One year has just passed and it is time to sum up what the year 2014 has offered to us regarding wolves in Finland.
The year started with a rather exotic news: A wolf was found dead in a haybarn, in munincipality of Köyliö. The animal was mostly hairless, so mange was considered initially -and later confirmed- as the cause of death. The Köyliö pack was under tighter surveillance due the mange, but no other member of the pack was found dead nor required to be put down due mange.
In February the Game and Fisheries Research announced that the wolf population estimate was 140-155 wolves. If all the wolves in Finland-Russia border area would be counted to Finnish population, the amount of wolves would have been 150-170 wolves.
The amount of packs was 16 (10 in previous year) and amount of pairs was 14 (down from previous year's 19 pairs).
The wolf conversation stayed heated through the whole year. Most of the conversation revolved around controlling the wolf population, since the new wolf management plan was being assembled throughout the year. A study had concluded at the end of year 2013 that the large predator policy was failed and needed to be revised. Thus starting the update process of wolf management plan.
Preparing of the management plan started with a internet forum, where anyone could comment on the conversation topics with their own name. Initial plan was to keep the forum up from halfway of February to mid-April. The forum was so popular and comments came raining down more than expected, so the forum closed up one and a half month later than planned. During the same time a survey was made to compare opinions between people living inside of wolf territories and those outside of territories.
In september the territory workshops were held in 10 places with a confirmed and established wolf packs to hear out what local people had to offer for wolf management. The workshops were a success and several new ideas were introduced during these workshops.
The updating process included also specialist workshops, in which topics of genetic purity, legislation and reindeer herding area were discussed.
During the fall a case of poaching was in court. The defendants had killed 3 wolves in Perho munincipality. The main theme of the case was animals genetic purity. The prosecutor considered animals pure wolves, as the University of Oulu had made a DNA comparison of killed individuals and a DNA database of over 400 wolves gathered between mid-90's to present day. The defense how ever had sent samples from the killed individuals to a laboratory in Russia and got different results, backing up the defendants allegation of killed individuals being wolf-dog hybrids rather than pure wolves. The basis of this allegation lies in the history. 20 years ago there was a pack consisting of wolf-dog hybrids and wolves. Only 4 of the animals (3 hybrids and 1 wolf) were removed leathally. Remaining animals (some say over 10 individuals, including a pregnant female), were let to live, since hunters didn't get more licences to remove animals.
The court ruling will be decided in January.
Throughout the year, most likely due Perho case, a unusually large number of poaching suspicions were aroused. Some appeared to be false and done to simply denigrate hunters in general. Most severe cases of anti-hunter behavior included vandalism to cars and threath-calls to hunters and their family members.
Also due the Perho case a wave of suspicion towards genetic purity of wolf population has arisen. Unusually light colored wolves and wolves diminished fear for humans have been considered a proof of wolf-dog hybridization in wolves of Finland. Claims of wolf-dog hybrids amounts go as high as being more than half of the Finnish wolf population. The official results how ever tell of only 3 confirmed hybridization events, in which two hybrids were adults and a one litter found dead during winter of 2010.
The management plan draft was published for comments in November. Few days earlier a new estimate of wolf packs was announced. The new estimate told that there were minimum of 24 packs that resided full-time inside borders of Finland. Minimum of 5 packs resided in the border area of Finland and Russia. The total amount of packs that had reproduced this year ranges between 29 and 41. The uncertainty is big due long wait for snow cover so that the uncertain packs could be confirmed.
At the same time with the management plan draft a new decree concerning hunting of wolves with population management licenses was published for comments. It contains a quota of 29 wolves. (amount of minimum reproduced packs.) These licenses would be used to remove young individuals from wolf packs to restore pack's fear for humans. The amount and final rules regarding hunting will be decided after comment period ends in 14th of January for the management plan draft and the decree.
During the year there have been several pro-wolf, anti-wolf and neutral manifestations, petitions and so on. Both anti- and pro-wolf campaigns have used their own version of truth starting from bigger or smaller number of wolves than the official consensus and either over- or underestimating wolves influence on lives of people who share surroundings of their homes with wolves.
The neutral manifestations/petitions haven't gone to the extremes and they have mostly been criticizing the politics and political field's deafness towards voices and concerns of people living in areas with wolves.
The problems wolves have caused this year are mostly killings of hunting dogs, although few pet dogs have been taken from yards and even from cages. The current number of killed and attacked dogs after first of August (beginning of hunting season) has risen to 50 dogs according to map service maintained by private person. Also sheep and cattle attacks have occurred ( sheep: 13 instances, 48 animals; cattle: 6 instances, 9 animals). Official count (reported to registry for game animal caused damage) of dogs is 24 individuals. The financial amount of damage is approximately 98 000€ (119 170 USD).
This was my small summary of main events concerning wolves in Finland 2014.
Thank you for this year and Happy New Year 2015!
tiistai 30. joulukuuta 2014
Vuoden yhteenveto
Jälleen yksi vuosi on takanapäin ja näin avautuu oiva tilaisuus katsella mitä kaikkea susirintamalla on vuoden aikana tapahtunut.
Susikeskustelu pysyi vilkkaana lähes vuoden ympäri, vaikka hiljenikin hieman kesän ajaksi.
Uusi sudenhoitosuunnitelma keskustelupalstoineen, kyselyineen ja reviirityöryhmineen oli vuoden suurin tapahtuma susiin liittyen. Toista sijaa pitänee Perhon susioikeudenkäynti, jossa väännettiin peistä kaadettujen eläinten statuksesta, olivatko ne puhtaita susia (syyttäjä) vai koirasusia (puolustus). Tähän saamme oikeuden näkemyksen tammikuussa.
Myös salametsästys nousi jälleen otsikoihin voimakkaasti, todennäköisesti juurikin Perhon tapauksen johdosta. Salakaatoepäilyjen määrä nousi ja osaa pidettiin jo pelkkänä ilkivaltana metsästäjiä kohtaan. Myös myöhemmin hirven tappamaksi joutunut pantasusinaaras Rilla Sotkamosta oli salakaatoepäilyn alaisena.
Alkuvuoden susien tappamien koirien määrä jäi muutamaan kappaleeseen, mutta 1.8 tähän päivään mennessä hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden/tapettujen koirien lukumäärä nousee jo yli 50 yksilön. Vastaavaa määrää ei ole tiettävästi joutunut ennen suden tappamaksi tai hyökkäyksen kohteeksi.
Susimäärän arvoitiin hieman kasvaneen edellisestä vuodesta, ollen helmikuussa 140-155 sutta, kun se vuotta aiemmin oli samaan aikaan arviolta 120-135 yksilöä. Laumoja arvoitiin tuolloin olevan 16 kappaletta ja pareja 9 kappaletta.
