Osallistuin maanantaina 8.9 Pyhännällä järjestettyyn susityöpajaan. Saavuin paikalle turhan aikaisin, tarkalleen ottaen 1,5 tuntia etukäteen erehtyessäni luulemaan työpajan alkavan jo 8 aamulla.
Ensimmäisenä Pyhännän kunnantalolle astuessa vastaan tuli täytetty, poliisin luvalla lopetettu susi. Yläkerrassa oli auditorio jossa työpaja pidettiin. Odotellessamme kaikkien saapumista paikalle saimme kahvitella hetkisen.
Kellon lyödessä 9 meitä työpajaan kutsuttuja oli paikalla 16-17 henkilöä ja muutama henkilö tuli vasta aloituksen jälkeen.
Paikalla oli niin karjatalouden kuin hevostalouden edustajat, kunnan edustaja, metsästäjäliiton edustaja, riistanhoitoyhdistyksen edustajia, riistanhoitopiirin toiminnanjohtaja, paikallisen koulun oppilaskunnan edustaja, matkailun edustaja, luonnonsuojelupiirin edustaja, eräpoliisi ja muutama muu joiden edustama taho jäi minulta kuulematta. Mukana oli myös kaksi ns. ulkopuolista jotka olivat olleet erittäin aktiivisia hoitosuunnitelmafoorumilla. Näistä toinen olin minä.
Istuuduttuamme aloillemme saimme paperin ja kynän eteemme ja kuuntelimme hetken Mikael Luoman selostusta mikä on kyseisen työpajan idea. Hän korosti että kyseessä on nimenomaan erilaisten toimenpiteiden kehittäminen tälle kyseiselle reviirille.
"Paikalliset tietävät parhaiten"- Mikael Luoma
Kynän ja paperin merkitys selvisi, kun meitä pyydettiin kirjaamaan 3 toimenpidettä kyseisellä reviirialueella joiden kehittämisessä haluamme olla osallisena ja perustelut toimenpiteille.
Nämä tärkeysjärjestykseen laitetut toimenpiteet, jotka itse valitsimme tulivat toimimaan pienryhmien kokoamisen työkaluna.
Sillä välin kun meitä yritettiin saada järjestettyä jonkinlaisiin ryhmiin vastaustemme perusteella, kuuntelimme riistanhoitoyhdistyksen katsauksen susitilanteesta, Varmoja susia oli sen hetkisen tiedon mukaan vähintään 3 kpl kunnan alueella. Itämäen lauman lisääntymisestä ei ollut vielä varmaa tietoa, mutta sitä pidettiin mahdollisena jälkihavaintojen perusteella, Riistanhoitoyhdistyksen edustaja kertoi susien vaikuttaneen negatiivisesti hirvikantaan. Ilmoitustiheyden pedoista vähentyneen ihmisten turtumisen vuoksi sekä yhteistyön virallisten tahojen ja paikallisten välillä olevan kateissa.
Juha Hiedanpää esitteli seuraavaksi hoitosuunnitelman luomistyöt' ja sen pohjalla olevaa ideologiaa: "Ei yhtä tiettyä suunnitelmaa" - Juha Hiedanpää.
Seuraavaksi meidät jaettiin 4 ryhmään sen perusteella mitä kirjottamissamme papereissa oli ollut.
Ongelmasusiin puuttuminen
Alueellinen susiasioiden hallitseminen
Paikallisen susikannan kannanhoito ja arvionti
Vahingot ja riskit
Itse olin ryhmässä paikallisen susikannan kannanhoito ja arviointi. Ryhmämme oli 4 hengen vahvuinen, sisältäen itseni lisäksi matkailun, rhp:n ja maaseututoimen edustajat. Keskustelimme hyvässä hengessä kannan koon arvionnista ja kuinka sitä voisi alueella parantaa, kannanhoidosta paikallisesti ja maanlaajuisesti sekä myös vahinkojen korvaamisesta. Olimme myöhästyä lounaalta, sillä niin mielenkiinnolla keskustelimme aiheesta.
Lounaan aikana jatkoimme satunnaisissa ruokailuryhmissä yleisellä tasolla susikeskustelua ja nautimme Hotelli-Ravintola Järvihelmen hyvästä ruoasta.
Lounaan jälkeen istuimme jälleen auditorioon aiemmille paikoillemme ja kuuntelimme yhteenvedon jokaisen ryhmän ajatuksista, jotka sisältivät mm. seuraavaa:
-Luodaan pienryhmä joka kootaan intressitahojen edustajista. Ryhmä tuottaa oikeaa ja ajantasaista tietoa, pohtii turvallisuusseikkoja, esittää milloin tarve poikkeusluvalle, auttaa kohdentamaan ennaltaehkäiseviä toimia ja selvittää mahdollisesti rahoitusta.
-Kannankoon tarkka selvittäminen, kanta-arvioinnin menetelmien avaaminen, pantaseuranta hyvä, mutta tarvitaan enempi avoimuutta, myös parit ja yksinäiset seurantaan
-Epäluottamus pitää saada poistettua, vaikuttaa jo muuhun vapaaehtoistoimintaan ja leviää yhteisöjen keskelle muuhunkin toimintaan.
-Vahingonkorvaukset täysimääräisinä ja nopeammin
-Kannanhoidollinen metsästys lisääntyviin laumoihin (pentu)
-Poikkeusluvat ongelmalaumoihin (karjaa, koiria tappavat) vaikka ei lisääntymistä
-"Susiporukka", hirviporukan tyyppinen ryhmä, organisoitunut, vähentää salametsästystä
-Hirvikannan verotus huomioitava susialueella. (Suurempi hirvikanta)
-Metsäpeura-alueilla kannanhoitoa erikoisperiaatteella, lauma pidetään tietyllä tasolla -> pienempi verotus susien suunnalta
-Tiiviimpi yhteistyö susitutkimuksen kanssa, avoimuus, yhteiset suunnitelmat
-Turvallisuus ja turvallisuuden tunne tärkeitä
-Susien jakautumisella vaikutusta alueisiin, jakautumisen oltava tasaista (ei susivapaita alueita)
-Eläinten turvaaminen, harmittomammat turvaamistoimet omistetulle eläimelle
-Tiedolla voimakas vaikutus, pantaseuranta ajantasaisemmaksi, päivitystiheyden ja ajan synkronointi
-Susitiedon teemapäivä, haasteena luottamuspula, tiedon "jakajien" oltava luotettuja ja paikallisia
-Pyhäntä susien "valtatien" varrella, niitä tulee aina olemaan
-Riistakameroiden hyödyntäminen kannan-arvioinnissa (viranomaisilla suunnitteilla jo riistakamerat palvelu)
-Koulukuljetukset, perheiden huoli lapsista. Kuinka helpottaa esim. kimppakyydityksiä hlöliikennelakia muuttamalla, lisärahoitus susikyydityksille
-Tiedottaminen metsäpeurasta, epäluulojen poistaminen
Projektit:
"Susisovittelija"
-Neutraali, tuottaa, jakaa, kerää, havannoi tietoa. Rahoittajana MMM+YM, kuntien yhteenliittymä, Eu-rahoitus
-Luontomatkailu-hanke, metsäpeura ja suurpedot. Metsähallitus, kunnat, matkailuyrittäjät
Työryhmän vetäjien yllätykseksi koiravahingot eivät nousseet Pyhännällä varsinaiseksi aiheeksi, joten se nostettiin lopussa erikseen esiin Mikael Luoman toimesta.
Pantaseuranta oli toiminut edellisenä vuonna hyvin ja koiravahingoilta oli vältytty, tämä vuosi arvellutti tiedon puutteen takia. Nostin tässä ylös myös kanssakeskustelijoitteni tietoon syyn miksi susi käy koiran kimppuun. Samalla selvisi, että suurin ryhmä koiravahinkojen kärsijöinä ovat ajokoirat.
