Tutkimuksia ja metsäpeuraa

Edellisestä kirjoituksestani on vierähtänyt hetki, pahoitteluni siitä. Nyt kuitenkin tulee monipolvinen teksti teille luettavaksi, joten ottakaahan hyvä asento niin aloitamme.


Tällä hetkellä odotamme niin Perhon susioikeudenkäynnin tulosta (tulee tammikuussa) kuin pian ilmestyvää Suomen susikannanhoitosuunnitelmaa, jonka on lupailtu sisältävän mm. kannanhoidollista metsästystä ja muita helpotuksia susien kanssa tekemisissä olevien elämään.
Saimme myös pari päivää sitten tuoreen ennakkoarvion susien määrästä, joka näyttäisi kertovan kannan kasvaneen, sillä laumojen määrä on 29-41 kappaletta. (8 kokonaan Suomen puolella olevaa laumaa on epävarmoja, koska niistä ei ole tullut kuin 1 tai ei yhtään lisähavaintoa alkuperäisen pentuehavainnon lisäksi.)

Sain tuossa eilen myös eräänlaisen kutsun miettimään metsäpeurakannan hoitoa tai pikemminkin sen statuksen ja vastaavan ideoimista.... Kyseessä oli siis keskustelu tuolla internetin syövereissä jossa totesin suden kanta-arvio keskustelun ohessa metsäpeuran suojelijoiden vähäisestä määrästä ja "suojelijoiden" motiivista käyttää metsäpeuraa astinlautana petoja vastaan. Tästä asia vähän kimpoili ja kumpuili menemään hiukan, mutta suostuin kyllä ideoimaan erinäisiä keinoja metsäperuran hyväksi. Näistä yksi olisi petojen metsästys, koska sillä saataisiin kuolleisuus laskemaan kaikkein tehokkaimmin ja näin elvytettyä kantaa.

Tähän ideaan linkitettynä muistin erään tutkimustuloksen Amerikoista. Siellä oli havaittu, että susien tappaminen karjavahinkojen estämiseksi näyttäisi pitkän seurannan tuloksena olevan tulokseton tai tuottavan jopa suurempia tuhoja mitä alkuperäiset tuhot olivat. Tähän tutkimukseen perustuen olen nähnyt esitettävän väitteitä ettei Suomessa susien metsästäminen siis olisi lainkaan hyödyllistä, vaan ainoastaan suojaaminen olisi se keino jolla petovahinkoja voitaisiin välttää.
Tämä väite ei kuitenkaan valitettavasti ole täysin tosi, sillä Amerikassa on todettu myös, että kun Defenders of Wildlife niminen suojelujärjestö laittoi vapaaehtoisensa auttamaan karjatilallisia ja he kiersivät ympäri karjalaumojen laidunaluetta, saivat he läsnäolollaan ja satunnaisilla pelotevälineillä pidettyä karjavahingot olemattomina. Ainoastaan kun heidän vapaaehtoisensa eivät olleet paikalla, sudet tekivät vahinkoa. Näiden kahden havainnon/tutkimuksen perusteella voimme päätellä sen verran, että jos susi on oppinut ihmisen haitallisuuden, se varoo ja väistää ihmistä vaikka sillä olisikin ruokaa saatavilla jos se vain uskaltaisi ihmisen läheisyyteen. Toinen tutkimusten tulos pätee puolestaan Suomessa vain poronhoidon suhteen. Nimittäin tämä metsästyksen negatiivinen vaikutus.

Meillä ja Amerikoissa on huomattavasti erilainen karjanpito kulttuuri. Tuolla suuren meren toisella puolen karjaa pidetään kuin poroja meillä. Siksi metsästyksen negatiivista vaikutusta karja-vahinkoihin ei voida soveltaa karja-vahinkoihin täällä meillä, koska eläimet eivät laidunna täysin vapaasti, puoliksi villinä luonnossa vaan ne ovat yleensä aina lähellä asutusta ja ihmisiä.

Tästä pääsemmekin pienen mutkan kautta takaisin metsäpeuraan ja suteen. Uuden kannanhoitosuunnitelman valmistelutilaisuuksissa oli puhetta myös metsäpeurasta ja sudesta. Ainakin siellä jossa olin paikalla, olivat paikalliset ymmärtäneet että susien totaalinen hävittäminen alueelta ei lopulta ratkaisisi metsäpeuran ongelmaa, koska sinne tulisi vain uudet sudet. Sen sijaan yhden lauman pitäminen ja sen kontrolloiminen pitäisi molempien eläinten kannan kunnossa. Susien laumakokoa kontrolloimalla ei lauman aiheuttama saalistuspaine nouse yli metsäpeuran lisääntymiskyvyn ja lauma pitää alueeltaan loitolla muut sudet, jotka verottaisivat peuroja. Näin saataisiin molemmille eläinlajeille taattua säilyminen lajistossamme.