Uuden sudenhoitosuunnitelman myötä siirrytään uudenlaiseen kanta-arvio ilmoittamiseen, jossa marraskuun aikana ilmoitetaan laumojen lukumäärä ja helmikuussa puolestaan yksilömäärä sekä parit. Niinpä nyt marraskuussa tuli tieto Suomen susikannan laumamääristä, joka vaihtelee pitkän lumettoman ajan vuoksi 29-41 lauman välillä. Näistä 5-9 on yhteisiä Venäjän kanssa. Varmoja laumoja, jotka sijaitsevat täysin Suomen puolella on 24 kappaletta. Jokainen näistä laumoista on lisääntynyt eli maahamme syntyi vähintään 24 susipentuetta kesän aikana. 9 laumaa on vielä epävarmoja, sillä niistä ei ollut saatavilla kuin yksi tai ei yhtään Tassu-järjestelmään kirjattua havaintoa ennen marraskuuta. Varmistettuja rajalaumoja on 5 kappaletta ja epävarmoja 3.
Varmistettujen laumojen määrästä kuitenkin käy ilmi että kanta on selkeästi kasvanut.
Uudessa hoitosuunnitelmassa esitetään otettavaksi käyttöön nk. kannanhoidolliset kaatoluvat, joiden tarkoituksena on hallita susien määrää ja vaikuttaa susien ihmisarkuuteen. Alustavan asetusluonnoksen mukaan lupia olisi käytettävissä 29 kappaletta, eli 1 kappale/lisääntynyt lauma. Tämänkaltainen verotus-ehdotus sisältyy uuteen kannanhoitosuunnitelmaan. Lupien tarkoituksena on lisätä susien ihmisarkuutta vakiintuneiden ja lisääntyneiden laumojen reviireillä kaatamalla laumasta nuori yksilö.
Koska vanha sudenhoitosuunnitelma sisältää ehdon 25 susipentueen syntymisestä ennen kannanhoidollista metsästystä, ei kyseisen kaltaista toimintaa ole päästy tekemään sitten vuoden 2006, jolloin laumojen määrä edellisen kerran ylsi yli 25 kappaleen.
Uusi sudenhoitosuunnitelma myös ehdottaa poikkeuslupien kiintiön poistamista, jolloin Riistakeskuksen työ ongelmasusien poikkeuslupien myöntämisessä helpottuu, sillä heidän ei tarvitse enää varoa kiintiön täyttymistä. Kuitenkin kiintiö voidaan ottaa uudelleen käyttöön mikäli kannan koko alkaa näyttämään vähentymisen merkkejä.
Vielä alkuvuodesta kaikki halukkaat saattoivat seurata internetin välityksellä pannoitettujen susien liikkeitä. Kyseinen palvelu jouduttiin kuitenkin sulkemaan uusintapannoituksen epäonnistumisen vuoksi. Tämän pantaseurantapalvelun tilalle tuli sitten syksyllä uusi, Tassu-järjestelmään pohjautuva karttapalvelu, johon Tassu-järjestelmään ilmoitetut suurpetohavainnot ilmestyvät kerran vuorokaudessa. Kyseisen palvelun havaintopisteet ilmoitetaan 10x10 km tarkkuudella olevilla ruuduilla. Myöhemmin karttaan tuli lisäosana pannoitettujen susien paikannustietojen perusteella kehitetyt reviirialueet valittaviksi osaksi näkymää.
Tuleva vuosi näyttää, tuleeko uudesta hoitosuunnitelmasta edellistä parempi työkalu kokonaisvaltaisesti susikannan hoitoon liittyvissä kysymyksissä, kuin mitä aiempi, epäonnistuneeksi todettu versio.
Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta 2015!
Susikeskustelu pysyi vilkkaana lähes vuoden ympäri, vaikka hiljenikin hieman kesän ajaksi.
Uusi sudenhoitosuunnitelma keskustelupalstoineen, kyselyineen ja reviirityöryhmineen oli vuoden suurin tapahtuma susiin liittyen. Toista sijaa pitänee Perhon susioikeudenkäynti, jossa väännettiin peistä kaadettujen eläinten statuksesta, olivatko ne puhtaita susia (syyttäjä) vai koirasusia (puolustus). Tähän saamme oikeuden näkemyksen tammikuussa.
Myös salametsästys nousi jälleen otsikoihin voimakkaasti, todennäköisesti juurikin Perhon tapauksen johdosta. Salakaatoepäilyjen määrä nousi ja osaa pidettiin jo pelkkänä ilkivaltana metsästäjiä kohtaan. Myös myöhemmin hirven tappamaksi joutunut pantasusinaaras Rilla Sotkamosta oli salakaatoepäilyn alaisena.
Alkuvuoden susien tappamien koirien määrä jäi muutamaan kappaleeseen, mutta 1.8 tähän päivään mennessä hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden/tapettujen koirien lukumäärä nousee jo yli 50 yksilön. Vastaavaa määrää ei ole tiettävästi joutunut ennen suden tappamaksi tai hyökkäyksen kohteeksi.
Susimäärän arvoitiin hieman kasvaneen edellisestä vuodesta, ollen helmikuussa 140-155 sutta, kun se vuotta aiemmin oli samaan aikaan arviolta 120-135 yksilöä. Laumoja arvoitiin tuolloin olevan 16 kappaletta ja pareja 9 kappaletta.
Uuden sudenhoitosuunnitelman myötä siirrytään uudenlaiseen kanta-arvio ilmoittamiseen, jossa marraskuun aikana ilmoitetaan laumojen lukumäärä ja helmikuussa puolestaan yksilömäärä sekä parit. Niinpä nyt marraskuussa tuli tieto Suomen susikannan laumamääristä, joka vaihtelee pitkän lumettoman ajan vuoksi 29-41 lauman välillä. Näistä 5-9 on yhteisiä Venäjän kanssa. Varmoja laumoja, jotka sijaitsevat täysin Suomen puolella on 24 kappaletta. Jokainen näistä laumoista on lisääntynyt eli maahamme syntyi vähintään 24 susipentuetta kesän aikana. 9 laumaa on vielä epävarmoja, sillä niistä ei ollut saatavilla kuin yksi tai ei yhtään Tassu-järjestelmään kirjattua havaintoa ennen marraskuuta. Varmistettuja rajalaumoja on 5 kappaletta ja epävarmoja 3.
Varmistettujen laumojen määrästä kuitenkin käy ilmi että kanta on selkeästi kasvanut.
Uudessa hoitosuunnitelmassa esitetään otettavaksi käyttöön nk. kannanhoidolliset kaatoluvat, joiden tarkoituksena on hallita susien määrää ja vaikuttaa susien ihmisarkuuteen. Alustavan asetusluonnoksen mukaan lupia olisi käytettävissä 29 kappaletta, eli 1 kappale/lisääntynyt lauma. Tämänkaltainen verotus-ehdotus sisältyy uuteen kannanhoitosuunnitelmaan. Lupien tarkoituksena on lisätä susien ihmisarkuutta vakiintuneiden ja lisääntyneiden laumojen reviireillä kaatamalla laumasta nuori yksilö.
Koska vanha sudenhoitosuunnitelma sisältää ehdon 25 susipentueen syntymisestä ennen kannanhoidollista metsästystä, ei kyseisen kaltaista toimintaa ole päästy tekemään sitten vuoden 2006, jolloin laumojen määrä edellisen kerran ylsi yli 25 kappaleen.
