Dokumentoi, dokumentoi, dokumentoi

Metsästyskausi on nyt alkanut ja illat alkavat pimenemään. On susivahinkojen ja pihavierailuiden kausi.

Monesti internetissä pidetään turhana ja hyödyttömänä ilmoittaa pihavierailusta tai muusta vastaavasta mihinkään.
Näin ei kuitenkaan ole. Vaikka reaktiota ei tulisikaan juuri sinun ilmoituksesi vuoksi, on tärkeää että jokainen pihavierailu ja jokainen vahinko ilmoitetaan viranomaisille. Ilmoitus tulisi susivahingon kohdalla tehdä ainakin maaseutuasiamiehelle (maataloussihteeri), riistakeskukselle, poliisille sekä mahdollisesti myös suomen metsäkeskukselle. (Näiltä tahoilta on tiedusteltu Kokkolan Lohtajan 27.05.2013 päivätyn poikkeuslupahakemuksen yhteydessä tietoja.)

Parasta on, jos jokaisesta pihakäynnistä ja vahingosta tehdään ilmoitus, halutessaan voi kirjallisen ilmoituksen myös kopioida ja kartta sekä kuvaliitteillä täsmentää missä tapahtui ja miten sudet ovat kulkeneet. Näin lupaviranomaisille tulee selkeämpi käsitys tilanteesta joka helpottaa puolestaan lupaprosessia.


Kuvat voivat sisältää sekä kuvat jäljistä että esimerkiksi havannoivan kuvan etäisyyksistä talon ja suden tai suden ja ihmisen välillä. Jälkikuvien kanssa olisi viisainta käyttää jonkinlaista selkeää mittaa, esimerkiksi mittanauhaa tai tarkoitusta varten tehtyä "CSI-mittaa" eli suorakulman mallista mittaa, jossa on asteikko molemmissa reunoissa. Alla kuvat omasta "jälkimittaristani" joka on tehty hyvin yksinkertaisesti pahvista, printatusta paperista ja muovitettu tavallisella kontaktimuovilla.

Karttoja voi olla useampia. Selkeä yleiskartta alueesta johon on merkitty esim. vahinkopaikka tai pihakäynnin kohde. Pihakäynnin kohdalla itse tehty havainnoillistava kartta siitä, mistä sudet ovat menneet suhteessa taloon, ihmiseen, karjarakennukseen tms vastaavaan.

On muistettava että jokainen ilmoitus ja dokumentti joka asiasta tehdään vie asiaa eteenpäin ja antaa mahdolliselle poikkeusluvan haulle painoarvoa. Yksikään ilmoitus ei ole turha.

Halutessaan voi asian myös tuoda julkisuuteen ilmoittamalla lehdistölle asiasta, mutta tämäkin tuottaa ongelmia toisinaan, joten aina se ei ole suotavaa.

Susivahingon sattuessa karjaan, on erittäin tärkeää myös hoitaa kaikki mahdolliset jäljet siitä pois. Raadot ja kaikki rippeet joita laitumelta ehkä löytyy pitäisi saada kuljetettua pois jotta haju ei houkuttele muitakin petoja paikalle.
Karjavahingon kohdalla myös mahdollisimman laaja ja kattava kuvadokumentaation on hyödyksi. Jos on epävarmaa mikä peto eläimet on tappanut, kannattaa etsiä puremajälkiä, jotka mitataan. Niin kulmahampaiden etäisyys kuin myös hampaiden aiheuttaman reijän syvyys on hyvä työväline syyllisen selvittämiseksi.
Tässäkin kartta on hyödyksi. Siihen kannattaa merkitä vähintäänkin vahinkopaikan sijainti ja eläinten sijainti laitumella suhteessa toisiinsa. Jos on tietoa mistä pedot/peto on tullut myös se kannattaa merkitä karttaan.


Kuten Jyri Häkämies vuonna 2007 sanoin "Venäjä, Venäjä, Venäjä" sanon teille hyvät lukijat "dokumentointi, dokumentointi, dokumentointi" kolme tärkeää asiaa jotka tulee tehdä pihavierailun tai petovahingon yhteydessä.

Sudet ja koirat

Ylihuomenna alkaa jälleen metsästyskausi koirien käytön osalta. Ensialkuun käyttö on lähinnä treenaamista seuraavan kuukauden jänis-, hirvi- ja kanalintujahtiin, paitsi karhua haukkuvien osalta, jotka aloittavat työurakkansa ylihuomenna.

Jokainen vuosi koirat ja sudet kohtaavat maastossa jättäen yleensä koiran häviäjäksi tässä kohtaamisessa.