Ja vielä sitten vielä sukellus yhteen tutkimukseen:

Kanadassa on todettu, että voimakkaasti metsästetyllä susikannalla on korkeammat stressi- ja lisääntymishormoni-tasot kuin mitä vähän metsästetyllä. Lisääntymishormonin osalta voimakas metsästys siis kompensoituu voimakkaalla lisääntymisellä. Stressillä puolestaan todettiin olevan mahdollisia evolutiivisia vaikutuksia (stressi vaikuttaa mm. mutaatioiden määrään). Metsästyksen havaittiin myös pienentävän laumakokoja, joka puolestaan vaikuttaa susien metsästystapoihin, johtaa tappojen voimakkaampaan puolustamiseen raadonsyöjiltä ja voi lisätä konflikteja ihmisten ja karjan kanssa.

Stress in Wolves (Bryan et al. 2014)
Effects of Wolf Mortality on Livestock Depredations (Wielgus et Peebles 2014)'
Defenders Of Wildlife: Wood River Valley Program

Kuinka yhdistää suojelu ja turvallisuus?

Susikysymys on jälleen kuumentunut. Jatkuvassa vastakkainasettelussa on ihmisten turvallisuus ja oikeus elää ilman jatkuvaa pelkoa sekä susien suojelu.
Molemmilla on sekä kannattajansa että vastustajansa. Voidaanko toinen nostaa täysin toisen yläpuolelle? Mielestäni ei.

Nämä kaksi pitäisi saada sovitettua yhteen mahdollisimman suurta osaa ihmisistä tyydyttävällä tavalla. Kaikki eivät tule koskaan hyväksymään susien olemassaomoa eivätkä kaikki tule hyväksymään sitä, että susien käytöstä ja määrää hallinnoidaan. Suurin osa onneksi kuitenkin tulee hyväksymään aidon kompromissi ratkaisun, jossa turvataan sekä ihmisten turvallisuus että susikannan säilyttäminen maassamme.

Mitä tämä kompromissi sitten vaatisi?

Tämän hetkinen tilanne on henkilöstä riippuen joko enemmän ihmisten tai susien puolella. Omasta näkökulmastani vaaka painottuu enemmän susien ja suojelun puolelle. Vaa'an tasapainottamiseksi joudutaan myös poistamaan yksilöitä susikannasta, jotka ovat liian rohkeita ja tulevat ruoan tai reviirin hallinnan vuoksi ihmisten pihoille ja ottavat koiria läheltä ihmistä metsässä.

Koska susi on ns.  huippupeto, jolla ei ole nk. luonnollisessa elinympäristössään vihollisia oman lajinsa ulkopuolella, on sille luontaista olla pelkäämättä ihmistä jos sillä ei ole kokemusta ihmisen vaarallisuudesta tai sen vanhemmat eivät ole sille tätä ominaisuutta opettaneet. Susikannan säilymisen kannalta olisi suotavaa, jotta susille saataisiin jälleen opetettua ihmisen olevan sitä metsästävä peto, jolloin se alkaa välttelemään tekemisissä olemista ihmisen kanssa. Tämä ns. oppi on syy siihen, että suden oletetaan olevan luontaisesti ihmisiä välttelevä "erämaan asukki". Tämä on kuitenkin meidän ihmisten oppima harhakuva joka on suoraa seurausta suden tarpeesta pysytellä hengissä ja jatkaa sukuaan.

Uusi kannanhoitosuunnitelma toivottavasti saa pitää lausuntokierroksen jälkeen siihen suunnitellut kannanhoidollisen ja keveämmän poikkeuslupapyynnin. Nämä kaksi menetelmää ovat alkuvaiheessa valitettavan välttämättömiä, sillä sudet ovat oppineet jo hyvin voimakkaasti sekä hyötymään ihmisestä sekä pitämään ihmisen läsnäoloa yhtä huomionarvoisena kuin puiden lehtien havinaa tuulessa. Ennaltaehkäisevät keinot eivät ole enää tällä hetkellä toimivia ainakaan siinä suhteessa, että ne vahvistaisivat suden epäluuloa ja varovaisuutta ihmistä kohtaan. Petoaidat suojaavat kyllä eläimiä, mutta yhden peltolohkon suojaaminen johtaa vain siihen että sudet etsiytyvät helpomman ravinnon perässä suojaamattomalle alueelle, eivätkä ongelmat siis lopu, ne vain siirtyvät muualle.

Koska suden on petoeäimenä oltava nopea oppimaan, ei ongelmallisia yksilöitä tule olemaan juurikaan sen jälkeen kun susikanta on kokonaisuudessaan jälleen oppinut että ihminen on sille vaarallinen ja sitä on suotuisaa väistää. 