Uusi sudenhoitosuunnitelma myös ehdottaa poikkeuslupien kiintiön poistamista, jolloin Riistakeskuksen työ ongelmasusien poikkeuslupien myöntämisessä helpottuu, sillä heidän ei tarvitse enää varoa kiintiön täyttymistä. Kuitenkin kiintiö voidaan ottaa uudelleen käyttöön mikäli kannan koko alkaa näyttämään vähentymisen merkkejä.
Vielä alkuvuodesta kaikki halukkaat saattoivat seurata internetin välityksellä pannoitettujen susien liikkeitä. Kyseinen palvelu jouduttiin kuitenkin sulkemaan uusintapannoituksen epäonnistumisen vuoksi. Tämän pantaseurantapalvelun tilalle tuli sitten syksyllä uusi, Tassu-järjestelmään pohjautuva karttapalvelu, johon Tassu-järjestelmään ilmoitetut suurpetohavainnot ilmestyvät kerran vuorokaudessa. Kyseisen palvelun havaintopisteet ilmoitetaan 10x10 km tarkkuudella olevilla ruuduilla. Myöhemmin karttaan tuli lisäosana pannoitettujen susien paikannustietojen perusteella kehitetyt reviirialueet valittaviksi osaksi näkymää.
Tuleva vuosi näyttää, tuleeko uudesta hoitosuunnitelmasta edellistä parempi työkalu kokonaisvaltaisesti susikannan hoitoon liittyvissä kysymyksissä, kuin mitä aiempi, epäonnistuneeksi todettu versio.
Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta 2015!
lauantai 13. joulukuuta 2014
Tutkimuksia ja metsäpeuraa
Edellisestä kirjoituksestani on vierähtänyt hetki, pahoitteluni siitä. Nyt kuitenkin tulee monipolvinen teksti teille luettavaksi, joten ottakaahan hyvä asento niin aloitamme.
Tällä hetkellä odotamme niin Perhon susioikeudenkäynnin tulosta (tulee tammikuussa) kuin pian ilmestyvää Suomen susikannanhoitosuunnitelmaa, jonka on lupailtu sisältävän mm. kannanhoidollista metsästystä ja muita helpotuksia susien kanssa tekemisissä olevien elämään.
Saimme myös pari päivää sitten tuoreen ennakkoarvion susien määrästä, joka näyttäisi kertovan kannan kasvaneen, sillä laumojen määrä on 29-41 kappaletta. (8 kokonaan Suomen puolella olevaa laumaa on epävarmoja, koska niistä ei ole tullut kuin 1 tai ei yhtään lisähavaintoa alkuperäisen pentuehavainnon lisäksi.)
Sain tuossa eilen myös eräänlaisen kutsun miettimään metsäpeurakannan hoitoa tai pikemminkin sen statuksen ja vastaavan ideoimista.... Kyseessä oli siis keskustelu tuolla internetin syövereissä jossa totesin suden kanta-arvio keskustelun ohessa metsäpeuran suojelijoiden vähäisestä määrästä ja "suojelijoiden" motiivista käyttää metsäpeuraa astinlautana petoja vastaan. Tästä asia vähän kimpoili ja kumpuili menemään hiukan, mutta suostuin kyllä ideoimaan erinäisiä keinoja metsäperuran hyväksi. Näistä yksi olisi petojen metsästys, koska sillä saataisiin kuolleisuus laskemaan kaikkein tehokkaimmin ja näin elvytettyä kantaa.
Tähän ideaan linkitettynä muistin erään tutkimustuloksen Amerikoista. Siellä oli havaittu, että susien tappaminen karjavahinkojen estämiseksi näyttäisi pitkän seurannan tuloksena olevan tulokseton tai tuottavan jopa suurempia tuhoja mitä alkuperäiset tuhot olivat. Tähän tutkimukseen perustuen olen nähnyt esitettävän väitteitä ettei Suomessa susien metsästäminen siis olisi lainkaan hyödyllistä, vaan ainoastaan suojaaminen olisi se keino jolla petovahinkoja voitaisiin välttää.
Tämä väite ei kuitenkaan valitettavasti ole täysin tosi, sillä Amerikassa on todettu myös, että kun Defenders of Wildlife niminen suojelujärjestö laittoi vapaaehtoisensa auttamaan karjatilallisia ja he kiersivät ympäri karjalaumojen laidunaluetta, saivat he läsnäolollaan ja satunnaisilla pelotevälineillä pidettyä karjavahingot olemattomina. Ainoastaan kun heidän vapaaehtoisensa eivät olleet paikalla, sudet tekivät vahinkoa. Näiden kahden havainnon/tutkimuksen perusteella voimme päätellä sen verran, että jos susi on oppinut ihmisen haitallisuuden, se varoo ja väistää ihmistä vaikka sillä olisikin ruokaa saatavilla jos se vain uskaltaisi ihmisen läheisyyteen. Toinen tutkimusten tulos pätee puolestaan Suomessa vain poronhoidon suhteen. Nimittäin tämä metsästyksen negatiivinen vaikutus.
Meillä ja Amerikoissa on huomattavasti erilainen karjanpito kulttuuri. Tuolla suuren meren toisella puolen karjaa pidetään kuin poroja meillä. Siksi metsästyksen negatiivista vaikutusta karja-vahinkoihin ei voida soveltaa karja-vahinkoihin täällä meillä, koska eläimet eivät laidunna täysin vapaasti, puoliksi villinä luonnossa vaan ne ovat yleensä aina lähellä asutusta ja ihmisiä.
Tästä pääsemmekin pienen mutkan kautta takaisin metsäpeuraan ja suteen. Uuden kannanhoitosuunnitelman valmistelutilaisuuksissa oli puhetta myös metsäpeurasta ja sudesta. Ainakin siellä jossa olin paikalla, olivat paikalliset ymmärtäneet että susien totaalinen hävittäminen alueelta ei lopulta ratkaisisi metsäpeuran ongelmaa, koska sinne tulisi vain uudet sudet. Sen sijaan yhden lauman pitäminen ja sen kontrolloiminen pitäisi molempien eläinten kannan kunnossa. Susien laumakokoa kontrolloimalla ei lauman aiheuttama saalistuspaine nouse yli metsäpeuran lisääntymiskyvyn ja lauma pitää alueeltaan loitolla muut sudet, jotka verottaisivat peuroja. Näin saataisiin molemmille eläinlajeille taattua säilyminen lajistossamme.
Ja vielä sitten vielä sukellus yhteen tutkimukseen:
Kanadassa on todettu, että voimakkaasti metsästetyllä susikannalla on korkeammat stressi- ja lisääntymishormoni-tasot kuin mitä vähän metsästetyllä. Lisääntymishormonin osalta voimakas metsästys siis kompensoituu voimakkaalla lisääntymisellä. Stressillä puolestaan todettiin olevan mahdollisia evolutiivisia vaikutuksia (stressi vaikuttaa mm. mutaatioiden määrään). Metsästyksen havaittiin myös pienentävän laumakokoja, joka puolestaan vaikuttaa susien metsästystapoihin, johtaa tappojen voimakkaampaan puolustamiseen raadonsyöjiltä ja voi lisätä konflikteja ihmisten ja karjan kanssa.