Kaikki keskustelijat vaikuttivat tyytyväisiltä lopputulokseen ja lopetimme noin 15 vaille 3. Toteamus paikallislehden toimittajan saapumisesta aiheutti päättäväisen katoamisen auditoriosta ja paikalle jäi vain 3 hlö, joista itse olin yksi.
Jatkoin vielä loppuun asti keskustelua yleisistä susiasioista ja erkanimme ryhmän vetäjien kanssa vasta parkkipaikalla.
Hyvin onnistunut päivä ja toivottavasti muillakin paikkakunnilla oltiin tyytyväisiä työpajan antiin.
torstai 25. syyskuuta 2014
keskiviikko 27. elokuuta 2014
Dokumentoi, dokumentoi, dokumentoi
Metsästyskausi on nyt alkanut ja illat alkavat pimenemään. On susivahinkojen ja pihavierailuiden kausi.
Monesti internetissä pidetään turhana ja hyödyttömänä ilmoittaa pihavierailusta tai muusta vastaavasta mihinkään.
Näin ei kuitenkaan ole. Vaikka reaktiota ei tulisikaan juuri sinun ilmoituksesi vuoksi, on tärkeää että jokainen pihavierailu ja jokainen vahinko ilmoitetaan viranomaisille. Ilmoitus tulisi susivahingon kohdalla tehdä ainakin maaseutuasiamiehelle (maataloussihteeri), riistakeskukselle, poliisille sekä mahdollisesti myös suomen metsäkeskukselle. (Näiltä tahoilta on tiedusteltu Kokkolan Lohtajan 27.05.2013 päivätyn poikkeuslupahakemuksen yhteydessä tietoja.)
Parasta on, jos jokaisesta pihakäynnistä ja vahingosta tehdään ilmoitus, halutessaan voi kirjallisen ilmoituksen myös kopioida ja kartta sekä kuvaliitteillä täsmentää missä tapahtui ja miten sudet ovat kulkeneet. Näin lupaviranomaisille tulee selkeämpi käsitys tilanteesta joka helpottaa puolestaan lupaprosessia.
Kuvat voivat sisältää sekä kuvat jäljistä että esimerkiksi havannoivan kuvan etäisyyksistä talon ja suden tai suden ja ihmisen välillä. Jälkikuvien kanssa olisi viisainta käyttää jonkinlaista selkeää mittaa, esimerkiksi mittanauhaa tai tarkoitusta varten tehtyä "CSI-mittaa" eli suorakulman mallista mittaa, jossa on asteikko molemmissa reunoissa. Alla kuvat omasta "jälkimittaristani" joka on tehty hyvin yksinkertaisesti pahvista, printatusta paperista ja muovitettu tavallisella kontaktimuovilla.
Karttoja voi olla useampia. Selkeä yleiskartta alueesta johon on merkitty esim. vahinkopaikka tai pihakäynnin kohde. Pihakäynnin kohdalla itse tehty havainnoillistava kartta siitä, mistä sudet ovat menneet suhteessa taloon, ihmiseen, karjarakennukseen tms vastaavaan.
On muistettava että jokainen ilmoitus ja dokumentti joka asiasta tehdään vie asiaa eteenpäin ja antaa mahdolliselle poikkeusluvan haulle painoarvoa. Yksikään ilmoitus ei ole turha.
Halutessaan voi asian myös tuoda julkisuuteen ilmoittamalla lehdistölle asiasta, mutta tämäkin tuottaa ongelmia toisinaan, joten aina se ei ole suotavaa.
Susivahingon sattuessa karjaan, on erittäin tärkeää myös hoitaa kaikki mahdolliset jäljet siitä pois. Raadot ja kaikki rippeet joita laitumelta ehkä löytyy pitäisi saada kuljetettua pois jotta haju ei houkuttele muitakin petoja paikalle.
Karjavahingon kohdalla myös mahdollisimman laaja ja kattava kuvadokumentaation on hyödyksi. Jos on epävarmaa mikä peto eläimet on tappanut, kannattaa etsiä puremajälkiä, jotka mitataan. Niin kulmahampaiden etäisyys kuin myös hampaiden aiheuttaman reijän syvyys on hyvä työväline syyllisen selvittämiseksi.
Tässäkin kartta on hyödyksi. Siihen kannattaa merkitä vähintäänkin vahinkopaikan sijainti ja eläinten sijainti laitumella suhteessa toisiinsa. Jos on tietoa mistä pedot/peto on tullut myös se kannattaa merkitä karttaan.
Kuten Jyri Häkämies vuonna 2007 sanoin "Venäjä, Venäjä, Venäjä" sanon teille hyvät lukijat "dokumentointi, dokumentointi, dokumentointi" kolme tärkeää asiaa jotka tulee tehdä pihavierailun tai petovahingon yhteydessä.
Monesti internetissä pidetään turhana ja hyödyttömänä ilmoittaa pihavierailusta tai muusta vastaavasta mihinkään.
Näin ei kuitenkaan ole. Vaikka reaktiota ei tulisikaan juuri sinun ilmoituksesi vuoksi, on tärkeää että jokainen pihavierailu ja jokainen vahinko ilmoitetaan viranomaisille. Ilmoitus tulisi susivahingon kohdalla tehdä ainakin maaseutuasiamiehelle (maataloussihteeri), riistakeskukselle, poliisille sekä mahdollisesti myös suomen metsäkeskukselle. (Näiltä tahoilta on tiedusteltu Kokkolan Lohtajan 27.05.2013 päivätyn poikkeuslupahakemuksen yhteydessä tietoja.)
Parasta on, jos jokaisesta pihakäynnistä ja vahingosta tehdään ilmoitus, halutessaan voi kirjallisen ilmoituksen myös kopioida ja kartta sekä kuvaliitteillä täsmentää missä tapahtui ja miten sudet ovat kulkeneet. Näin lupaviranomaisille tulee selkeämpi käsitys tilanteesta joka helpottaa puolestaan lupaprosessia.
Kuvat voivat sisältää sekä kuvat jäljistä että esimerkiksi havannoivan kuvan etäisyyksistä talon ja suden tai suden ja ihmisen välillä. Jälkikuvien kanssa olisi viisainta käyttää jonkinlaista selkeää mittaa, esimerkiksi mittanauhaa tai tarkoitusta varten tehtyä "CSI-mittaa" eli suorakulman mallista mittaa, jossa on asteikko molemmissa reunoissa. Alla kuvat omasta "jälkimittaristani" joka on tehty hyvin yksinkertaisesti pahvista, printatusta paperista ja muovitettu tavallisella kontaktimuovilla.
Karttoja voi olla useampia. Selkeä yleiskartta alueesta johon on merkitty esim. vahinkopaikka tai pihakäynnin kohde. Pihakäynnin kohdalla itse tehty havainnoillistava kartta siitä, mistä sudet ovat menneet suhteessa taloon, ihmiseen, karjarakennukseen tms vastaavaan.
On muistettava että jokainen ilmoitus ja dokumentti joka asiasta tehdään vie asiaa eteenpäin ja antaa mahdolliselle poikkeusluvan haulle painoarvoa. Yksikään ilmoitus ei ole turha.
Halutessaan voi asian myös tuoda julkisuuteen ilmoittamalla lehdistölle asiasta, mutta tämäkin tuottaa ongelmia toisinaan, joten aina se ei ole suotavaa.
Susivahingon sattuessa karjaan, on erittäin tärkeää myös hoitaa kaikki mahdolliset jäljet siitä pois. Raadot ja kaikki rippeet joita laitumelta ehkä löytyy pitäisi saada kuljetettua pois jotta haju ei houkuttele muitakin petoja paikalle.
Karjavahingon kohdalla myös mahdollisimman laaja ja kattava kuvadokumentaation on hyödyksi. Jos on epävarmaa mikä peto eläimet on tappanut, kannattaa etsiä puremajälkiä, jotka mitataan. Niin kulmahampaiden etäisyys kuin myös hampaiden aiheuttaman reijän syvyys on hyvä työväline syyllisen selvittämiseksi.