Amerikassa tehdyn havainnon perusteella sudet oppivat nopeasti esimerkiksi lentokoneen ja tappamisen välisen yhteyden ja piiloutuvat lentokoneen äänen kuullessaan metsän siimekseen josta niitä ei näe lentokoneesta. En epäile hetkeäkään etteivätkö omat sutemme oppisi yhtä nopeasti yhdistämään ihmisen metsästyksellä aiheuttamaan ahdistelua ja esimerkiksi koirien haukuntaa metsästystilanteeseen ja vaaraan. Tässä on kuitenkin olemassa virheen paikka, sillä eläimet oppivat yleensä yhdistämään vaaran aiemmin tuntemattomaan asiaan. Tällöin esimerkiksi ihmisen hajun piilottaminen on virhe, sillä tarkoituksena on nimenomaan aiheuttaa sudelle mielleyhtymä ihmisen (haju) ja vaaran välille. Niinpä susijahtiin lähtiessä olisikin viisainta saada vaatteensa ja muut haisemaan mahdollisimman paljon ihmiseltä, toisin kuin yleensä metsästyksessä jossa ihmisen haju pyritään piilottamaan.

Kun susikanta saadaan oppimaan ihmisen vaarallisuus, voidaan jälleen keskittyä enemmän kannan terveyteen ja elinvoimaisena pitämiseen. Tämäkin vaatii kuitenkin sen, että otamme menneisyydestä opiksemme emmekä anna tilanteen palata nykyisen kaltaiseksi. Kannanhoidollinen metsästys, jolloin esimerkiksi lisääntyneestä laumasta poistetaan 1-2 keväistä pentua, ylläpitää susien arkuutta ihmistä kohtaan jolloin tarve ongelmayksilöiden mahdolliseen laittomaan poistamiseen vähenee ja toivottavasti katoaa kokonaan.

Kannan tuleva hoito voisi myös tulevaisuudessa toimia enemmänkin DNA-tiedon pohjalta, kuten Ruotsissa jo tehdään. Vaikka susi onkin villieläin, joudumme silti susien ja ihmisten hyvinvoinnin vuoksi rajoittamaan niiden määrää ja DNA-tiedon avulla pystymme myös varmistamaan paremmin susien todellisen määrän, joka on tällä hetkellä hyvin epävarmaa ilman tietoa reviirien laajuudesta tai esimerkiksi sukulaisuussuhteista. Myös raja-alueen susimäärän saaminen parempaan tietoon on hyvin tärkeää sisäsiittoisuuden ehkäisemisen kannalta, sillä täynnä reviirejä oleva raja estää uusien yksilöiden saapumisen lisäämään kannan geenipohjaa.

Ensivuodesta lähtien toivottavasti vaakakupit saadaan tasapainotettua suojelun ja ihmisten välillä. Mahdollista on kuitenkin, että vaakakuppi painuu toivottavasti vain hetkellisesti enemmän ihmisiä suosivaksi, mutta se tulisi kuitenkin ehdottomasti palauttaa tasapainoon, jotta ylilyönneiltä vältyttäisiin molempien vaakakuppien kannattajien taholta.

Pyhännän susityöpaja

Osallistuin maanantaina 8.9 Pyhännällä järjestettyyn susityöpajaan. Saavuin paikalle turhan aikaisin, tarkalleen ottaen 1,5 tuntia etukäteen erehtyessäni luulemaan työpajan alkavan jo 8 aamulla.

Ensimmäisenä Pyhännän kunnantalolle astuessa vastaan tuli täytetty, poliisin luvalla lopetettu susi. Yläkerrassa oli auditorio jossa työpaja pidettiin. Odotellessamme kaikkien saapumista paikalle saimme kahvitella hetkisen.
Kellon lyödessä 9 meitä työpajaan kutsuttuja oli paikalla 16-17 henkilöä ja muutama henkilö tuli vasta aloituksen jälkeen.
Paikalla oli niin karjatalouden kuin hevostalouden edustajat, kunnan edustaja, metsästäjäliiton edustaja, riistanhoitoyhdistyksen edustajia, riistanhoitopiirin toiminnanjohtaja, paikallisen koulun oppilaskunnan edustaja, matkailun edustaja, luonnonsuojelupiirin edustaja, eräpoliisi ja muutama muu joiden edustama taho jäi minulta kuulematta. Mukana oli myös kaksi ns. ulkopuolista jotka olivat olleet erittäin aktiivisia hoitosuunnitelmafoorumilla. Näistä toinen olin minä.

Istuuduttuamme aloillemme saimme paperin ja kynän eteemme ja kuuntelimme hetken Mikael Luoman selostusta mikä on kyseisen työpajan idea. Hän korosti että kyseessä on nimenomaan erilaisten toimenpiteiden kehittäminen tälle kyseiselle reviirille.

"Paikalliset tietävät parhaiten"- Mikael Luoma

Kynän ja paperin merkitys selvisi, kun meitä pyydettiin kirjaamaan 3 toimenpidettä kyseisellä reviirialueella joiden kehittämisessä haluamme olla osallisena ja perustelut toimenpiteille.
Nämä tärkeysjärjestykseen laitetut toimenpiteet, jotka itse valitsimme tulivat toimimaan pienryhmien kokoamisen työkaluna.

