen puolestaan johti 17% tapauksista lauman hajoamiseen ja naaraan poistaminen johti lauman hajoamiseen 35% tapauksista. Tutkimuksessa havaittiin myös, että mitä suurempi lauma oli, sitä pienemmällä todennäköisyydellä se hajosi lisääntyvän yksilön/yksilöiden poistamisen seurauksena.

Voiko olla siis niin, että kanta ei vähentynytkään 75 yksilöä, vaan ainoastaan osa lisääntyvistä yksilöistä poistettiin johtaen laumojen hajoamiseen ja sitä kautta väärään luuloon, että kokonaiset laumat olisivat kadonneet?

Vuodesta 2007 eteenpäin on ollut enemmän tai vähemmän erimielisyyttä tutkijapuolen ja paikallisväestön välillä susien määrästä. Ongelmallisten yksilöiden poiston vaikeutuminen ja julkiset syytökset salametsästyksestä romahduttivat kiinnostuksen havaintojen ilmoittamiseen. Näin kanta jatkoi laskuaan, ainakin numeroissa.
Todellinen susikanta on voinut hyvinkin kasvaa huomattavasti voimakkaammaksi mitä viralliset kanta-arviot kertovat, sillä se nojaa hyvin voimakkaasti ilmoitettuihin havaintoihin joiden ilmoitusprosentti puolestaan on hyvin alhainen. Näin kanta vaikuttaa huomattavasti alhaisemmalta mitä se onkaan ja osaltaan vaikeuttaa virallisten tahojen toimintamahdollisuuksia susiasiassa.
Jos salametsästys-teoria pitäisi paikkansa, susia pitäisi tappaa laittomasti valtaisat määrät, jotta luvuissa esiintynyt kannan pieneneminen olisi mahdollista. Suomen kaltaisessa maassa, jossa on ainakin yksi talo jokaisessa niemessä ja notkelmassa, on näin mittavan määrän laittomia susijahteja mahdotonta pysyä piilossa.


Onko siis niin, että susikantamme onkin elinvoimaisempi mitä luulemme ja suojelutahon esittämät väitteet salametsästyksestä ovat humpuukia?

Impacts of breeder loss on social structure, reproduction and population growth in social canid

Susikeskustelun ryhmittymät

Yleisesti susikeskustelun osapuolet jaetaan suojelijoihin ja vihaajiin. Tämä kuitenkin on äärimmäisen karkea jaottelu ja molemmat "ryhmät" pitävät sisällään laajan kirjon erilaisia ihmisiä ja suhtautumisia suteen.

Ehkä olisikin aika ruveta muokkaamaan sanastoa, jotta konflikteilta keskusteluissa vältyttäisiin, etenkin täällä internetin maailmassa, jossa anonyymi tai ainakin etäinen kanssakäyminen toisten ihmisten kanssa vaikeuttaa keskustelukulttuurin pysymistä asiallisena.

Suojelupuoli ts. suteen myönteisesti suhtautuvat sisältävät laajan kirjon erilaisia näkemyksiä ja toimintamalleja.
On olemassa toiminnallisia aktivisteja, joiden toiminta on negatiivista. He valitsevat toimintansa reiteiksi uhkailun ja toisten omaisuuden tuhoamisen. He ovat yksiä pahimpia sudensuojelun hyväksynnän tuhoajia.
Toinen toiminnallisen aktivismin muoto on positiivista, kuten Luonto-Liiton Susiryhmän tekemät kouluvierailut ja petoaitojen pystytysapu. Tämä on hyvä keino ja edistää suden suojelun hyväksyttävyyttä.

Sitten ovat internetin maailmassa toimivat aktivistit, joita heitäkin on sekä positiivista että negatiivista koulukuntaa. Internetin aktivisteista etenkin negatiivisen toimintamallin omaavat ovat kaikkein suurimmassa äänessä. Heidän keskustelutyylinsä on alentuvaa, halveksuvaa ja jopa vahingoniloista susivahingon tapahduttua. Heiltä kuulee monesti lauseen "muuta kaupunkiin jos sudet pelottavat". Siinä missä toiminnalliset negatiiviset aktivistit, myös internetin negatiiviset aktivistit ovat pahimpia suden suojelun kompastuskiviä ja suojelun hyväksynnän hidastajia.
Positiiviset aktivistit tuovat keskustelussa esille asiallisilla kommenteilla oman näkemyksensä esiin, eivätkä yritä alentaa kanssakeskustelijoitaan omaa tasoaan alemmas kommenteillaan. Heidän keskustelutyylinsä on rakentavaa ja he yrittävät toimia suden suojelun hyväksynnän hyväksi. Valitettavan monesti he ovat juurikin se hiljaisempi joukkio, jotka nopeasti jäävät negatiivisen aktivistijoukon jalkoihin. Heidän äänensä tulisikin saada kovemmin kuuluviin.