Tässäkin kartta on hyödyksi. Siihen kannattaa merkitä vähintäänkin vahinkopaikan sijainti ja eläinten sijainti laitumella suhteessa toisiinsa. Jos on tietoa mistä pedot/peto on tullut myös se kannattaa merkitä karttaan.
Kuten Jyri Häkämies vuonna 2007 sanoin "Venäjä, Venäjä, Venäjä" sanon teille hyvät lukijat "dokumentointi, dokumentointi, dokumentointi" kolme tärkeää asiaa jotka tulee tehdä pihavierailun tai petovahingon yhteydessä.
maanantai 18. elokuuta 2014
Sudet ja koirat
Ylihuomenna alkaa jälleen metsästyskausi koirien käytön osalta. Ensialkuun käyttö on lähinnä treenaamista seuraavan kuukauden jänis-, hirvi- ja kanalintujahtiin, paitsi karhua haukkuvien osalta, jotka aloittavat työurakkansa ylihuomenna.
Jokainen vuosi koirat ja sudet kohtaavat maastossa jättäen yleensä koiran häviäjäksi tässä kohtaamisessa.
Ovatko kohtaamiset sitten susien tuloa haukulle vai koiran suden jäljestämistä, sitä ei voida aina tietää. Suurimmassa osassa tapauksia kuitenkin koira on kuollut kesken haukun, joten susien tulo haukulle on varmaankin yleisempää.
Miksi susi sitten tulee koiran luo sen haukkuessa?
Tämä selittyy haukun merkityksellä sudelle. Toisin kuin yleensä ajatellaan, sudetkin haukkuvat. Niiden haukunta ei ole kuitenkaan samanlaista kuin koirilla. Ne eivät "räksytä" samoin kuin koirat, eikä niiden haukku ole yhtä kuuluvaa, mitä koiran. Tämä johtuu haukkumisen merkityksestä suden käyttämien äänien joukossa.
Sudet käyttävät haukuntaa varoitusäänenä, monesti sekoittuneena ulvontaan. Tämän ulvontahaukun tarkoituksena on esittää viimeisiä varoituksia havaitulle tunkeilijalle. (Tappeluun ryhtyminen on luonnossa aina riski.) Tämä ominaisuus alueen vartioinnin osalta on periytynyt myös koirillemme, jotka haukkuvat vieraita.
Koiran haukkuminen on siis ikään kuin koiran esittämä viimeinen varoitus aluetta hallinnoiville susille, ennen kuin koira "hyökkää".
Koska susi on tarkka reviiristään ulkopuolisia susia ja muita koiraeläimiä kohtaan, etenkin nuorten ja vielä hieman kokemattomien laumanjohtajien ollessa kyseessä, ei ole sinänsä kumma, että haukkuva koira menettää henkensä.
Tietenkään näin ei kukaan haluaisi tapahtuvan (toivottavasti).
Miten sitten voimme tällaista ehkäistä, kun tiedämme haukulle tulevan suden "motiivin"?
Kuuleman mukaan (lehtiartikkelista) Venäjällä koirat tulevat pois, jos havaitsevat suden. Tämä käy järkeen, sillä kovapintaisemmat koirat ovat kuolleet ja vain ns. "susiarat" koirat päässeet jatkamaan sukuaan, siirtäen ominaisuuden jälkipolvilleen.
Auttaisiko koiran opettaminen suden hajun karttamiseen? Jotta se palaisi isäntänsä/emäntänsä luo haistaessaan suden, joka olisi sille mahdollisesti kuolemaksi?
Miten tällainen saataisiin opetettua?
Yksi mahdollisuus olisi hyödyntää konesusi Arskan kaltaisia "robotteja" arkuuden opettamiseksi. Näin voitaisiin ehkäistä ainakin osa kohtaamisista.
Myös muita hajuaistiin perustuvia koulutusmenetelmiä voisi käyttää, hyödyntäen ehkä käänteisesti virka- ja etsintäkoirien koulutustaktiikoita.
Koiran hajuaisti on uskomattoman hyvä ja ne voivat suotuisissa olosuhteissa haistaa jopa yli kilometrin päässä olevan kohteen. Suden hajua välttämään opetetun koiran ei siis välttämättä tarvitse edes mennä suoraan hajun luo havaitakseen sen, vaan se voi huomata sen jo kaukaa ja näin edesauttaa selviytymistään havaitsemalla hajun jo kauempaa.
Myös muita hajuaistiin perustuvia koulutusmenetelmiä voisi käyttää, hyödyntäen ehkä käänteisesti virka- ja etsintäkoirien koulutustaktiikoita.
Koiran hajuaisti on uskomattoman hyvä ja ne voivat suotuisissa olosuhteissa haistaa jopa yli kilometrin päässä olevan kohteen. Suden hajua välttämään opetetun koiran ei siis välttämättä tarvitse edes mennä suoraan hajun luo havaitakseen sen, vaan se voi huomata sen jo kaukaa ja näin edesauttaa selviytymistään havaitsemalla hajun jo kauempaa.
Entä jos opetettaisiin myös susi karttamaan koiran haukkua?
Koska tiedämme, että sudet ovat todennäköisesti tulossa haukulle agressiivisella mielialalla (kilpailijan poistaminen/pois häätäminen) vaatii karttamisen opettaminen voimakkaita keinoja.
Ehkä voisimme käyttää konekarhun ja konesuden tapaista konekoiraa. Tämä konekoira haukkuisi ja ehkä jopa vähän liikkuisi (heiluva häntä tms). Suden puraistessa tätä konekoiraa, se saisikin kuitenkin voimakkaan sähköiskun. Voitaisiin jopa harkita moninkertaista ärsykettä. Yhdistämällä kivun (tunto), hajun ja kuulon, saataisiin äärimmäisen tehokas negatiivisten aistimusten yhdistelmä, joka hyvin todennäköisesti saisi suden karttamaan mitä tahansa haukkuvaa ja koiran mallista loppuelämänsä. (Hyödyllinen myös sudelle ja sen jälkeläisille, vanhempi opettaa jälkikasvunsa jättämään koiran rauhaan).
Vaikeinta konekoiran kokoamisessa ei liene ole näiden erinäisten efektien luominen, vaan oikean koiran nahan hankkiminen. Susi kun on voimakkaasti hajuaistiin luottava eläin, on konekoiran oltava myös oikean hajuinen.
Mahdollista olisi ehkä myös pelkän haukkumisen käyttäminen ilman koiran muotoa. Tämä kyetään helpommin toteuttamaan käyttämällä esim. virkakoirien opettamisessa käytettäviä metallilaatikoita hajun tuottamiseksi ja elektronista laitetta äänen sekä karkoite-efektien luomiseen.
Mahdollista olisi ehkä myös pelkän haukkumisen käyttäminen ilman koiran muotoa. Tämä kyetään helpommin toteuttamaan käyttämällä esim. virkakoirien opettamisessa käytettäviä metallilaatikoita hajun tuottamiseksi ja elektronista laitetta äänen sekä karkoite-efektien luomiseen.
Mahdollinen riskikartoituskin voisi estää koirien joutumisen suden tappamaksi. Tämä kuitenkin vaatii voimakasta maastotyötä reviirialueen ja pesä- sekä tapaamispaikkojen selvittämiseksi. Tunnetut ja vakiintuneet reviirit voitaisiin merkitä julkiseen rekisteriin, josta vaara-alueen voisi ladata vaikka omaan GPS-laitteeseen. Laite voisi ilmoittaa sekä karttamuodossa että varoituksena susialueesta. Esimerkiksi koiran siirtyessä reviirin puolelle, voisi GPS laite hälyttää omistajalle, joka voisi sitten kutsua/hakea koiransa pois vaaran tieltä.