Sillä välin kun meitä yritettiin saada järjestettyä jonkinlaisiin ryhmiin vastaustemme perusteella, kuuntelimme riistanhoitoyhdistyksen katsauksen susitilanteesta, Varmoja susia oli sen hetkisen tiedon mukaan vähintään 3 kpl kunnan alueella. Itämäen lauman lisääntymisestä ei ollut vielä varmaa tietoa, mutta sitä pidettiin mahdollisena jälkihavaintojen perusteella, Riistanhoitoyhdistyksen edustaja kertoi susien vaikuttaneen negatiivisesti hirvikantaan. Ilmoitustiheyden pedoista vähentyneen ihmisten turtumisen vuoksi sekä yhteistyön virallisten tahojen ja paikallisten välillä olevan kateissa.

Juha Hiedanpää esitteli seuraavaksi hoitosuunnitelman luomistyöt' ja sen pohjalla olevaa ideologiaa: "Ei yhtä tiettyä suunnitelmaa" - Juha Hiedanpää.

Seuraavaksi meidät jaettiin 4 ryhmään sen perusteella mitä kirjottamissamme papereissa oli ollut.

Ongelmasusiin puuttuminen
 Alueellinen susiasioiden hallitseminen
 Paikallisen susikannan kannanhoito ja arvionti
 Vahingot ja riskit

Itse olin ryhmässä paikallisen susikannan kannanhoito ja arviointi. Ryhmämme oli 4 hengen vahvuinen, sisältäen itseni lisäksi matkailun, rhp:n ja maaseututoimen edustajat. Keskustelimme hyvässä hengessä kannan koon arvionnista ja kuinka sitä voisi alueella parantaa, kannanhoidosta paikallisesti ja maanlaajuisesti sekä myös vahinkojen korvaamisesta. Olimme myöhästyä lounaalta, sillä niin mielenkiinnolla keskustelimme aiheesta.

Lounaan aikana jatkoimme satunnaisissa ruokailuryhmissä yleisellä tasolla susikeskustelua ja nautimme Hotelli-Ravintola Järvihelmen hyvästä ruoasta.

Lounaan jälkeen istuimme jälleen auditorioon aiemmille paikoillemme ja kuuntelimme yhteenvedon jokaisen ryhmän ajatuksista, jotka sisältivät mm. seuraavaa:

-Luodaan pienryhmä joka kootaan intressitahojen edustajista. Ryhmä tuottaa oikeaa ja ajantasaista tietoa, pohtii turvallisuusseikkoja, esittää milloin tarve poikkeusluvalle, auttaa kohdentamaan ennaltaehkäiseviä toimia ja selvittää mahdollisesti rahoitusta.

-Kannankoon tarkka selvittäminen, kanta-arvioinnin menetelmien avaaminen, pantaseuranta hyvä, mutta tarvitaan enempi avoimuutta, myös parit ja yksinäiset seurantaan

-Epäluottamus pitää saada poistettua, vaikuttaa jo muuhun vapaaehtoistoimintaan ja leviää yhteisöjen keskelle muuhunkin toimintaan.

-Vahingonkorvaukset täysimääräisinä ja nopeammin

-Kannanhoidollinen metsästys lisääntyviin laumoihin (pentu)

-Poikkeusluvat ongelmalaumoihin (karjaa, koiria tappavat) vaikka ei lisääntymistä

-"Susiporukka", hirviporukan tyyppinen ryhmä, organisoitunut, vähentää salametsästystä

-Hirvikannan verotus huomioitava susialueella. (Suurempi hirvikanta)

-Metsäpeura-alueilla kannanhoitoa erikoisperiaatteella, lauma pidetään tietyllä tasolla -> pienempi verotus susien suunnalta

-Tiiviimpi yhteistyö susitutkimuksen kanssa, avoimuus, yhteiset suunnitelmat

-Turvallisuus ja turvallisuuden tunne tärkeitä

-Susien jakautumisella vaikutusta alueisiin, jakautumisen oltava tasaista (ei susivapaita alueita)

-Eläinten turvaaminen, harmittomammat turvaamistoimet omistetulle eläimelle

-Tiedolla voimakas vaikutus, pantaseuranta ajantasaisemmaksi, päivitystiheyden ja ajan synkronointi

-Susitiedon teemapäivä, haasteena luottamuspula, tiedon "jakajien" oltava luotettuja ja paikallisia

-Pyhäntä susien "valtatien" varrella, niitä tulee aina olemaan

-Riistakameroiden hyödyntäminen kannan-arvioinnissa (viranomaisilla suunnitteilla jo riistakamerat palvelu)

-Koulukuljetukset, perheiden huoli lapsista. Kuinka helpottaa esim. kimppakyydityksiä hlöliikennelakia muuttamalla, lisärahoitus susikyydityksille

-Tiedottaminen metsäpeurasta, epäluulojen poistaminen

Projektit:
"Susisovittelija"
-Neutraali, tuottaa, jakaa, kerää, havannoi tietoa. Rahoittajana MMM+YM, kuntien yhteenliittymä, Eu-rahoitus