Stress in Wolves (Bryan et al. 2014)
Effects of Wolf Mortality on Livestock Depredations (Wielgus et Peebles 2014)'
Defenders Of Wildlife: Wood River Valley Program
Tällä hetkellä odotamme niin Perhon susioikeudenkäynnin tulosta (tulee tammikuussa) kuin pian ilmestyvää Suomen susikannanhoitosuunnitelmaa, jonka on lupailtu sisältävän mm. kannanhoidollista metsästystä ja muita helpotuksia susien kanssa tekemisissä olevien elämään.
Saimme myös pari päivää sitten tuoreen ennakkoarvion susien määrästä, joka näyttäisi kertovan kannan kasvaneen, sillä laumojen määrä on 29-41 kappaletta. (8 kokonaan Suomen puolella olevaa laumaa on epävarmoja, koska niistä ei ole tullut kuin 1 tai ei yhtään lisähavaintoa alkuperäisen pentuehavainnon lisäksi.)
Sain tuossa eilen myös eräänlaisen kutsun miettimään metsäpeurakannan hoitoa tai pikemminkin sen statuksen ja vastaavan ideoimista.... Kyseessä oli siis keskustelu tuolla internetin syövereissä jossa totesin suden kanta-arvio keskustelun ohessa metsäpeuran suojelijoiden vähäisestä määrästä ja "suojelijoiden" motiivista käyttää metsäpeuraa astinlautana petoja vastaan. Tästä asia vähän kimpoili ja kumpuili menemään hiukan, mutta suostuin kyllä ideoimaan erinäisiä keinoja metsäperuran hyväksi. Näistä yksi olisi petojen metsästys, koska sillä saataisiin kuolleisuus laskemaan kaikkein tehokkaimmin ja näin elvytettyä kantaa.
Tähän ideaan linkitettynä muistin erään tutkimustuloksen Amerikoista. Siellä oli havaittu, että susien tappaminen karjavahinkojen estämiseksi näyttäisi pitkän seurannan tuloksena olevan tulokseton tai tuottavan jopa suurempia tuhoja mitä alkuperäiset tuhot olivat. Tähän tutkimukseen perustuen olen nähnyt esitettävän väitteitä ettei Suomessa susien metsästäminen siis olisi lainkaan hyödyllistä, vaan ainoastaan suojaaminen olisi se keino jolla petovahinkoja voitaisiin välttää.
Tämä väite ei kuitenkaan valitettavasti ole täysin tosi, sillä Amerikassa on todettu myös, että kun Defenders of Wildlife niminen suojelujärjestö laittoi vapaaehtoisensa auttamaan karjatilallisia ja he kiersivät ympäri karjalaumojen laidunaluetta, saivat he läsnäolollaan ja satunnaisilla pelotevälineillä pidettyä karjavahingot olemattomina. Ainoastaan kun heidän vapaaehtoisensa eivät olleet paikalla, sudet tekivät vahinkoa. Näiden kahden havainnon/tutkimuksen perusteella voimme päätellä sen verran, että jos susi on oppinut ihmisen haitallisuuden, se varoo ja väistää ihmistä vaikka sillä olisikin ruokaa saatavilla jos se vain uskaltaisi ihmisen läheisyyteen. Toinen tutkimusten tulos pätee puolestaan Suomessa vain poronhoidon suhteen. Nimittäin tämä metsästyksen negatiivinen vaikutus.
Meillä ja Amerikoissa on huomattavasti erilainen karjanpito kulttuuri. Tuolla suuren meren toisella puolen karjaa pidetään kuin poroja meillä. Siksi metsästyksen negatiivista vaikutusta karja-vahinkoihin ei voida soveltaa karja-vahinkoihin täällä meillä, koska eläimet eivät laidunna täysin vapaasti, puoliksi villinä luonnossa vaan ne ovat yleensä aina lähellä asutusta ja ihmisiä.
Tästä pääsemmekin pienen mutkan kautta takaisin metsäpeuraan ja suteen. Uuden kannanhoitosuunnitelman valmistelutilaisuuksissa oli puhetta myös metsäpeurasta ja sudesta. Ainakin siellä jossa olin paikalla, olivat paikalliset ymmärtäneet että susien totaalinen hävittäminen alueelta ei lopulta ratkaisisi metsäpeuran ongelmaa, koska sinne tulisi vain uudet sudet. Sen sijaan yhden lauman pitäminen ja sen kontrolloiminen pitäisi molempien eläinten kannan kunnossa. Susien laumakokoa kontrolloimalla ei lauman aiheuttama saalistuspaine nouse yli metsäpeuran lisääntymiskyvyn ja lauma pitää alueeltaan loitolla muut sudet, jotka verottaisivat peuroja. Näin saataisiin molemmille eläinlajeille taattua säilyminen lajistossamme.
Ja vielä sitten vielä sukellus yhteen tutkimukseen:
Kanadassa on todettu, että voimakkaasti metsästetyllä susikannalla on korkeammat stressi- ja lisääntymishormoni-tasot kuin mitä vähän metsästetyllä. Lisääntymishormonin osalta voimakas metsästys siis kompensoituu voimakkaalla lisääntymisellä. Stressillä puolestaan todettiin olevan mahdollisia evolutiivisia vaikutuksia (stressi vaikuttaa mm. mutaatioiden määrään). Metsästyksen havaittiin myös pienentävän laumakokoja, joka puolestaan vaikuttaa susien metsästystapoihin, johtaa tappojen voimakkaampaan puolustamiseen raadonsyöjiltä ja voi lisätä konflikteja ihmisten ja karjan kanssa.
Stress in Wolves (Bryan et al. 2014)
Effects of Wolf Mortality on Livestock Depredations (Wielgus et Peebles 2014)'
Defenders Of Wildlife: Wood River Valley Program
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Kuinka yhdistää suojelu ja turvallisuus?
Susikysymys on jälleen kuumentunut. Jatkuvassa vastakkainasettelussa on ihmisten turvallisuus ja oikeus elää ilman jatkuvaa pelkoa sekä susien suojelu.
Molemmilla on sekä kannattajansa että vastustajansa. Voidaanko toinen nostaa täysin toisen yläpuolelle? Mielestäni ei.
Molemmilla on sekä kannattajansa että vastustajansa. Voidaanko toinen nostaa täysin toisen yläpuolelle? Mielestäni ei.
Nämä kaksi pitäisi saada sovitettua yhteen mahdollisimman suurta osaa ihmisistä tyydyttävällä tavalla. Kaikki eivät tule koskaan hyväksymään susien olemassaomoa eivätkä kaikki tule hyväksymään sitä, että susien käytöstä ja määrää hallinnoidaan. Suurin osa onneksi kuitenkin tulee hyväksymään aidon kompromissi ratkaisun, jossa turvataan sekä ihmisten turvallisuus että susikannan säilyttäminen maassamme.
Mitä tämä kompromissi sitten vaatisi?