Pari päivää sitten FB:ssä nostettiin ylös idea "soittoringistä" reviirin metsästäjien kesken. Soittamisen sijasta kuitenkin käytettäisiin Whatsapp-nimistä ohjelmaa joka on saatavilla ilmaiseksi älypuhelimille. Kyseiseen ohjelmaan (app:iin) pystyy luomaan yhteystietoryhmiä, jotka kaikki ovat ns. langan päässä aina, kunhan riittävä puhelinverkko on saatavilla (jos puhelimella ei voi soittaa kentän puutteen takia, ei viestikään tule läpi). Tällöin riittää että yksi havainnon tekijä kirjoittaa viestinsä ryhmään ja kaikki ryhmään kuuluvat saavat viestin omaan puhelimeensa. Näin vältyttäisiin soittoringin kompastuskivenä olevalta ajankululta ja unohduksilta.
Erittäin hyvä idea, jota kannatan tämän kauden ongelmien välttämiseksi.
Pari päivää sitten FB:ssä nostettiin ylös idea "soittoringistä" reviirin metsästäjien kesken. Soittamisen sijasta kuitenkin käytettäisiin Whatsapp-nimistä ohjelmaa joka on saatavilla ilmaiseksi älypuhelimille. Kyseiseen ohjelmaan (app:iin) pystyy luomaan yhteystietoryhmiä, jotka kaikki ovat ns. langan päässä aina, kunhan riittävä puhelinverkko on saatavilla (jos puhelimella ei voi soittaa kentän puutteen takia, ei viestikään tule läpi). Tällöin riittää että yksi havainnon tekijä kirjoittaa viestinsä ryhmään ja kaikki ryhmään kuuluvat saavat viestin omaan puhelimeensa. Näin vältyttäisiin soittoringin kompastuskivenä olevalta ajankululta ja unohduksilta.
Erittäin hyvä idea, jota kannatan tämän kauden ongelmien välttämiseksi.
Mikään näistä itse esittämistäni keinoista ei tule ratkaisemaan ongelmaa tälle metsästyskaudelle, joten toivon syvästi sydämestäni, että mahdollisimman vähän onnettomuuksia tulee tapahtumaan ja tietenkin ideaalein olisi ettei yksikään koira joutuisi suden hampaisiin. Toivottavasti edellä mainittu aplikaatio otetaan mahdollisimman laajasti hyötykäyttöön, jotta suurimmalta osalta koiravahinkoja vältyttäisiin.
maanantai 11. elokuuta 2014
Susikeskustelun vuodenajat
Susikeskustelu velloo internetissä samoja uriaan vuodenajasta riippuen. Alkuvuodesta, kun metsästyskautta on vielä jäljellä ja kanta-arviot tulevat, ovat susivahingot ja susien määrä eniten tapetilla.
Keskustelu on suhteellisen kiivasta ja jokainen koiran menetys kiivastuttaa hetkeksi laimentunutta keskustelua uudelleen.
Maaliskuun lopussa susikeskustelu alkaa hiljentyä ja liikkuu satunnaisilla urilla kesän ajan, kiihtyen satunnaisten uutisten johdosta hetkellisesti uudelleen.
Metsissä ei enää liiku metsästäjiä koirineen ja sudet siirtyvät lähemmäs pesäpaikkojaan pentujen syntyessä. Satunnaiset susihavainnot ja vahingot alkavat ilmestyä uutisiin ja internetkeskusteluihin keskikesän tietämillä mutta pysyvät vieä harvinaisina. Näinä kuukausina keskustelun sisältö on ennemmän tai vähemmän asiaan liittymätöntä.
Loppupuolella kesää sudet ilmaantuvat jälleen tiheämmin niin uutisiin kuin ihmisten näkyvillekin, johtaen kiivaaseen väittelyyn niin susien uhanalaisuudesta kuin yksittäisten eläinten lajinmäärityksestäkin. Elo-syyskuu on jälleen susikeskustelijoiden heräämisen aika ja keskustelut kiivastuvat jälleen, kun aiheita alkaa tippumaan ensin hitaasti, mutta nopenevalla tahdilla ihmisten ja susien siirtyessä liikkumaan samoille saloille.
Talven kuukausina, etenkin lumen ollessa maassa ja metsästyskauden kiivaimmillaan, on myös susikeskustelu kuuminta. Jäljet näkyvät herkemmin lumessa ja metsässä liikkujia on enemmän suhteessa muihin vuodenaikoihin. Tällöin myös koiravahinkoja sattuu eniten.
Tämän ajan yleisimmät keskustelunaiheet ovat koiravahingot ja eri osapuolien syyttely tapahtuneista vahingoista.
Näin olen susikeskustelun nähnyt tapahtuvan jo 9 vuoden ajan. Ehkä joku päivä tilanne muuttuu, mutta ainakin vielä on ilmassa merkkejä, että vanhat urat ovat jälleen käytössä.
Keskustelu on suhteellisen kiivasta ja jokainen koiran menetys kiivastuttaa hetkeksi laimentunutta keskustelua uudelleen.
Maaliskuun lopussa susikeskustelu alkaa hiljentyä ja liikkuu satunnaisilla urilla kesän ajan, kiihtyen satunnaisten uutisten johdosta hetkellisesti uudelleen.
Metsissä ei enää liiku metsästäjiä koirineen ja sudet siirtyvät lähemmäs pesäpaikkojaan pentujen syntyessä. Satunnaiset susihavainnot ja vahingot alkavat ilmestyä uutisiin ja internetkeskusteluihin keskikesän tietämillä mutta pysyvät vieä harvinaisina. Näinä kuukausina keskustelun sisältö on ennemmän tai vähemmän asiaan liittymätöntä.
Loppupuolella kesää sudet ilmaantuvat jälleen tiheämmin niin uutisiin kuin ihmisten näkyvillekin, johtaen kiivaaseen väittelyyn niin susien uhanalaisuudesta kuin yksittäisten eläinten lajinmäärityksestäkin. Elo-syyskuu on jälleen susikeskustelijoiden heräämisen aika ja keskustelut kiivastuvat jälleen, kun aiheita alkaa tippumaan ensin hitaasti, mutta nopenevalla tahdilla ihmisten ja susien siirtyessä liikkumaan samoille saloille.
Talven kuukausina, etenkin lumen ollessa maassa ja metsästyskauden kiivaimmillaan, on myös susikeskustelu kuuminta. Jäljet näkyvät herkemmin lumessa ja metsässä liikkujia on enemmän suhteessa muihin vuodenaikoihin. Tällöin myös koiravahinkoja sattuu eniten.
Tämän ajan yleisimmät keskustelunaiheet ovat koiravahingot ja eri osapuolien syyttely tapahtuneista vahingoista.
Näin olen susikeskustelun nähnyt tapahtuvan jo 9 vuoden ajan. Ehkä joku päivä tilanne muuttuu, mutta ainakin vielä on ilmassa merkkejä, että vanhat urat ovat jälleen käytössä.
maanantai 4. elokuuta 2014
Mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee...
...susikeskustelussa?
Susikeskustelu on ehkä yksi kaikkein kiivaimpia ja tunteita herättävimpiä. Osittain vuodenaikaisvaihtelut vaikuttavat keskustelujen sisältöön ja kiivauteen, ollen luonnollisesti susien "näkymättömyyden" vuoksi hiljaisinta kesäkuukausina ja kiivainta talvella lumen ollessa maassa ja ihmisten liikkuessa metsissä.
Susiuutisten tullessa tiheästi on keskustelun sisältö ehkä suhteessa kanssakeskustelijoihin kaikkein rauhallisinta ja asiallisinta, sillä keskustelu ei ehdi kääntymään sen enempää henkilökohtaisuuksiin kuin asiattomuuksiinkaan ennen uuden kommentoitavan uutisen saapumista.
Toista on näin kesäaikaan. Uutisten tulva on loppunut ja ihmisillä on käsissään enemmän aikaa mitä tavallisesti. Alkaa pienistä asioista kinastelu joka saattaa saada yllättävän rajutkin mittasuhteet. Kesä onkin ehkä keskusteluissa esiintyvän vihan kulta-aikaa.
Tyypillisintä on nimittely, kanssakeskustelijan ala-arvoistaminen ja halveksunta. Jumiudutaan entistä kovemmin omille rintamalinjoille välittämättä lainkaan siitä miten oma toiminta vaikuttaa niin ulkopuolisten saamaan kuvaan itsestä kuin asiasta jota ajetaan.