-Luontomatkailu-hanke, metsäpeura ja suurpedot. Metsähallitus, kunnat, matkailuyrittäjät



Työryhmän vetäjien yllätykseksi koiravahingot eivät nousseet Pyhännällä varsinaiseksi aiheeksi, joten se nostettiin lopussa erikseen esiin Mikael Luoman toimesta.
Pantaseuranta oli toiminut edellisenä vuonna hyvin ja koiravahingoilta oli vältytty, tämä vuosi arvellutti tiedon puutteen takia. Nostin tässä ylös myös kanssakeskustelijoitteni tietoon syyn miksi susi käy koiran kimppuun. Samalla selvisi, että suurin ryhmä koiravahinkojen kärsijöinä ovat ajokoirat.

Kaikki keskustelijat vaikuttivat tyytyväisiltä lopputulokseen ja lopetimme noin 15 vaille 3. Toteamus paikallislehden toimittajan saapumisesta aiheutti päättäväisen katoamisen auditoriosta ja paikalle jäi vain 3 hlö, joista itse olin yksi.

Jatkoin vielä loppuun asti keskustelua yleisistä susiasioista ja erkanimme ryhmän vetäjien kanssa vasta parkkipaikalla.

Hyvin onnistunut päivä ja toivottavasti muillakin paikkakunnilla oltiin tyytyväisiä työpajan antiin.

Dokumentoi, dokumentoi, dokumentoi

Metsästyskausi on nyt alkanut ja illat alkavat pimenemään. On susivahinkojen ja pihavierailuiden kausi.

Monesti internetissä pidetään turhana ja hyödyttömänä ilmoittaa pihavierailusta tai muusta vastaavasta mihinkään.
Näin ei kuitenkaan ole. Vaikka reaktiota ei tulisikaan juuri sinun ilmoituksesi vuoksi, on tärkeää että jokainen pihavierailu ja jokainen vahinko ilmoitetaan viranomaisille. Ilmoitus tulisi susivahingon kohdalla tehdä ainakin maaseutuasiamiehelle (maataloussihteeri), riistakeskukselle, poliisille sekä mahdollisesti myös suomen metsäkeskukselle. (Näiltä tahoilta on tiedusteltu Kokkolan Lohtajan 27.05.2013 päivätyn poikkeuslupahakemuksen yhteydessä tietoja.)

Parasta on, jos jokaisesta pihakäynnistä ja vahingosta tehdään ilmoitus, halutessaan voi kirjallisen ilmoituksen myös kopioida ja kartta sekä kuvaliitteillä täsmentää missä tapahtui ja miten sudet ovat kulkeneet. Näin lupaviranomaisille tulee selkeämpi käsitys tilanteesta joka helpottaa puolestaan lupaprosessia.


Kuvat voivat sisältää sekä kuvat jäljistä että esimerkiksi havannoivan kuvan etäisyyksistä talon ja suden tai suden ja ihmisen välillä. Jälkikuvien kanssa olisi viisainta käyttää jonkinlaista selkeää mittaa, esimerkiksi mittanauhaa tai tarkoitusta varten tehtyä "CSI-mittaa" eli suorakulman mallista mittaa, jossa on asteikko molemmissa reunoissa. Alla kuvat omasta "jälkimittaristani" joka on tehty hyvin yksinkertaisesti pahvista, printatusta paperista ja muovitettu tavallisella kontaktimuovilla.

Karttoja voi olla useampia. Selkeä yleiskartta alueesta johon on merkitty esim. vahinkopaikka tai pihakäynnin kohde. Pihakäynnin kohdalla itse tehty havainnoillistava kartta siitä, mistä sudet ovat menneet suhteessa taloon, ihmiseen, karjarakennukseen tms vastaavaan.

On muistettava että jokainen ilmoitus ja dokumentti joka asiasta tehdään vie asiaa eteenpäin ja antaa mahdolliselle poikkeusluvan haulle painoarvoa. Yksikään ilmoitus ei ole turha.

Halutessaan voi asian myös tuoda julkisuuteen ilmoittamalla lehdistölle asiasta, mutta tämäkin tuottaa ongelmia toisinaan, joten aina se ei ole suotavaa.

Susivahingon sattuessa karjaan, on erittäin tärkeää myös hoitaa kaikki mahdolliset jäljet siitä pois. Raadot ja kaikki rippeet joita laitumelta ehkä löytyy pitäisi saada kuljetettua pois jotta haju ei houkuttele muitakin petoja paikalle.
Karjavahingon kohdalla myös mahdollisimman laaja ja kattava kuvadokumentaation on hyödyksi. Jos on epävarmaa mikä peto eläimet on tappanut, kannattaa etsiä puremajälkiä, jotka mitataan. Niin kulmahampaiden etäisyys kuin myös hampaiden aiheuttaman reijän syvyys on hyvä työväline syyllisen selvittämiseksi.
Tässäkin kartta on hyödyksi. Siihen kannattaa merkitä vähintäänkin vahinkopaikan sijainti ja eläinten sijainti laitumella suhteessa toisiinsa. Jos on tietoa mistä pedot/peto on tullut myös se kannattaa merkitä karttaan.