Tämän hetkinen tilanne on henkilöstä riippuen joko enemmän ihmisten tai susien puolella. Omasta näkökulmastani vaaka painottuu enemmän susien ja suojelun puolelle. Vaa'an tasapainottamiseksi joudutaan myös poistamaan yksilöitä susikannasta, jotka ovat liian rohkeita ja tulevat ruoan tai reviirin hallinnan vuoksi ihmisten pihoille ja ottavat koiria läheltä ihmistä metsässä.
Koska susi on ns. huippupeto, jolla ei ole nk. luonnollisessa elinympäristössään vihollisia oman lajinsa ulkopuolella, on sille luontaista olla pelkäämättä ihmistä jos sillä ei ole kokemusta ihmisen vaarallisuudesta tai sen vanhemmat eivät ole sille tätä ominaisuutta opettaneet. Susikannan säilymisen kannalta olisi suotavaa, jotta susille saataisiin jälleen opetettua ihmisen olevan sitä metsästävä peto, jolloin se alkaa välttelemään tekemisissä olemista ihmisen kanssa. Tämä ns. oppi on syy siihen, että suden oletetaan olevan luontaisesti ihmisiä välttelevä "erämaan asukki". Tämä on kuitenkin meidän ihmisten oppima harhakuva joka on suoraa seurausta suden tarpeesta pysytellä hengissä ja jatkaa sukuaan.
Uusi kannanhoitosuunnitelma toivottavasti saa pitää lausuntokierroksen jälkeen siihen suunnitellut kannanhoidollisen ja keveämmän poikkeuslupapyynnin. Nämä kaksi menetelmää ovat alkuvaiheessa valitettavan välttämättömiä, sillä sudet ovat oppineet jo hyvin voimakkaasti sekä hyötymään ihmisestä sekä pitämään ihmisen läsnäoloa yhtä huomionarvoisena kuin puiden lehtien havinaa tuulessa. Ennaltaehkäisevät keinot eivät ole enää tällä hetkellä toimivia ainakaan siinä suhteessa, että ne vahvistaisivat suden epäluuloa ja varovaisuutta ihmistä kohtaan. Petoaidat suojaavat kyllä eläimiä, mutta yhden peltolohkon suojaaminen johtaa vain siihen että sudet etsiytyvät helpomman ravinnon perässä suojaamattomalle alueelle, eivätkä ongelmat siis lopu, ne vain siirtyvät muualle.
Koska suden on petoeäimenä oltava nopea oppimaan, ei ongelmallisia yksilöitä tule olemaan juurikaan sen jälkeen kun susikanta on kokonaisuudessaan jälleen oppinut että ihminen on sille vaarallinen ja sitä on suotuisaa väistää.
Amerikassa tehdyn havainnon perusteella sudet oppivat nopeasti esimerkiksi lentokoneen ja tappamisen välisen yhteyden ja piiloutuvat lentokoneen äänen kuullessaan metsän siimekseen josta niitä ei näe lentokoneesta. En epäile hetkeäkään etteivätkö omat sutemme oppisi yhtä nopeasti yhdistämään ihmisen metsästyksellä aiheuttamaan ahdistelua ja esimerkiksi koirien haukuntaa metsästystilanteeseen ja vaaraan. Tässä on kuitenkin olemassa virheen paikka, sillä eläimet oppivat yleensä yhdistämään vaaran aiemmin tuntemattomaan asiaan. Tällöin esimerkiksi ihmisen hajun piilottaminen on virhe, sillä tarkoituksena on nimenomaan aiheuttaa sudelle mielleyhtymä ihmisen (haju) ja vaaran välille. Niinpä susijahtiin lähtiessä olisikin viisainta saada vaatteensa ja muut haisemaan mahdollisimman paljon ihmiseltä, toisin kuin yleensä metsästyksessä jossa ihmisen haju pyritään piilottamaan.
Kun susikanta saadaan oppimaan ihmisen vaarallisuus, voidaan jälleen keskittyä enemmän kannan terveyteen ja elinvoimaisena pitämiseen. Tämäkin vaatii kuitenkin sen, että otamme menneisyydestä opiksemme emmekä anna tilanteen palata nykyisen kaltaiseksi. Kannanhoidollinen metsästys, jolloin esimerkiksi lisääntyneestä laumasta poistetaan 1-2 keväistä pentua, ylläpitää susien arkuutta ihmistä kohtaan jolloin tarve ongelmayksilöiden mahdolliseen laittomaan poistamiseen vähenee ja toivottavasti katoaa kokonaan.
Kannan tuleva hoito voisi myös tulevaisuudessa toimia enemmänkin DNA-tiedon pohjalta, kuten Ruotsissa jo tehdään. Vaikka susi onkin villieläin, joudumme silti susien ja ihmisten hyvinvoinnin vuoksi rajoittamaan niiden määrää ja DNA-tiedon avulla pystymme myös varmistamaan paremmin susien todellisen määrän, joka on tällä hetkellä hyvin epävarmaa ilman tietoa reviirien laajuudesta tai esimerkiksi sukulaisuussuhteista. Myös raja-alueen susimäärän saaminen parempaan tietoon on hyvin tärkeää sisäsiittoisuuden ehkäisemisen kannalta, sillä täynnä reviirejä oleva raja estää uusien yksilöiden saapumisen lisäämään kannan geenipohjaa.
Ensivuodesta lähtien toivottavasti vaakakupit saadaan tasapainotettua suojelun ja ihmisten välillä. Mahdollista on kuitenkin, että vaakakuppi painuu toivottavasti vain hetkellisesti enemmän ihmisiä suosivaksi, mutta se tulisi kuitenkin ehdottomasti palauttaa tasapainoon, jotta ylilyönneiltä vältyttäisiin molempien vaakakuppien kannattajien taholta.
torstai 25. syyskuuta 2014
Pyhännän susityöpaja
Osallistuin maanantaina 8.9 Pyhännällä järjestettyyn susityöpajaan. Saavuin paikalle turhan aikaisin, tarkalleen ottaen 1,5 tuntia etukäteen erehtyessäni luulemaan työpajan alkavan jo 8 aamulla.
Ensimmäisenä Pyhännän kunnantalolle astuessa vastaan tuli täytetty, poliisin luvalla lopetettu susi. Yläkerrassa oli auditorio jossa työpaja pidettiin. Odotellessamme kaikkien saapumista paikalle saimme kahvitella hetkisen.
Kellon lyödessä 9 meitä työpajaan kutsuttuja oli paikalla 16-17 henkilöä ja muutama henkilö tuli vasta aloituksen jälkeen.
Paikalla oli niin karjatalouden kuin hevostalouden edustajat, kunnan edustaja, metsästäjäliiton edustaja, riistanhoitoyhdistyksen edustajia, riistanhoitopiirin toiminnanjohtaja, paikallisen koulun oppilaskunnan edustaja, matkailun edustaja, luonnonsuojelupiirin edustaja, eräpoliisi ja muutama muu joiden edustama taho jäi minulta kuulematta. Mukana oli myös kaksi ns. ulkopuolista jotka olivat olleet erittäin aktiivisia hoitosuunnitelmafoorumilla. Näistä toinen olin minä.