Olen ollut mukana susikeskusteluissa jo 9 vuotta internetissä joten voinen lukea itseni ns. veteraaneihin. Tunnen ja tiedän myös kauemmin, jo vuodesta 2001 internetin susikeskusteluissa vaikuttaneita ihmisiä.
Näinä vajaana 10 vuotena olen saanut nähdä paljon susikeskustelua, mutta havaita myös sen, kuinka oma ilmaisu vaikuttaa keskustelun kulkuun.
Ilmiö oli nähtävissä jo 2005, kun aloitin eikä se ole sen koommin siitä muuttunut, vaikka alkuaikojen keskustelua käytiinkin enemmän nimimerkkien takaa, toisin kuin nyt sosiaalisen median valtakaudella.
Luulla voisi, että nimimerkkien takaa kirjoitettaessa olisi kieli ja käytös ronskimpaa, mutta toisaalta koska nimimerkkien käyttö kytkeytyy vahvasti foorumipohjaiseen keskusteluun, on paikalla myös moderaattoreita jotka hillitsevät keskustelua. Nykyisin moderointi on vähäisempää ja siten näkyville jäävät kommentit ja niihin kirjoitetut vastakommentit pääsevät kuohumaan yli äyräiden.
Toinen asia jonka olen saanut huomata näin sosiaalisen median kautta, on keskittyminen enemmän kommentin kirjoittaneeseen henkilöön mitä itse kommenttiin. Saman sisältöinen kommentti saa kaksi erilaista vastaanottoa, riippuen kirjoittajan henkilöllisyydestä ja hänen ns. "suhteistaan" toisiin kirjoittajiin ja erinäisiin keskusteluryhmiin. Keskustelu susista päätyykin kirjoittajan arvosteluun sisällön sijasta.
Miksi internet tekee meistä niin huonoja keskustelijoita? Tuskin kukaan samalla tavalla päin naamaa arvostelee ja ilkkuu, kuten internetin suojissa tehdään. Tekeekö internetin keskustelukulttuuri meistä tyhmempiä ja suvaitsemattomampia kanssaihmisiämme kohtaan, vahingoittaen samalla ajamamme asian julkisuuskuvaa?
Vai salliiko internet vain ääripään ajattelulle ilmaisureitin, jättäen rauhallisemman keskustelun jalkoihinsa agressiivisuudellaan?
Miettiä täytyy myös, auttaako agressiivinen ilmaisu ajettua asiaa vai johtaako vastapuolen mollaaminen lopulta omaan tappioon mollatun osapuolen saadessa haukkujiltaan ilmaista mainosta?
Susikeskustelu on ehkä yksi kaikkein kiivaimpia ja tunteita herättävimpiä. Osittain vuodenaikaisvaihtelut vaikuttavat keskustelujen sisältöön ja kiivauteen, ollen luonnollisesti susien "näkymättömyyden" vuoksi hiljaisinta kesäkuukausina ja kiivainta talvella lumen ollessa maassa ja ihmisten liikkuessa metsissä.
Susiuutisten tullessa tiheästi on keskustelun sisältö ehkä suhteessa kanssakeskustelijoihin kaikkein rauhallisinta ja asiallisinta, sillä keskustelu ei ehdi kääntymään sen enempää henkilökohtaisuuksiin kuin asiattomuuksiinkaan ennen uuden kommentoitavan uutisen saapumista.
Toista on näin kesäaikaan. Uutisten tulva on loppunut ja ihmisillä on käsissään enemmän aikaa mitä tavallisesti. Alkaa pienistä asioista kinastelu joka saattaa saada yllättävän rajutkin mittasuhteet. Kesä onkin ehkä keskusteluissa esiintyvän vihan kulta-aikaa.
Tyypillisintä on nimittely, kanssakeskustelijan ala-arvoistaminen ja halveksunta. Jumiudutaan entistä kovemmin omille rintamalinjoille välittämättä lainkaan siitä miten oma toiminta vaikuttaa niin ulkopuolisten saamaan kuvaan itsestä kuin asiasta jota ajetaan.
Olen ollut mukana susikeskusteluissa jo 9 vuotta internetissä joten voinen lukea itseni ns. veteraaneihin. Tunnen ja tiedän myös kauemmin, jo vuodesta 2001 internetin susikeskusteluissa vaikuttaneita ihmisiä.
Näinä vajaana 10 vuotena olen saanut nähdä paljon susikeskustelua, mutta havaita myös sen, kuinka oma ilmaisu vaikuttaa keskustelun kulkuun.
Ilmiö oli nähtävissä jo 2005, kun aloitin eikä se ole sen koommin siitä muuttunut, vaikka alkuaikojen keskustelua käytiinkin enemmän nimimerkkien takaa, toisin kuin nyt sosiaalisen median valtakaudella.
Luulla voisi, että nimimerkkien takaa kirjoitettaessa olisi kieli ja käytös ronskimpaa, mutta toisaalta koska nimimerkkien käyttö kytkeytyy vahvasti foorumipohjaiseen keskusteluun, on paikalla myös moderaattoreita jotka hillitsevät keskustelua. Nykyisin moderointi on vähäisempää ja siten näkyville jäävät kommentit ja niihin kirjoitetut vastakommentit pääsevät kuohumaan yli äyräiden.
Toinen asia jonka olen saanut huomata näin sosiaalisen median kautta, on keskittyminen enemmän kommentin kirjoittaneeseen henkilöön mitä itse kommenttiin. Saman sisältöinen kommentti saa kaksi erilaista vastaanottoa, riippuen kirjoittajan henkilöllisyydestä ja hänen ns. "suhteistaan" toisiin kirjoittajiin ja erinäisiin keskusteluryhmiin. Keskustelu susista päätyykin kirjoittajan arvosteluun sisällön sijasta.
Miksi internet tekee meistä niin huonoja keskustelijoita? Tuskin kukaan samalla tavalla päin naamaa arvostelee ja ilkkuu, kuten internetin suojissa tehdään. Tekeekö internetin keskustelukulttuuri meistä tyhmempiä ja suvaitsemattomampia kanssaihmisiämme kohtaan, vahingoittaen samalla ajamamme asian julkisuuskuvaa?
Vai salliiko internet vain ääripään ajattelulle ilmaisureitin, jättäen rauhallisemman keskustelun jalkoihinsa agressiivisuudellaan?
Miettiä täytyy myös, auttaako agressiivinen ilmaisu ajettua asiaa vai johtaako vastapuolen mollaaminen lopulta omaan tappioon mollatun osapuolen saadessa haukkujiltaan ilmaista mainosta?
maanantai 28. heinäkuuta 2014
Suojaus ja karkoitus
Koska susi on kanta-arvioiden mukaan vähälukuinen maassamme, pidetään tärkeänä, että mahdollisimman vähän yksilöitä poistetaan kannasta. Tämä johtaa suoraan ei-tappavien menetelmien (non-leathal-control) käyttämiseen susivahinkojen estämiseksi.
Tunnetuin näistä on petoaita. Sähköistetyn aidan ideana on pitää pedot poissa aiheuttamalla aidan kanssa kosketuksiin tulevalle pedolle kipua sähköiskun kautta. Osa yksilöistä saa kerran iskun kuonoonsa eikä tule enää koskaan koettamaan. Toiset yksilöt pakenevat ja tulevat jonkin ajan kuluttua uudelleen kokeilemaan eri kohdasta, pääsemättä kuitenkaan läpi. Kolmas yksilöryhmä puolestaan etsii niin kauan että löytävät heikon kohdan aidasta tai pehmeimmän kohdan aidan alusmaasta jonka kautta kaivautumalla pääsevät sitten aidan toiselle puolelle.
Suurin osa susista on onneksi kahta ensimmäistä tyyppiä. Kolmannen tyypin sudet ovat hyvin opportunistisia ja jaksavat yrittää niin kauan että onnistuvat. Nämä yksilöt ovat yhteiselon kannalta haitallisimpia ja niiden poistaminen parantaa muun susikannan elinmahdollisuuksia.