Kuten Jyri Häkämies vuonna 2007 sanoin "Venäjä, Venäjä, Venäjä" sanon teille hyvät lukijat "dokumentointi, dokumentointi, dokumentointi" kolme tärkeää asiaa jotka tulee tehdä pihavierailun tai petovahingon yhteydessä.

Sudet ja koirat

Ylihuomenna alkaa jälleen metsästyskausi koirien käytön osalta. Ensialkuun käyttö on lähinnä treenaamista seuraavan kuukauden jänis-, hirvi- ja kanalintujahtiin, paitsi karhua haukkuvien osalta, jotka aloittavat työurakkansa ylihuomenna.

Jokainen vuosi koirat ja sudet kohtaavat maastossa jättäen yleensä koiran häviäjäksi tässä kohtaamisessa.

Ovatko kohtaamiset sitten susien tuloa haukulle vai koiran suden jäljestämistä, sitä ei voida aina tietää. Suurimmassa osassa tapauksia kuitenkin koira on kuollut kesken haukun, joten susien tulo haukulle on varmaankin yleisempää.

Miksi susi sitten tulee koiran luo sen haukkuessa?

Tämä selittyy haukun merkityksellä sudelle. Toisin kuin yleensä ajatellaan, sudetkin haukkuvat. Niiden haukunta ei ole kuitenkaan samanlaista kuin koirilla. Ne eivät "räksytä" samoin kuin koirat, eikä niiden haukku ole yhtä kuuluvaa, mitä koiran. Tämä johtuu haukkumisen merkityksestä suden käyttämien äänien joukossa.

Sudet käyttävät haukuntaa varoitusäänenä, monesti sekoittuneena ulvontaan. Tämän ulvontahaukun tarkoituksena on esittää viimeisiä varoituksia havaitulle tunkeilijalle. (Tappeluun ryhtyminen on luonnossa aina riski.) Tämä ominaisuus alueen vartioinnin osalta on periytynyt myös koirillemme, jotka haukkuvat vieraita.

Koiran haukkuminen on siis ikään kuin koiran esittämä viimeinen varoitus aluetta hallinnoiville susille, ennen kuin koira "hyökkää".

Koska susi on tarkka reviiristään ulkopuolisia susia ja muita koiraeläimiä kohtaan, etenkin nuorten ja vielä hieman kokemattomien laumanjohtajien ollessa kyseessä, ei ole sinänsä kumma, että haukkuva koira menettää henkensä.

Tietenkään näin ei kukaan haluaisi tapahtuvan (toivottavasti).

Miten sitten voimme tällaista ehkäistä, kun tiedämme haukulle tulevan suden "motiivin"?

Kuuleman mukaan (lehtiartikkelista) Venäjällä koirat tulevat pois, jos havaitsevat suden. Tämä käy järkeen, sillä kovapintaisemmat koirat ovat kuolleet ja vain ns. "susiarat" koirat päässeet jatkamaan sukuaan, siirtäen ominaisuuden jälkipolvilleen.

Auttaisiko koiran opettaminen suden hajun karttamiseen? Jotta se palaisi isäntänsä/emäntänsä luo haistaessaan suden, joka olisi sille mahdollisesti kuolemaksi?

Miten tällainen saataisiin opetettua?

Yksi mahdollisuus olisi hyödyntää konesusi Arskan kaltaisia "robotteja" arkuuden opettamiseksi. Näin voitaisiin ehkäistä ainakin osa kohtaamisista.
Myös muita hajuaistiin perustuvia koulutusmenetelmiä voisi käyttää, hyödyntäen ehkä käänteisesti virka- ja etsintäkoirien koulutustaktiikoita.
Koiran hajuaisti on uskomattoman hyvä ja ne voivat suotuisissa olosuhteissa haistaa jopa yli kilometrin päässä olevan kohteen. Suden hajua välttämään opetetun koiran ei siis välttämättä tarvitse edes mennä suoraan hajun luo havaitakseen sen, vaan se voi huomata sen jo kaukaa ja näin edesauttaa selviytymistään havaitsemalla hajun jo kauempaa.

Entä jos opetettaisiin myös susi karttamaan koiran haukkua?

Koska tiedämme, että sudet ovat todennäköisesti tulossa haukulle agressiivisella mielialalla (kilpailijan poistaminen/pois häätäminen) vaatii karttamisen opettaminen voimakkaita keinoja.