Lopuksi ovat hiljaiset kannattajat, jotka suhtautuvat suteen positiivisesti, mutta eivät siitä tee sen kummempaa numeroa. Yleensä heistä kehkeytyisi positiivisen aktivismin internetkeskustelijoita, jos he uskaltautuisivat tai saisivat puheenvuoron.


Niin kutsutulla "vihaaja" tai sutta vastustavalla puolella on myös omat positiiviset ja negatiiviset toiminnalliset sekä internetin aktivistit.

Negatiivinen toiminnallinen aktivismi on tietenkin salametsästys. He, siinä missä suojelupuolen negatiiviset aktivistit ovat haitaksi kokonaisuudelle. Salametsästyksen vuoksi laillista pyyntiä ei voida harjoittaa siinä määrin mitä olisi tarpeen, koska kannan koko ei sitä salli laittoman poistuman jälkeen. (Salametsästyksen laajuudesta ja sen suhteesta kannan kokoon voidaan olla eri mieltä ja käsittelenkin aihetta seuraavassa tekstissäni).

Positiivisia toiminnallisia aktivisteja ns. vastustajapuolella ovat yleensä metsästäjät, jotka varoittavat toisia havaitsemistaan susien jäljistä ja yrittävät saada kanta-arvion vastaamaan todellisuutta ilmoittamalla havainnoistaan mahdollisimman tarkkaan ja usein. He voivat myös selvitellä apuna toisille vahinkojen tapahduttua kuinka menetellä tilanteessa. He ovat myös usein niitä metsästäjiä jotka yrittävät saada poikkeuslupia ongelmia aiheuttaville susille.

Negatiivinen internetaktivismi on suhteellisen samankaltaista suojelupuolen negatiivisen internetaktivismin kanssa, myös heidän suhtautumistaan nk. vastustajapuoleen värittävät erilaiset negatiiviseen sävyyn esitetyt kommentit ja tutuin ehkä tästä ryhmästä kumpuava kommentti onkin "kehä kolmosen sisäpuolella asuva ituhippi". He ovat ensimmäisinä vaatimassa susien päitä vadeille ja jopa niin pitkälle ettei sudella olisi olemassaolon oikeutusta maassamme.

Positiivinen internetaktivismi on puolestaan samalla tavoin rakentavaa, kuin suojelupuolellakin. Yleensä nämä ihmiset ovat henkilöitä, jotka eivät todellisuudessa vihaa sutta, mutta näkevät että susien liikkuminen liian lähellä ihmistä ei ole oikein ja vastustavatkin susien sijasta niiden liian läheistä liikkumista ihmisten ilmoilla. He ovat yleensä niitä jotka puoltavat keskustelussa vahinkoja tuottaneen yksilön poistamista, mutta eivät hyväksy salametsästystä ja suhtautuvat jokseenkin positiivisesti nk. metsäsusiin eli ihmisten ilmoilta poissa pystytteleviin yksilöihin ja laumoihin.

Myös nk. vastustajapuolella on oma hiljaisten ryhmänsä. He ovat suojelupuolta huomattavasti kirjavampi joukko ja heistä löytyy varmasti suhteellisen tasapuolisesti kaikkia ns. vastustajaryhmiä.


Kaikkein erikoisin ja vaikeimmassa asemassa oleva joukko ovat neutraalit suhtautujat.

Neutraalisti suteen suhtautuvat ovat yleensä ns. väliinputoajia eli he eivät varsinaisesti kuulu kumpaankaan susikeskustelun suur-ryhmään. Tämä tuottaa heille usein ongelmia, sillä olivatpa he missä tahansa, heidät yritetään kategorisoida jompaan kumpaan ryhmään ja saavatkin molemmilta internetin negatiivisilta aktivisteilta negatiivista kohtelua. Nämä henkilöt ovat ehkä kaikkein tärkein ryhmittymä suden suojelun kannalta, koska he pyrkivät toimimaan tasapuolisesti niin suden säilymisen kuin ihmisten normaalin elämän kannalta. Johtuen kuitenkin sekä toiminnallisten että internetin negatiivisten aktivistien toimista ja keskustelutyylistä, he päätyvät hyvin nopeasti hiljaisten ihmisten joukkoon tai päätyvät jopa suorastaan inhoamaan susikeskustelua ja sanoutuvat siitä irti, vaikka heillä olisi yhdessä positiivisten toimijoiden kanssa kaikkein eniten annettavaa suden suojelun sekä ihmisen ja suden rinnakkaiselon saralla.