Naapurimaassamme on useita erilaisia aitamalleja. Näistä parhaimmaksi on todettu 5-lankainen aita, jossa alin lanka on 15 cm korkeudella maasta. Toinen, melkein yhtä tehokas lampaiden aitaamiseen on lammasverkko, jonka ylä- ja alaosassa on sähkölangat.
Naapurimme on kehittänyt myös suojauskeinoja vesistöille.Yksi keino on viedä poijujen avulla lippusiima veden päälle. Toinen keino jokien ja kapeiden lampien suojaamiseen on vetää muoviketjua roikkumaan matalalla veden ylle.
Myös sähköinen aitaverkko on käytössä, mutta sopii parhaiten vain väliaikaiseen aitaamiseen.
Muita maailmalla käytössä olevia keinoja ovat lippusiima, turbolippusiima eli sähköistetty versio, erilaiset liiketunnistimella tai pannoitettujen susien radiolähettimien signaalin avulla aktivoituvat "pelotuslaatikot" jotka tuottavat valoja ja ääniä, laumanvartijakoirat ja ihmiset.
(Kuvat: Nathan Lance)
Näissäkin keinoissa on ongelmana susien yksilöllisyys tarkoittaen sitä, että toimet eivät toimi kaikkiin yksilöihin tarpeeksi voimakkaasti tai lainkaan. Myös lajien välillä on eriäväisyyksiä. (USA:ssa tehty testi osoitti, ettei lippusiima toimi karhuilla lainkaan.)
Myös tottumisella on oma osansa toimien epäonnistumisen kanssa. Jos "pelotuslaatikko" aktiovoitui aina tietyin väliajoin, riippumatta petojen sijainnista tai paikalla olemisesta, sen teho menetti merkityksensä ja muuttui yhtä merkityksettömäksi kuin tuulen vire puissa.
Säännöllinen, mutta sattumanvarainen aktivoituminen toimi hieman paremmin, mutta tarpeeksi kauan kun aikaa kului, alkoivat eläimet tottumaan siihen.
Parhaiten toimi liikestä/infrapunasta/radiosignaalista aktivoituva versio, joka pysyi hiljaa kunnes peto tuli tietyn etäisyyden päähän. Tällöin eläimet eivät päässeet tottumaan ääniin ja valoihin jota "pelotuslaatikko" päästi vaan ne kaikkosivat joka kerta.
Karkoitusmenetelmien kanssa on havaittu joitain ongelmia siinä, mihin eläimet kivun tms. yhdistävät. Karhujen havaittiin yhdistävän kumiluodin piston takapuolessaan riistanvartijan autoon sen sijaan että se olisi yhdistänyt kivun paikkaan. (Koska kaikki muu oli ennallaan, uusi asia joka kivun toi oli riistanvartijan saapuminen ja hänen autonsa.)
Kanadan arktisella alueella Manitoban Churchillin kylässä on käytössä "zoning" eli vyöhykkeistäminen jääkarhuja vastaan, kun ne odottavat syksyllä kärsimättömästi jään muodostumista. Kylä ja sen luona oleva, nyt jo suljettu kaatopaikka ovat "karhuvapaita" alueita, jossa petoja ei hyväksytä ja ne poistetaan sieltä. Muualla pedoilla on vapaa liikkuminen. Kylässä on käytössä 24h auki oleva "kuumalinja" johon ilmoittaminen käynnistää karkoitustoimenpiteet. Jos karhu ei poistu pelotteista huolimatta, käytetään ansaa ja karhu siirretään muualle odottamaan jäiden muodostumista.
Kaikkein mielenkiintoisin keino on idea "laumanvartija" pedoista. Termillä tarkoitetaan sitä, että jos aluetta hallitsee yksilö, joka on oppinut karttamaan laiduneläimiä, se pitää alueeltaan poissa toiset yksilöt, jotka eivät karttaisi laiduntavia eläimiä vaan kävisivät tekemässä tuhojaan laumassa. Näin peto toimisi tietämättään itsensä ja lajinsa suojelijana.
"Pelotelaatikon" kotisivut
Tuore opas petoaitauksista Viltskadecenteriltä (Ruotsiksi)
Tunnetuin näistä on petoaita. Sähköistetyn aidan ideana on pitää pedot poissa aiheuttamalla aidan kanssa kosketuksiin tulevalle pedolle kipua sähköiskun kautta. Osa yksilöistä saa kerran iskun kuonoonsa eikä tule enää koskaan koettamaan. Toiset yksilöt pakenevat ja tulevat jonkin ajan kuluttua uudelleen kokeilemaan eri kohdasta, pääsemättä kuitenkaan läpi. Kolmas yksilöryhmä puolestaan etsii niin kauan että löytävät heikon kohdan aidasta tai pehmeimmän kohdan aidan alusmaasta jonka kautta kaivautumalla pääsevät sitten aidan toiselle puolelle.
Suurin osa susista on onneksi kahta ensimmäistä tyyppiä. Kolmannen tyypin sudet ovat hyvin opportunistisia ja jaksavat yrittää niin kauan että onnistuvat. Nämä yksilöt ovat yhteiselon kannalta haitallisimpia ja niiden poistaminen parantaa muun susikannan elinmahdollisuuksia.
 |
| 6-lankainen petoaita |
Naapurimaassamme on useita erilaisia aitamalleja. Näistä parhaimmaksi on todettu 5-lankainen aita, jossa alin lanka on 15 cm korkeudella maasta. Toinen, melkein yhtä tehokas lampaiden aitaamiseen on lammasverkko, jonka ylä- ja alaosassa on sähkölangat.
Naapurimme on kehittänyt myös suojauskeinoja vesistöille.Yksi keino on viedä poijujen avulla lippusiima veden päälle. Toinen keino jokien ja kapeiden lampien suojaamiseen on vetää muoviketjua roikkumaan matalalla veden ylle.
Myös sähköinen aitaverkko on käytössä, mutta sopii parhaiten vain väliaikaiseen aitaamiseen.
Muita maailmalla käytössä olevia keinoja ovat lippusiima, turbolippusiima eli sähköistetty versio, erilaiset liiketunnistimella tai pannoitettujen susien radiolähettimien signaalin avulla aktivoituvat "pelotuslaatikot" jotka tuottavat valoja ja ääniä, laumanvartijakoirat ja ihmiset.
 |
| Sähköistetyn lippusiiman testausta vangitulla sudella |
 |
| Sähköinen lippusiima |
(Kuvat: Nathan Lance)
Näissäkin keinoissa on ongelmana susien yksilöllisyys tarkoittaen sitä, että toimet eivät toimi kaikkiin yksilöihin tarpeeksi voimakkaasti tai lainkaan. Myös lajien välillä on eriäväisyyksiä. (USA:ssa tehty testi osoitti, ettei lippusiima toimi karhuilla lainkaan.)
 |
| Pelotelaatikko |
Säännöllinen, mutta sattumanvarainen aktivoituminen toimi hieman paremmin, mutta tarpeeksi kauan kun aikaa kului, alkoivat eläimet tottumaan siihen.
Parhaiten toimi liikestä/infrapunasta/radiosignaalista aktivoituva versio, joka pysyi hiljaa kunnes peto tuli tietyn etäisyyden päähän. Tällöin eläimet eivät päässeet tottumaan ääniin ja valoihin jota "pelotuslaatikko" päästi vaan ne kaikkosivat joka kerta.
Karkoitusmenetelmien kanssa on havaittu joitain ongelmia siinä, mihin eläimet kivun tms. yhdistävät. Karhujen havaittiin yhdistävän kumiluodin piston takapuolessaan riistanvartijan autoon sen sijaan että se olisi yhdistänyt kivun paikkaan. (Koska kaikki muu oli ennallaan, uusi asia joka kivun toi oli riistanvartijan saapuminen ja hänen autonsa.)