Ehkä voisimme käyttää konekarhun ja konesuden tapaista konekoiraa. Tämä konekoira haukkuisi ja ehkä jopa vähän liikkuisi (heiluva häntä tms). Suden puraistessa tätä konekoiraa, se saisikin kuitenkin voimakkaan sähköiskun. Voitaisiin jopa harkita moninkertaista ärsykettä. Yhdistämällä kivun (tunto), hajun ja kuulon, saataisiin äärimmäisen tehokas negatiivisten aistimusten yhdistelmä, joka hyvin todennäköisesti saisi suden karttamaan mitä tahansa haukkuvaa ja koiran mallista loppuelämänsä. (Hyödyllinen myös sudelle ja sen jälkeläisille, vanhempi opettaa jälkikasvunsa jättämään koiran rauhaan).

Vaikeinta konekoiran kokoamisessa ei liene ole näiden erinäisten efektien luominen, vaan oikean koiran nahan hankkiminen. Susi kun on voimakkaasti hajuaistiin luottava eläin, on konekoiran oltava myös oikean hajuinen.
Mahdollista olisi ehkä myös pelkän haukkumisen käyttäminen ilman koiran muotoa. Tämä kyetään helpommin toteuttamaan käyttämällä esim. virkakoirien opettamisessa käytettäviä metallilaatikoita hajun tuottamiseksi ja elektronista laitetta äänen sekä karkoite-efektien luomiseen.

Mahdollinen riskikartoituskin voisi estää koirien joutumisen suden tappamaksi. Tämä kuitenkin vaatii voimakasta maastotyötä reviirialueen ja pesä- sekä tapaamispaikkojen selvittämiseksi. Tunnetut ja vakiintuneet reviirit voitaisiin merkitä julkiseen rekisteriin, josta vaara-alueen voisi ladata vaikka omaan GPS-laitteeseen. Laite voisi ilmoittaa sekä karttamuodossa että varoituksena susialueesta. Esimerkiksi koiran siirtyessä reviirin puolelle, voisi GPS laite hälyttää omistajalle, joka voisi sitten kutsua/hakea koiransa pois vaaran tieltä.

Pari päivää sitten FB:ssä nostettiin ylös idea "soittoringistä" reviirin metsästäjien kesken. Soittamisen sijasta kuitenkin käytettäisiin Whatsapp-nimistä ohjelmaa joka on saatavilla ilmaiseksi älypuhelimille. Kyseiseen ohjelmaan (app:iin) pystyy luomaan yhteystietoryhmiä, jotka kaikki ovat ns. langan päässä aina, kunhan riittävä puhelinverkko on saatavilla (jos puhelimella ei voi soittaa kentän puutteen takia, ei viestikään tule läpi). Tällöin riittää että yksi havainnon tekijä kirjoittaa viestinsä ryhmään ja kaikki ryhmään kuuluvat saavat viestin omaan puhelimeensa. Näin vältyttäisiin soittoringin kompastuskivenä olevalta ajankululta ja unohduksilta.
Erittäin hyvä idea, jota kannatan tämän kauden ongelmien välttämiseksi.

Mikään näistä itse esittämistäni keinoista ei tule ratkaisemaan ongelmaa tälle metsästyskaudelle, joten toivon syvästi sydämestäni, että mahdollisimman vähän onnettomuuksia tulee tapahtumaan ja tietenkin ideaalein olisi ettei yksikään koira joutuisi suden hampaisiin. Toivottavasti edellä mainittu aplikaatio otetaan mahdollisimman laajasti hyötykäyttöön, jotta suurimmalta osalta koiravahinkoja vältyttäisiin.

Susikeskustelun vuodenajat

Susikeskustelu velloo internetissä samoja uriaan vuodenajasta riippuen. Alkuvuodesta, kun metsästyskautta on vielä jäljellä ja kanta-arviot tulevat, ovat susivahingot ja susien määrä eniten tapetilla.
Keskustelu on suhteellisen kiivasta ja jokainen koiran menetys kiivastuttaa hetkeksi laimentunutta keskustelua uudelleen.

 Maaliskuun lopussa susikeskustelu alkaa hiljentyä ja liikkuu satunnaisilla urilla kesän ajan, kiihtyen satunnaisten uutisten johdosta hetkellisesti uudelleen.
Metsissä ei enää liiku metsästäjiä koirineen ja sudet siirtyvät lähemmäs pesäpaikkojaan pentujen syntyessä. Satunnaiset susihavainnot ja vahingot alkavat ilmestyä uutisiin ja internetkeskusteluihin keskikesän tietämillä mutta pysyvät vieä harvinaisina. Näinä kuukausina keskustelun sisältö on ennemmän tai vähemmän asiaan liittymätöntä.

Loppupuolella kesää sudet ilmaantuvat jälleen tiheämmin niin uutisiin kuin ihmisten näkyvillekin, johtaen kiivaaseen väittelyyn niin susien uhanalaisuudesta kuin yksittäisten eläinten lajinmäärityksestäkin. Elo-syyskuu on jälleen susikeskustelijoiden heräämisen aika ja keskustelut kiivastuvat jälleen, kun aiheita alkaa tippumaan ensin hitaasti, mutta nopenevalla tahdilla ihmisten ja susien siirtyessä liikkumaan samoille saloille.