Istuuduttuamme aloillemme saimme paperin ja kynän eteemme ja kuuntelimme hetken Mikael Luoman selostusta mikä on kyseisen työpajan idea. Hän korosti että kyseessä on nimenomaan erilaisten toimenpiteiden kehittäminen tälle kyseiselle reviirille.
"Paikalliset tietävät parhaiten"- Mikael Luoma
Kynän ja paperin merkitys selvisi, kun meitä pyydettiin kirjaamaan 3 toimenpidettä kyseisellä reviirialueella joiden kehittämisessä haluamme olla osallisena ja perustelut toimenpiteille.
Nämä tärkeysjärjestykseen laitetut toimenpiteet, jotka itse valitsimme tulivat toimimaan pienryhmien kokoamisen työkaluna.
Sillä välin kun meitä yritettiin saada järjestettyä jonkinlaisiin ryhmiin vastaustemme perusteella, kuuntelimme riistanhoitoyhdistyksen katsauksen susitilanteesta, Varmoja susia oli sen hetkisen tiedon mukaan vähintään 3 kpl kunnan alueella. Itämäen lauman lisääntymisestä ei ollut vielä varmaa tietoa, mutta sitä pidettiin mahdollisena jälkihavaintojen perusteella, Riistanhoitoyhdistyksen edustaja kertoi susien vaikuttaneen negatiivisesti hirvikantaan. Ilmoitustiheyden pedoista vähentyneen ihmisten turtumisen vuoksi sekä yhteistyön virallisten tahojen ja paikallisten välillä olevan kateissa.
Juha Hiedanpää esitteli seuraavaksi hoitosuunnitelman luomistyöt' ja sen pohjalla olevaa ideologiaa: "Ei yhtä tiettyä suunnitelmaa" - Juha Hiedanpää.
Seuraavaksi meidät jaettiin 4 ryhmään sen perusteella mitä kirjottamissamme papereissa oli ollut.
Ongelmasusiin puuttuminen
Alueellinen susiasioiden hallitseminen
Paikallisen susikannan kannanhoito ja arvionti
Vahingot ja riskit
Itse olin ryhmässä paikallisen susikannan kannanhoito ja arviointi. Ryhmämme oli 4 hengen vahvuinen, sisältäen itseni lisäksi matkailun, rhp:n ja maaseututoimen edustajat. Keskustelimme hyvässä hengessä kannan koon arvionnista ja kuinka sitä voisi alueella parantaa, kannanhoidosta paikallisesti ja maanlaajuisesti sekä myös vahinkojen korvaamisesta. Olimme myöhästyä lounaalta, sillä niin mielenkiinnolla keskustelimme aiheesta.
Lounaan aikana jatkoimme satunnaisissa ruokailuryhmissä yleisellä tasolla susikeskustelua ja nautimme Hotelli-Ravintola Järvihelmen hyvästä ruoasta.
Lounaan jälkeen istuimme jälleen auditorioon aiemmille paikoillemme ja kuuntelimme yhteenvedon jokaisen ryhmän ajatuksista, jotka sisältivät mm. seuraavaa:
-Luodaan pienryhmä joka kootaan intressitahojen edustajista. Ryhmä tuottaa oikeaa ja ajantasaista tietoa, pohtii turvallisuusseikkoja, esittää milloin tarve poikkeusluvalle, auttaa kohdentamaan ennaltaehkäiseviä toimia ja selvittää mahdollisesti rahoitusta.
-Kannankoon tarkka selvittäminen, kanta-arvioinnin menetelmien avaaminen, pantaseuranta hyvä, mutta tarvitaan enempi avoimuutta, myös parit ja yksinäiset seurantaan
-Epäluottamus pitää saada poistettua, vaikuttaa jo muuhun vapaaehtoistoimintaan ja leviää yhteisöjen keskelle muuhunkin toimintaan.
-Vahingonkorvaukset täysimääräisinä ja nopeammin
-Kannanhoidollinen metsästys lisääntyviin laumoihin (pentu)
-Poikkeusluvat ongelmalaumoihin (karjaa, koiria tappavat) vaikka ei lisääntymistä
-"Susiporukka", hirviporukan tyyppinen ryhmä, organisoitunut, vähentää salametsästystä
-Hirvikannan verotus huomioitava susialueella. (Suurempi hirvikanta)
-Metsäpeura-alueilla kannanhoitoa erikoisperiaatteella, lauma pidetään tietyllä tasolla -> pienempi verotus susien suunnalta
-Tiiviimpi yhteistyö susitutkimuksen kanssa, avoimuus, yhteiset suunnitelmat
-Turvallisuus ja turvallisuuden tunne tärkeitä
-Susien jakautumisella vaikutusta alueisiin, jakautumisen oltava tasaista (ei susivapaita alueita)
-Eläinten turvaaminen, harmittomammat turvaamistoimet omistetulle eläimelle
-Tiedolla voimakas vaikutus, pantaseuranta ajantasaisemmaksi, päivitystiheyden ja ajan synkronointi
-Susitiedon teemapäivä, haasteena luottamuspula, tiedon "jakajien" oltava luotettuja ja paikallisia
-Pyhäntä susien "valtatien" varrella, niitä tulee aina olemaan
-Riistakameroiden hyödyntäminen kannan-arvioinnissa (viranomaisilla suunnitteilla jo riistakamerat palvelu)
-Koulukuljetukset, perheiden huoli lapsista. Kuinka helpottaa esim. kimppakyydityksiä hlöliikennelakia muuttamalla, lisärahoitus susikyydityksille
-Tiedottaminen metsäpeurasta, epäluulojen poistaminen
Projektit:
"Susisovittelija"
-Neutraali, tuottaa, jakaa, kerää, havannoi tietoa. Rahoittajana MMM+YM, kuntien yhteenliittymä, Eu-rahoitus
-Luontomatkailu-hanke, metsäpeura ja suurpedot. Metsähallitus, kunnat, matkailuyrittäjät
Työryhmän vetäjien yllätykseksi koiravahingot eivät nousseet Pyhännällä varsinaiseksi aiheeksi, joten se nostettiin lopussa erikseen esiin Mikael Luoman toimesta.
Pantaseuranta oli toiminut edellisenä vuonna hyvin ja koiravahingoilta oli vältytty, tämä vuosi arvellutti tiedon puutteen takia. Nostin tässä ylös myös kanssakeskustelijoitteni tietoon syyn miksi susi käy koiran kimppuun. Samalla selvisi, että suurin ryhmä koiravahinkojen kärsijöinä ovat ajokoirat.
Kaikki keskustelijat vaikuttivat tyytyväisiltä lopputulokseen ja lopetimme noin 15 vaille 3. Toteamus paikallislehden toimittajan saapumisesta aiheutti päättäväisen katoamisen auditoriosta ja paikalle jäi vain 3 hlö, joista itse olin yksi.
Jatkoin vielä loppuun asti keskustelua yleisistä susiasioista ja erkanimme ryhmän vetäjien kanssa vasta parkkipaikalla.
Hyvin onnistunut päivä ja toivottavasti muillakin paikkakunnilla oltiin tyytyväisiä työpajan antiin.