Kanadan arktisella alueella Manitoban Churchillin kylässä on käytössä "zoning" eli vyöhykkeistäminen jääkarhuja vastaan, kun ne odottavat syksyllä kärsimättömästi jään muodostumista. Kylä ja sen luona oleva, nyt jo suljettu kaatopaikka ovat "karhuvapaita" alueita, jossa petoja ei hyväksytä ja ne poistetaan sieltä. Muualla pedoilla on vapaa liikkuminen. Kylässä on käytössä 24h auki oleva "kuumalinja" johon ilmoittaminen käynnistää karkoitustoimenpiteet. Jos karhu ei poistu pelotteista huolimatta, käytetään ansaa ja karhu siirretään muualle odottamaan jäiden muodostumista.
 |
| Karhuansa |
Kaikkein mielenkiintoisin keino on idea "laumanvartija" pedoista. Termillä tarkoitetaan sitä, että jos aluetta hallitsee yksilö, joka on oppinut karttamaan laiduneläimiä, se pitää alueeltaan poissa toiset yksilöt, jotka eivät karttaisi laiduntavia eläimiä vaan kävisivät tekemässä tuhojaan laumassa. Näin peto toimisi tietämättään itsensä ja lajinsa suojelijana.
"Pelotelaatikon" kotisivut
Tuore opas petoaitauksista Viltskadecenteriltä (Ruotsiksi)
maanantai 21. heinäkuuta 2014
Susipolitiikka ja missä mentiin pieleen
Voidaan sanoa täydellä varmuudella, että susipolitiikka on mennyt päin mäntyä. Tarkoituksena oli saada jokseenkin elinvoimainen kanta Suomen maaperälle ja myös ihmisten hyväksyntä asialle.
Näin ei tällä hetkellä valitettavasti ole. Susikanta on pienentynyt (ainakin virallisissa lukemissa, ks.edellinen tekstini) ja vastustus susia kohtaan on kasvanut. Tämä ei ole tapahtunut kuitenkaan kerralla, vaan epäonnistuneen politiikan seurauksena pidemmällä aikavälillä.
Missä siis politiikka suistui raiteiltaan ja törmäsi petäjään?
Joudumme jäljittämään tilannetta lähtien seurausten alusta taaksepäin. Vuoden 2007 kannan romahdusta edelsi vuonna 2004 tehty kantelu EU:komissiolle susikannan hoidon puutteista. Unioni katsoi lopulta vuoden 2007 alussa, että vain yksi syytekohta täyttyi, nimittäin susien liian vapaa metsästys. Tämän seurauksena kannanhoidollinen (tai ennakoiva) metsästys, jota oli harjoitettu Itä-Suomessa, loppui. Siirryttiin vahinkoperusteisiin pyyntilupiin.
Kanteen jättämisen taustalla oli aito huoli susikannan tilasta ja sen kasvun mahdollisuuksista. Tästä tuli kuitenkin ensimmäinen kupru suden suojelun tielle, joka jatkuu tähän päivään asti mutkittelevana ja rikkonaisena. Tämä oli myös ensimmäinen isompi juopa josta voidaan nähdä nykyisen vastakkainasettelun suojelijat vs. lahtaajat alkaneen.
Susikanta ehti kasvaa 2 vuotta tästä eteenpäin ja näyttikin jo siltä, että susi olisi tekemässä voitokkaan paluun maahamme. Vuonna 2008, kun kanta-arvio edellisen vuoden susimäärästä tuli julki jouduttiin tyrmistymään. Monta laumaa oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Näin suureen pudotukseen ei kyetty mitään luontaista selitystä löytämään joten ainoaksi vaihtoehdoksi näytti jäävän ihmisen aiheuttama laiton poistuma.
Tässä vaiheessa tehtiin yksi perustavaa laatua oleva virhe, nimittäin niputtamalla kaikki metsästystä harrastavat ihmiset samaan nippuun metsästysrikoksia tekevien kanssa. Tämä sai luonnollisesti lainkuuliaiset metsästäjät loukkaantumaan. Asiaa ei auttanut kärjistynyt keskustelutapa jonka susien vähentyminen sai aikaan sutta suojelemaan pyrkivien taholta. (Myönnän että olen saattanut itsekin tähän syyllistyä tuolloin.)
Tästä syntyivät rintamalinjat jotka ovat nähtävillä tänäkin päivänä. Rintamien väliin on syntynyt ns. ei-kenenkään-maalle pieni ryhmä, joka pyrkii näkemään molempien puolien kannan ja sovittelemaan tilannetta jotta susipolitiikka saataisiin takaisin alkuperäisille raiteilleen.
Julkinen lainkuuliaisten metsästäjien niputtaminen yhteen rikoksia tekevien kanssa johti myös siihen, että kiinnostus havaintojen ilmoittamiseen romahti. Miksi tehdä pyytteetöntä työtä taholle joka syyttää lainkuuliaista ihmistä rikoksista joita hän ei ole tehnyt? (Tässä media oli suuressa roolissa, vääntämässä virallisen tahon sanoja niin, että vaikutti virallisen tahonkin olevan yhtä hyökkäävä suhtautumisessaan mitä osa susien kannan romahduksesta suuttuneista suojelijatahoista)
Näin päädyttiin saamaan aikaan oravanpyörä josta olisi päästävä pois. Luottamus havaintojen tekijöillä kanta-arvion tekevään Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitokseen romahti ja kirjainyhdistelmästä RKTL tuli suorastaan kirosana joissain piireissä.
RKTL on saanut negatiivista suhtautumista näinä vuosina myös suojelutaholta, etenkin kun poronhoitoalueelta poistettiin laumallinen susia.
Tutkimuslaitos on saanut syyt niskoilleen niin liian pienestä kuin liian suurestakin suden pyyntimäärästä, vaikka tutkimuslaitos itse ei näitä päätä, vaan takana on Maa- ja metsätalousministeriö. RKTL toimittaa vain lukuja ja arvioita.
Tällä hetkellä tilanne ei ole hyvä mihinkään suuntaan. Paperilla susikanta on pieni, mutta vahinkoja ja liikennevälineiden alle jäämisiä on enemmän kuin susikannan ollessa suurimmillaan.
Osittain tämä selittynee susikannan siirtymisellä Itä-Suomen metsistä asutuimmille alueille Länsi-Suomeen.
Osa vahinkojen ja havaintojen määrästä liittyy susien arkuuden vähenemiseen. Vielä susikannan ollessa suurimmillaan saatiin harvoin kuvia susista luonnossa, edes työkoneista. Nykyisin kuvia on alettu saamaan ja susia näkemään päiväsaikaankin.
Keskusteluyhteys on aikalailla poikki suuntaan sun toiseenkin. Rajalinjat on vedetty, eikä niiden yli pääse kuin kipakoita kommentteja toiselle puolelle.
Susien hyväksyntä ja sieto on pohjamudissaan.
Peli pitäisi viheltää poikki ja aloittaa koko politiikka aivan alusta, oppien menneisyyden virheistä. Niin kauan kun vastustusta susia kohtaan on reilusti, ei kanta pääse kasvamaan. Niinpä ensimmäinen etappi olisi saada negatiivinen suhtautuminen susiin lieventymään. Vasta sitten päästään miettimään määriä ja susia itsessään.
USA:ssa pidetään luonnonsuojelu biologian konferenssia, jossa on tullut esiin useita erilaisia näkökantoja petokantojen hoidon suhteen. Paras näkemäni dia aiheesta käsittelee asioita joita on opittu yhteisöjen kanssa työskenteltäessä petokantojen hoidossa.
5. Työskenneltiin karhujen ja susien biologisen skaalan yhteensovittamiseksi yhteisön kanssa.
6. Rakennettiin luottamusta ajan kanssa pitkällisellä panostuksella ihmisiin
7. Yhteistyö Montanan Fish, Wildlife and Parks ja Fish and Wildlife Servicen kanssa. (Vastaavat jokseenkin riistahallintoamme paikallisella ja valtakunnallisella tasolla)
Joitain lisäajatuksia: abstraktit asiat
Käytetyn kielen tärkeys (ei-uhkaava)
Kuunteleminen ymmärtääkseen
Kunnioitus
Empatia
Autenttisuus
Kyky tehdä virheitä, pyytää niitä anteeksi ja oppia niistä
Totuuden tärkeys
Nämä edellä olevassa diassa olevat ajatukset tulisi saada käytäntöön myös täällä Suomessa, sillä vain tällaisilla keinoilla hyväksyntää ja sitä kautta elinvoimaa voidaan saada sudelle.