Ovatko kohtaamiset sitten susien tuloa haukulle vai koiran suden jäljestämistä, sitä ei voida aina tietää. Suurimmassa osassa tapauksia kuitenkin koira on kuollut kesken haukun, joten susien tulo haukulle on varmaankin yleisempää.

Miksi susi sitten tulee koiran luo sen haukkuessa?

Tämä selittyy haukun merkityksellä sudelle. Toisin kuin yleensä ajatellaan, sudetkin haukkuvat. Niiden haukunta ei ole kuitenkaan samanlaista kuin koirilla. Ne eivät "räksytä" samoin kuin koirat, eikä niiden haukku ole yhtä kuuluvaa, mitä koiran. Tämä johtuu haukkumisen merkityksestä suden käyttämien äänien joukossa.

Sudet käyttävät haukuntaa varoitusäänenä, monesti sekoittuneena ulvontaan. Tämän ulvontahaukun tarkoituksena on esittää viimeisiä varoituksia havaitulle tunkeilijalle. (Tappeluun ryhtyminen on luonnossa aina riski.) Tämä ominaisuus alueen vartioinnin osalta on periytynyt myös koirillemme, jotka haukkuvat vieraita.

Koiran haukkuminen on siis ikään kuin koiran esittämä viimeinen varoitus aluetta hallinnoiville susille, ennen kuin koira "hyökkää".

Koska susi on tarkka reviiristään ulkopuolisia susia ja muita koiraeläimiä kohtaan, etenkin nuorten ja vielä hieman kokemattomien laumanjohtajien ollessa kyseessä, ei ole sinänsä kumma, että haukkuva koira menettää henkensä.

Tietenkään näin ei kukaan haluaisi tapahtuvan (toivottavasti).

Miten sitten voimme tällaista ehkäistä, kun tiedämme haukulle tulevan suden "motiivin"?

Kuuleman mukaan (lehtiartikkelista) Venäjällä koirat tulevat pois, jos havaitsevat suden. Tämä käy järkeen, sillä kovapintaisemmat koirat ovat kuolleet ja vain ns. "susiarat" koirat päässeet jatkamaan sukuaan, siirtäen ominaisuuden jälkipolvilleen.

Auttaisiko koiran opettaminen suden hajun karttamiseen? Jotta se palaisi isäntänsä/emäntänsä luo haistaessaan suden, joka olisi sille mahdollisesti kuolemaksi?

Miten tällainen saataisiin opetettua?

Yksi mahdollisuus olisi hyödyntää konesusi Arskan kaltaisia "robotteja" arkuuden opettamiseksi. Näin voitaisiin ehkäistä ainakin osa kohtaamisista.
Myös muita hajuaistiin perustuvia koulutusmenetelmiä voisi käyttää, hyödyntäen ehkä käänteisesti virka- ja etsintäkoirien koulutustaktiikoita.
Koiran hajuaisti on uskomattoman hyvä ja ne voivat suotuisissa olosuhteissa haistaa jopa yli kilometrin päässä olevan kohteen. Suden hajua välttämään opetetun koiran ei siis välttämättä tarvitse edes mennä suoraan hajun luo havaitakseen sen, vaan se voi huomata sen jo kaukaa ja näin edesauttaa selviytymistään havaitsemalla hajun jo kauempaa.

Entä jos opetettaisiin myös susi karttamaan koiran haukkua?

Koska tiedämme, että sudet ovat todennäköisesti tulossa haukulle agressiivisella mielialalla (kilpailijan poistaminen/pois häätäminen) vaatii karttamisen opettaminen voimakkaita keinoja.

Ehkä voisimme käyttää konekarhun ja konesuden tapaista konekoiraa. Tämä konekoira haukkuisi ja ehkä jopa vähän liikkuisi (heiluva häntä tms). Suden puraistessa tätä konekoiraa, se saisikin kuitenkin voimakkaan sähköiskun. Voitaisiin jopa harkita moninkertaista ärsykettä. Yhdistämällä kivun (tunto), hajun ja kuulon, saataisiin äärimmäisen tehokas negatiivisten aistimusten yhdistelmä, joka hyvin todennäköisesti saisi suden karttamaan mitä tahansa haukkuvaa ja koiran mallista loppuelämänsä. (Hyödyllinen myös sudelle ja sen jälkeläisille, vanhempi opettaa jälkikasvunsa jättämään koiran rauhaan).