Ensimmäisenä Pyhännän kunnantalolle astuessa vastaan tuli täytetty, poliisin luvalla lopetettu susi. Yläkerrassa oli auditorio jossa työpaja pidettiin. Odotellessamme kaikkien saapumista paikalle saimme kahvitella hetkisen.
Kellon lyödessä 9 meitä työpajaan kutsuttuja oli paikalla 16-17 henkilöä ja muutama henkilö tuli vasta aloituksen jälkeen.
Paikalla oli niin karjatalouden kuin hevostalouden edustajat, kunnan edustaja, metsästäjäliiton edustaja, riistanhoitoyhdistyksen edustajia, riistanhoitopiirin toiminnanjohtaja, paikallisen koulun oppilaskunnan edustaja, matkailun edustaja, luonnonsuojelupiirin edustaja, eräpoliisi ja muutama muu joiden edustama taho jäi minulta kuulematta. Mukana oli myös kaksi ns. ulkopuolista jotka olivat olleet erittäin aktiivisia hoitosuunnitelmafoorumilla. Näistä toinen olin minä.
Istuuduttuamme aloillemme saimme paperin ja kynän eteemme ja kuuntelimme hetken Mikael Luoman selostusta mikä on kyseisen työpajan idea. Hän korosti että kyseessä on nimenomaan erilaisten toimenpiteiden kehittäminen tälle kyseiselle reviirille.
"Paikalliset tietävät parhaiten"- Mikael Luoma
Kynän ja paperin merkitys selvisi, kun meitä pyydettiin kirjaamaan 3 toimenpidettä kyseisellä reviirialueella joiden kehittämisessä haluamme olla osallisena ja perustelut toimenpiteille.
Nämä tärkeysjärjestykseen laitetut toimenpiteet, jotka itse valitsimme tulivat toimimaan pienryhmien kokoamisen työkaluna.
Sillä välin kun meitä yritettiin saada järjestettyä jonkinlaisiin ryhmiin vastaustemme perusteella, kuuntelimme riistanhoitoyhdistyksen katsauksen susitilanteesta, Varmoja susia oli sen hetkisen tiedon mukaan vähintään 3 kpl kunnan alueella. Itämäen lauman lisääntymisestä ei ollut vielä varmaa tietoa, mutta sitä pidettiin mahdollisena jälkihavaintojen perusteella, Riistanhoitoyhdistyksen edustaja kertoi susien vaikuttaneen negatiivisesti hirvikantaan. Ilmoitustiheyden pedoista vähentyneen ihmisten turtumisen vuoksi sekä yhteistyön virallisten tahojen ja paikallisten välillä olevan kateissa.
Juha Hiedanpää esitteli seuraavaksi hoitosuunnitelman luomistyöt' ja sen pohjalla olevaa ideologiaa: "Ei yhtä tiettyä suunnitelmaa" - Juha Hiedanpää.
Seuraavaksi meidät jaettiin 4 ryhmään sen perusteella mitä kirjottamissamme papereissa oli ollut.
Ongelmasusiin puuttuminen
Alueellinen susiasioiden hallitseminen
Paikallisen susikannan kannanhoito ja arvionti
Vahingot ja riskit
Itse olin ryhmässä paikallisen susikannan kannanhoito ja arviointi. Ryhmämme oli 4 hengen vahvuinen, sisältäen itseni lisäksi matkailun, rhp:n ja maaseututoimen edustajat. Keskustelimme hyvässä hengessä kannan koon arvionnista ja kuinka sitä voisi alueella parantaa, kannanhoidosta paikallisesti ja maanlaajuisesti sekä myös vahinkojen korvaamisesta. Olimme myöhästyä lounaalta, sillä niin mielenkiinnolla keskustelimme aiheesta.
Lounaan aikana jatkoimme satunnaisissa ruokailuryhmissä yleisellä tasolla susikeskustelua ja nautimme Hotelli-Ravintola Järvihelmen hyvästä ruoasta.
Lounaan jälkeen istuimme jälleen auditorioon aiemmille paikoillemme ja kuuntelimme yhteenvedon jokaisen ryhmän ajatuksista, jotka sisältivät mm. seuraavaa:
-Luodaan pienryhmä joka kootaan intressitahojen edustajista. Ryhmä tuottaa oikeaa ja ajantasaista tietoa, pohtii turvallisuusseikkoja, esittää milloin tarve poikkeusluvalle, auttaa kohdentamaan ennaltaehkäiseviä toimia ja selvittää mahdollisesti rahoitusta.
-Kannankoon tarkka selvittäminen, kanta-arvioinnin menetelmien avaaminen, pantaseuranta hyvä, mutta tarvitaan enempi avoimuutta, myös parit ja yksinäiset seurantaan
-Epäluottamus pitää saada poistettua, vaikuttaa jo muuhun vapaaehtoistoimintaan ja leviää yhteisöjen keskelle muuhunkin toimintaan.
-Vahingonkorvaukset täysimääräisinä ja nopeammin
-Kannanhoidollinen metsästys lisääntyviin laumoihin (pentu)
-Poikkeusluvat ongelmalaumoihin (karjaa, koiria tappavat) vaikka ei lisääntymistä
-"Susiporukka", hirviporukan tyyppinen ryhmä, organisoitunut, vähentää salametsästystä
-Hirvikannan verotus huomioitava susialueella. (Suurempi hirvikanta)
-Metsäpeura-alueilla kannanhoitoa erikoisperiaatteella, lauma pidetään tietyllä tasolla -> pienempi verotus susien suunnalta
-Tiiviimpi yhteistyö susitutkimuksen kanssa, avoimuus, yhteiset suunnitelmat
-Turvallisuus ja turvallisuuden tunne tärkeitä
-Susien jakautumisella vaikutusta alueisiin, jakautumisen oltava tasaista (ei susivapaita alueita)
-Eläinten turvaaminen, harmittomammat turvaamistoimet omistetulle eläimelle
-Tiedolla voimakas vaikutus, pantaseuranta ajantasaisemmaksi, päivitystiheyden ja ajan synkronointi
-Susitiedon teemapäivä, haasteena luottamuspula, tiedon "jakajien" oltava luotettuja ja paikallisia
-Pyhäntä susien "valtatien" varrella, niitä tulee aina olemaan
-Riistakameroiden hyödyntäminen kannan-arvioinnissa (viranomaisilla suunnitteilla jo riistakamerat palvelu)
-Koulukuljetukset, perheiden huoli lapsista. Kuinka helpottaa esim. kimppakyydityksiä hlöliikennelakia muuttamalla, lisärahoitus susikyydityksille
-Tiedottaminen metsäpeurasta, epäluulojen poistaminen
Projektit:
"Susisovittelija"
-Neutraali, tuottaa, jakaa, kerää, havannoi tietoa. Rahoittajana MMM+YM, kuntien yhteenliittymä, Eu-rahoitus
-Luontomatkailu-hanke, metsäpeura ja suurpedot. Metsähallitus, kunnat, matkailuyrittäjät
Työryhmän vetäjien yllätykseksi koiravahingot eivät nousseet Pyhännällä varsinaiseksi aiheeksi, joten se nostettiin lopussa erikseen esiin Mikael Luoman toimesta.