Näin ei tällä hetkellä valitettavasti ole. Susikanta on pienentynyt (ainakin virallisissa lukemissa, ks.edellinen tekstini) ja vastustus susia kohtaan on kasvanut. Tämä ei ole tapahtunut kuitenkaan kerralla, vaan epäonnistuneen politiikan seurauksena pidemmällä aikavälillä.
Missä siis politiikka suistui raiteiltaan ja törmäsi petäjään?
Joudumme jäljittämään tilannetta lähtien seurausten alusta taaksepäin. Vuoden 2007 kannan romahdusta edelsi vuonna 2004 tehty kantelu EU:komissiolle susikannan hoidon puutteista. Unioni katsoi lopulta vuoden 2007 alussa, että vain yksi syytekohta täyttyi, nimittäin susien liian vapaa metsästys. Tämän seurauksena kannanhoidollinen (tai ennakoiva) metsästys, jota oli harjoitettu Itä-Suomessa, loppui. Siirryttiin vahinkoperusteisiin pyyntilupiin.
Kanteen jättämisen taustalla oli aito huoli susikannan tilasta ja sen kasvun mahdollisuuksista. Tästä tuli kuitenkin ensimmäinen kupru suden suojelun tielle, joka jatkuu tähän päivään asti mutkittelevana ja rikkonaisena. Tämä oli myös ensimmäinen isompi juopa josta voidaan nähdä nykyisen vastakkainasettelun suojelijat vs. lahtaajat alkaneen.
Susikanta ehti kasvaa 2 vuotta tästä eteenpäin ja näyttikin jo siltä, että susi olisi tekemässä voitokkaan paluun maahamme. Vuonna 2008, kun kanta-arvio edellisen vuoden susimäärästä tuli julki jouduttiin tyrmistymään. Monta laumaa oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Näin suureen pudotukseen ei kyetty mitään luontaista selitystä löytämään joten ainoaksi vaihtoehdoksi näytti jäävän ihmisen aiheuttama laiton poistuma.
Tässä vaiheessa tehtiin yksi perustavaa laatua oleva virhe, nimittäin niputtamalla kaikki metsästystä harrastavat ihmiset samaan nippuun metsästysrikoksia tekevien kanssa. Tämä sai luonnollisesti lainkuuliaiset metsästäjät loukkaantumaan. Asiaa ei auttanut kärjistynyt keskustelutapa jonka susien vähentyminen sai aikaan sutta suojelemaan pyrkivien taholta. (Myönnän että olen saattanut itsekin tähän syyllistyä tuolloin.)
Tästä syntyivät rintamalinjat jotka ovat nähtävillä tänäkin päivänä. Rintamien väliin on syntynyt ns. ei-kenenkään-maalle pieni ryhmä, joka pyrkii näkemään molempien puolien kannan ja sovittelemaan tilannetta jotta susipolitiikka saataisiin takaisin alkuperäisille raiteilleen.
Julkinen lainkuuliaisten metsästäjien niputtaminen yhteen rikoksia tekevien kanssa johti myös siihen, että kiinnostus havaintojen ilmoittamiseen romahti. Miksi tehdä pyytteetöntä työtä taholle joka syyttää lainkuuliaista ihmistä rikoksista joita hän ei ole tehnyt? (Tässä media oli suuressa roolissa, vääntämässä virallisen tahon sanoja niin, että vaikutti virallisen tahonkin olevan yhtä hyökkäävä suhtautumisessaan mitä osa susien kannan romahduksesta suuttuneista suojelijatahoista)
Näin päädyttiin saamaan aikaan oravanpyörä josta olisi päästävä pois. Luottamus havaintojen tekijöillä kanta-arvion tekevään Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitokseen romahti ja kirjainyhdistelmästä RKTL tuli suorastaan kirosana joissain piireissä.
RKTL on saanut negatiivista suhtautumista näinä vuosina myös suojelutaholta, etenkin kun poronhoitoalueelta poistettiin laumallinen susia.
Tutkimuslaitos on saanut syyt niskoilleen niin liian pienestä kuin liian suurestakin suden pyyntimäärästä, vaikka tutkimuslaitos itse ei näitä päätä, vaan takana on Maa- ja metsätalousministeriö. RKTL toimittaa vain lukuja ja arvioita.
Tällä hetkellä tilanne ei ole hyvä mihinkään suuntaan. Paperilla susikanta on pieni, mutta vahinkoja ja liikennevälineiden alle jäämisiä on enemmän kuin susikannan ollessa suurimmillaan.
Osittain tämä selittynee susikannan siirtymisellä Itä-Suomen metsistä asutuimmille alueille Länsi-Suomeen.
Osa vahinkojen ja havaintojen määrästä liittyy susien arkuuden vähenemiseen. Vielä susikannan ollessa suurimmillaan saatiin harvoin kuvia susista luonnossa, edes työkoneista. Nykyisin kuvia on alettu saamaan ja susia näkemään päiväsaikaankin.
Keskusteluyhteys on aikalailla poikki suuntaan sun toiseenkin. Rajalinjat on vedetty, eikä niiden yli pääse kuin kipakoita kommentteja toiselle puolelle.
Susien hyväksyntä ja sieto on pohjamudissaan.
Peli pitäisi viheltää poikki ja aloittaa koko politiikka aivan alusta, oppien menneisyyden virheistä. Niin kauan kun vastustusta susia kohtaan on reilusti, ei kanta pääse kasvamaan. Niinpä ensimmäinen etappi olisi saada negatiivinen suhtautuminen susiin lieventymään. Vasta sitten päästään miettimään määriä ja susia itsessään.
USA:ssa pidetään luonnonsuojelu biologian konferenssia, jossa on tullut esiin useita erilaisia näkökantoja petokantojen hoidon suhteen. Paras näkemäni dia aiheesta käsittelee asioita joita on opittu yhteisöjen kanssa työskenteltäessä petokantojen hoidossa.
Dian kuvaaja Guillaume Chapron
Koska lukijani kaikki eivät varmaankaan ole äärimmäisen hyviä englanninkielessä, käännän dian sisällön kohta kohdalta.
Asiat jotka opittiin:
1. Rakennetaan olemassa olevan kapasiteetin varaan. (Tarkoittaa olemassaolevia petokantoja)
2. Kehitetään yhteisön tukemia tavoitteita: riskit /ihmiskeskeisyys
3. Ei yritetty täyttä hyökkäystä maailmankuvaa vastaan: käytännöt/käyttäytyminen
4. Tunnustettiin omistusoikeudet ja elinkeinon intressit: vapaaehtoisuus/ekonomia5. Työskenneltiin karhujen ja susien biologisen skaalan yhteensovittamiseksi yhteisön kanssa.
6. Rakennettiin luottamusta ajan kanssa pitkällisellä panostuksella ihmisiin
7. Yhteistyö Montanan Fish, Wildlife and Parks ja Fish and Wildlife Servicen kanssa. (Vastaavat jokseenkin riistahallintoamme paikallisella ja valtakunnallisella tasolla)
Joitain lisäajatuksia: abstraktit asiat
Käytetyn kielen tärkeys (ei-uhkaava)
Kuunteleminen ymmärtääkseen
Kunnioitus
Empatia
Autenttisuus
Kyky tehdä virheitä, pyytää niitä anteeksi ja oppia niistä
Totuuden tärkeys
Nämä edellä olevassa diassa olevat ajatukset tulisi saada käytäntöön myös täällä Suomessa, sillä vain tällaisilla keinoilla hyväksyntää ja sitä kautta elinvoimaa voidaan saada sudelle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)