Vaikeinta konekoiran kokoamisessa ei liene ole näiden erinäisten efektien luominen, vaan oikean koiran nahan hankkiminen. Susi kun on voimakkaasti hajuaistiin luottava eläin, on konekoiran oltava myös oikean hajuinen.
Mahdollista olisi ehkä myös pelkän haukkumisen käyttäminen ilman koiran muotoa. Tämä kyetään helpommin toteuttamaan käyttämällä esim. virkakoirien opettamisessa käytettäviä metallilaatikoita hajun tuottamiseksi ja elektronista laitetta äänen sekä karkoite-efektien luomiseen.

Mahdollinen riskikartoituskin voisi estää koirien joutumisen suden tappamaksi. Tämä kuitenkin vaatii voimakasta maastotyötä reviirialueen ja pesä- sekä tapaamispaikkojen selvittämiseksi. Tunnetut ja vakiintuneet reviirit voitaisiin merkitä julkiseen rekisteriin, josta vaara-alueen voisi ladata vaikka omaan GPS-laitteeseen. Laite voisi ilmoittaa sekä karttamuodossa että varoituksena susialueesta. Esimerkiksi koiran siirtyessä reviirin puolelle, voisi GPS laite hälyttää omistajalle, joka voisi sitten kutsua/hakea koiransa pois vaaran tieltä.

Pari päivää sitten FB:ssä nostettiin ylös idea "soittoringistä" reviirin metsästäjien kesken. Soittamisen sijasta kuitenkin käytettäisiin Whatsapp-nimistä ohjelmaa joka on saatavilla ilmaiseksi älypuhelimille. Kyseiseen ohjelmaan (app:iin) pystyy luomaan yhteystietoryhmiä, jotka kaikki ovat ns. langan päässä aina, kunhan riittävä puhelinverkko on saatavilla (jos puhelimella ei voi soittaa kentän puutteen takia, ei viestikään tule läpi). Tällöin riittää että yksi havainnon tekijä kirjoittaa viestinsä ryhmään ja kaikki ryhmään kuuluvat saavat viestin omaan puhelimeensa. Näin vältyttäisiin soittoringin kompastuskivenä olevalta ajankululta ja unohduksilta.
Erittäin hyvä idea, jota kannatan tämän kauden ongelmien välttämiseksi.

Mikään näistä itse esittämistäni keinoista ei tule ratkaisemaan ongelmaa tälle metsästyskaudelle, joten toivon syvästi sydämestäni, että mahdollisimman vähän onnettomuuksia tulee tapahtumaan ja tietenkin ideaalein olisi ettei yksikään koira joutuisi suden hampaisiin. Toivottavasti edellä mainittu aplikaatio otetaan mahdollisimman laajasti hyötykäyttöön, jotta suurimmalta osalta koiravahinkoja vältyttäisiin.

Susikeskustelun vuodenajat

Susikeskustelu velloo internetissä samoja uriaan vuodenajasta riippuen. Alkuvuodesta, kun metsästyskautta on vielä jäljellä ja kanta-arviot tulevat, ovat susivahingot ja susien määrä eniten tapetilla.
Keskustelu on suhteellisen kiivasta ja jokainen koiran menetys kiivastuttaa hetkeksi laimentunutta keskustelua uudelleen.

 Maaliskuun lopussa susikeskustelu alkaa hiljentyä ja liikkuu satunnaisilla urilla kesän ajan, kiihtyen satunnaisten uutisten johdosta hetkellisesti uudelleen.
Metsissä ei enää liiku metsästäjiä koirineen ja sudet siirtyvät lähemmäs pesäpaikkojaan pentujen syntyessä. Satunnaiset susihavainnot ja vahingot alkavat ilmestyä uutisiin ja internetkeskusteluihin keskikesän tietämillä mutta pysyvät vieä harvinaisina. Näinä kuukausina keskustelun sisältö on ennemmän tai vähemmän asiaan liittymätöntä.

Loppupuolella kesää sudet ilmaantuvat jälleen tiheämmin niin uutisiin kuin ihmisten näkyvillekin, johtaen kiivaaseen väittelyyn niin susien uhanalaisuudesta kuin yksittäisten eläinten lajinmäärityksestäkin. Elo-syyskuu on jälleen susikeskustelijoiden heräämisen aika ja keskustelut kiivastuvat jälleen, kun aiheita alkaa tippumaan ensin hitaasti, mutta nopenevalla tahdilla ihmisten ja susien siirtyessä liikkumaan samoille saloille.


Talven kuukausina, etenkin lumen ollessa maassa ja metsästyskauden kiivaimmillaan, on myös susikeskustelu kuuminta. Jäljet näkyvät herkemmin lumessa ja metsässä liikkujia on enemmän suhteessa muihin vuodenaikoihin. Tällöin myös koiravahinkoja sattuu eniten.
Tämän ajan yleisimmät keskustelunaiheet ovat koiravahingot ja eri osapuolien syyttely tapahtuneista vahingoista.