Talven kuukausina, etenkin lumen ollessa maassa ja metsästyskauden kiivaimmillaan, on myös susikeskustelu kuuminta. Jäljet näkyvät herkemmin lumessa ja metsässä liikkujia on enemmän suhteessa muihin vuodenaikoihin. Tällöin myös koiravahinkoja sattuu eniten.
Tämän ajan yleisimmät keskustelunaiheet ovat koiravahingot ja eri osapuolien syyttely tapahtuneista vahingoista.


Näin olen susikeskustelun nähnyt tapahtuvan jo 9 vuoden ajan. Ehkä joku päivä tilanne muuttuu, mutta ainakin vielä on ilmassa merkkejä, että vanhat urat ovat jälleen käytössä.

Mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee...

...susikeskustelussa?


Susikeskustelu on ehkä yksi kaikkein kiivaimpia ja tunteita herättävimpiä. Osittain vuodenaikaisvaihtelut vaikuttavat keskustelujen sisältöön ja kiivauteen, ollen luonnollisesti susien "näkymättömyyden" vuoksi hiljaisinta kesäkuukausina ja kiivainta talvella lumen ollessa maassa ja ihmisten liikkuessa metsissä.


Susiuutisten tullessa tiheästi on keskustelun sisältö ehkä suhteessa kanssakeskustelijoihin kaikkein rauhallisinta ja asiallisinta, sillä keskustelu ei ehdi kääntymään sen enempää henkilökohtaisuuksiin kuin asiattomuuksiinkaan ennen uuden kommentoitavan uutisen saapumista.

Toista on näin kesäaikaan. Uutisten tulva on loppunut ja ihmisillä on käsissään enemmän aikaa mitä tavallisesti. Alkaa pienistä asioista kinastelu joka saattaa saada yllättävän rajutkin mittasuhteet.  Kesä onkin ehkä keskusteluissa esiintyvän vihan kulta-aikaa.

Tyypillisintä on nimittely, kanssakeskustelijan ala-arvoistaminen ja halveksunta. Jumiudutaan entistä kovemmin omille rintamalinjoille välittämättä lainkaan siitä miten oma toiminta vaikuttaa niin ulkopuolisten saamaan kuvaan itsestä kuin asiasta jota ajetaan.

 Olen ollut mukana susikeskusteluissa jo 9 vuotta internetissä joten voinen lukea itseni ns. veteraaneihin. Tunnen ja tiedän myös kauemmin, jo vuodesta 2001 internetin susikeskusteluissa vaikuttaneita ihmisiä.
Näinä vajaana 10 vuotena olen saanut nähdä paljon susikeskustelua, mutta havaita myös sen, kuinka oma ilmaisu vaikuttaa keskustelun kulkuun.
Ilmiö oli nähtävissä jo 2005, kun aloitin eikä se ole sen koommin siitä muuttunut, vaikka alkuaikojen keskustelua käytiinkin enemmän nimimerkkien takaa, toisin kuin nyt sosiaalisen median valtakaudella.
Luulla voisi, että nimimerkkien takaa kirjoitettaessa olisi kieli ja käytös ronskimpaa, mutta toisaalta koska nimimerkkien käyttö kytkeytyy vahvasti foorumipohjaiseen keskusteluun, on paikalla myös moderaattoreita jotka hillitsevät keskustelua. Nykyisin moderointi on vähäisempää ja siten näkyville jäävät kommentit ja niihin kirjoitetut vastakommentit pääsevät kuohumaan yli äyräiden.

Toinen asia jonka olen saanut huomata näin sosiaalisen median kautta, on keskittyminen enemmän kommentin kirjoittaneeseen henkilöön mitä itse kommenttiin. Saman sisältöinen kommentti saa kaksi erilaista vastaanottoa, riippuen kirjoittajan henkilöllisyydestä ja hänen ns. "suhteistaan" toisiin kirjoittajiin ja erinäisiin keskusteluryhmiin. Keskustelu susista päätyykin kirjoittajan arvosteluun sisällön sijasta.

Miksi internet tekee meistä niin huonoja keskustelijoita? Tuskin kukaan samalla tavalla päin naamaa arvostelee ja ilkkuu, kuten internetin suojissa tehdään. Tekeekö internetin keskustelukulttuuri meistä tyhmempiä ja suvaitsemattomampia kanssaihmisiämme kohtaan, vahingoittaen samalla ajamamme asian julkisuuskuvaa?

Vai salliiko internet vain ääripään ajattelulle ilmaisureitin, jättäen rauhallisemman keskustelun jalkoihinsa agressiivisuudellaan?

Miettiä täytyy myös, auttaako agressiivinen ilmaisu ajettua asiaa vai johtaako vastapuolen mollaaminen lopulta omaan tappioon mollatun osapuolen saadessa haukkujiltaan ilmaista mainosta?