Näin olen susikeskustelun nähnyt tapahtuvan jo 9 vuoden ajan. Ehkä joku päivä tilanne muuttuu, mutta ainakin vielä on ilmassa merkkejä, että vanhat urat ovat jälleen käytössä.

Mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee...

...susikeskustelussa?


Susikeskustelu on ehkä yksi kaikkein kiivaimpia ja tunteita herättävimpiä. Osittain vuodenaikaisvaihtelut vaikuttavat keskustelujen sisältöön ja kiivauteen, ollen luonnollisesti susien "näkymättömyyden" vuoksi hiljaisinta kesäkuukausina ja kiivainta talvella lumen ollessa maassa ja ihmisten liikkuessa metsissä.


Susiuutisten tullessa tiheästi on keskustelun sisältö ehkä suhteessa kanssakeskustelijoihin kaikkein rauhallisinta ja asiallisinta, sillä keskustelu ei ehdi kääntymään sen enempää henkilökohtaisuuksiin kuin asiattomuuksiinkaan ennen uuden kommentoitavan uutisen saapumista.

Toista on näin kesäaikaan. Uutisten tulva on loppunut ja ihmisillä on käsissään enemmän aikaa mitä tavallisesti. Alkaa pienistä asioista kinastelu joka saattaa saada yllättävän rajutkin mittasuhteet.  Kesä onkin ehkä keskusteluissa esiintyvän vihan kulta-aikaa.

Tyypillisintä on nimittely, kanssakeskustelijan ala-arvoistaminen ja halveksunta. Jumiudutaan entistä kovemmin omille rintamalinjoille välittämättä lainkaan siitä miten oma toiminta vaikuttaa niin ulkopuolisten saamaan kuvaan itsestä kuin asiasta jota ajetaan.

 Olen ollut mukana susikeskusteluissa jo 9 vuotta internetissä joten voinen lukea itseni ns. veteraaneihin. Tunnen ja tiedän myös kauemmin, jo vuodesta 2001 internetin susikeskusteluissa vaikuttaneita ihmisiä.
Näinä vajaana 10 vuotena olen saanut nähdä paljon susikeskustelua, mutta havaita myös sen, kuinka oma ilmaisu vaikuttaa keskustelun kulkuun.
Ilmiö oli nähtävissä jo 2005, kun aloitin eikä se ole sen koommin siitä muuttunut, vaikka alkuaikojen keskustelua käytiinkin enemmän nimimerkkien takaa, toisin kuin nyt sosiaalisen median valtakaudella.
Luulla voisi, että nimimerkkien takaa kirjoitettaessa olisi kieli ja käytös ronskimpaa, mutta toisaalta koska nimimerkkien käyttö kytkeytyy vahvasti foorumipohjaiseen keskusteluun, on paikalla myös moderaattoreita jotka hillitsevät keskustelua. Nykyisin moderointi on vähäisempää ja siten näkyville jäävät kommentit ja niihin kirjoitetut vastakommentit pääsevät kuohumaan yli äyräiden.

Toinen asia jonka olen saanut huomata näin sosiaalisen median kautta, on keskittyminen enemmän kommentin kirjoittaneeseen henkilöön mitä itse kommenttiin. Saman sisältöinen kommentti saa kaksi erilaista vastaanottoa, riippuen kirjoittajan henkilöllisyydestä ja hänen ns. "suhteistaan" toisiin kirjoittajiin ja erinäisiin keskusteluryhmiin. Keskustelu susista päätyykin kirjoittajan arvosteluun sisällön sijasta.

Miksi internet tekee meistä niin huonoja keskustelijoita? Tuskin kukaan samalla tavalla päin naamaa arvostelee ja ilkkuu, kuten internetin suojissa tehdään. Tekeekö internetin keskustelukulttuuri meistä tyhmempiä ja suvaitsemattomampia kanssaihmisiämme kohtaan, vahingoittaen samalla ajamamme asian julkisuuskuvaa?

Vai salliiko internet vain ääripään ajattelulle ilmaisureitin, jättäen rauhallisemman keskustelun jalkoihinsa agressiivisuudellaan?

Miettiä täytyy myös, auttaako agressiivinen ilmaisu ajettua asiaa vai johtaako vastapuolen mollaaminen lopulta omaan tappioon mollatun osapuolen saadessa haukkujiltaan ilmaista mainosta?