Pantaseuranta oli toiminut edellisenä vuonna hyvin ja koiravahingoilta oli vältytty, tämä vuosi arvellutti tiedon puutteen takia. Nostin tässä ylös myös kanssakeskustelijoitteni tietoon syyn miksi susi käy koiran kimppuun. Samalla selvisi, että suurin ryhmä koiravahinkojen kärsijöinä ovat ajokoirat.
Kaikki keskustelijat vaikuttivat tyytyväisiltä lopputulokseen ja lopetimme noin 15 vaille 3. Toteamus paikallislehden toimittajan saapumisesta aiheutti päättäväisen katoamisen auditoriosta ja paikalle jäi vain 3 hlö, joista itse olin yksi.
Jatkoin vielä loppuun asti keskustelua yleisistä susiasioista ja erkanimme ryhmän vetäjien kanssa vasta parkkipaikalla.
Hyvin onnistunut päivä ja toivottavasti muillakin paikkakunnilla oltiin tyytyväisiä työpajan antiin.
keskiviikko 27. elokuuta 2014
Dokumentoi, dokumentoi, dokumentoi
Metsästyskausi on nyt alkanut ja illat alkavat pimenemään. On susivahinkojen ja pihavierailuiden kausi.
Monesti internetissä pidetään turhana ja hyödyttömänä ilmoittaa pihavierailusta tai muusta vastaavasta mihinkään.
Näin ei kuitenkaan ole. Vaikka reaktiota ei tulisikaan juuri sinun ilmoituksesi vuoksi, on tärkeää että jokainen pihavierailu ja jokainen vahinko ilmoitetaan viranomaisille. Ilmoitus tulisi susivahingon kohdalla tehdä ainakin maaseutuasiamiehelle (maataloussihteeri), riistakeskukselle, poliisille sekä mahdollisesti myös suomen metsäkeskukselle. (Näiltä tahoilta on tiedusteltu Kokkolan Lohtajan 27.05.2013 päivätyn poikkeuslupahakemuksen yhteydessä tietoja.)
Parasta on, jos jokaisesta pihakäynnistä ja vahingosta tehdään ilmoitus, halutessaan voi kirjallisen ilmoituksen myös kopioida ja kartta sekä kuvaliitteillä täsmentää missä tapahtui ja miten sudet ovat kulkeneet. Näin lupaviranomaisille tulee selkeämpi käsitys tilanteesta joka helpottaa puolestaan lupaprosessia.
Kuvat voivat sisältää sekä kuvat jäljistä että esimerkiksi havannoivan kuvan etäisyyksistä talon ja suden tai suden ja ihmisen välillä. Jälkikuvien kanssa olisi viisainta käyttää jonkinlaista selkeää mittaa, esimerkiksi mittanauhaa tai tarkoitusta varten tehtyä "CSI-mittaa" eli suorakulman mallista mittaa, jossa on asteikko molemmissa reunoissa. Alla kuvat omasta "jälkimittaristani" joka on tehty hyvin yksinkertaisesti pahvista, printatusta paperista ja muovitettu tavallisella kontaktimuovilla.
Karttoja voi olla useampia. Selkeä yleiskartta alueesta johon on merkitty esim. vahinkopaikka tai pihakäynnin kohde. Pihakäynnin kohdalla itse tehty havainnoillistava kartta siitä, mistä sudet ovat menneet suhteessa taloon, ihmiseen, karjarakennukseen tms vastaavaan.
On muistettava että jokainen ilmoitus ja dokumentti joka asiasta tehdään vie asiaa eteenpäin ja antaa mahdolliselle poikkeusluvan haulle painoarvoa. Yksikään ilmoitus ei ole turha.
Halutessaan voi asian myös tuoda julkisuuteen ilmoittamalla lehdistölle asiasta, mutta tämäkin tuottaa ongelmia toisinaan, joten aina se ei ole suotavaa.
Susivahingon sattuessa karjaan, on erittäin tärkeää myös hoitaa kaikki mahdolliset jäljet siitä pois. Raadot ja kaikki rippeet joita laitumelta ehkä löytyy pitäisi saada kuljetettua pois jotta haju ei houkuttele muitakin petoja paikalle.
Karjavahingon kohdalla myös mahdollisimman laaja ja kattava kuvadokumentaation on hyödyksi. Jos on epävarmaa mikä peto eläimet on tappanut, kannattaa etsiä puremajälkiä, jotka mitataan. Niin kulmahampaiden etäisyys kuin myös hampaiden aiheuttaman reijän syvyys on hyvä työväline syyllisen selvittämiseksi.
Tässäkin kartta on hyödyksi. Siihen kannattaa merkitä vähintäänkin vahinkopaikan sijainti ja eläinten sijainti laitumella suhteessa toisiinsa. Jos on tietoa mistä pedot/peto on tullut myös se kannattaa merkitä karttaan.
Kuten Jyri Häkämies vuonna 2007 sanoin "Venäjä, Venäjä, Venäjä" sanon teille hyvät lukijat "dokumentointi, dokumentointi, dokumentointi" kolme tärkeää asiaa jotka tulee tehdä pihavierailun tai petovahingon yhteydessä.
Monesti internetissä pidetään turhana ja hyödyttömänä ilmoittaa pihavierailusta tai muusta vastaavasta mihinkään.
Näin ei kuitenkaan ole. Vaikka reaktiota ei tulisikaan juuri sinun ilmoituksesi vuoksi, on tärkeää että jokainen pihavierailu ja jokainen vahinko ilmoitetaan viranomaisille. Ilmoitus tulisi susivahingon kohdalla tehdä ainakin maaseutuasiamiehelle (maataloussihteeri), riistakeskukselle, poliisille sekä mahdollisesti myös suomen metsäkeskukselle. (Näiltä tahoilta on tiedusteltu Kokkolan Lohtajan 27.05.2013 päivätyn poikkeuslupahakemuksen yhteydessä tietoja.)
Parasta on, jos jokaisesta pihakäynnistä ja vahingosta tehdään ilmoitus, halutessaan voi kirjallisen ilmoituksen myös kopioida ja kartta sekä kuvaliitteillä täsmentää missä tapahtui ja miten sudet ovat kulkeneet. Näin lupaviranomaisille tulee selkeämpi käsitys tilanteesta joka helpottaa puolestaan lupaprosessia.
Kuvat voivat sisältää sekä kuvat jäljistä että esimerkiksi havannoivan kuvan etäisyyksistä talon ja suden tai suden ja ihmisen välillä. Jälkikuvien kanssa olisi viisainta käyttää jonkinlaista selkeää mittaa, esimerkiksi mittanauhaa tai tarkoitusta varten tehtyä "CSI-mittaa" eli suorakulman mallista mittaa, jossa on asteikko molemmissa reunoissa. Alla kuvat omasta "jälkimittaristani" joka on tehty hyvin yksinkertaisesti pahvista, printatusta paperista ja muovitettu tavallisella kontaktimuovilla.
Karttoja voi olla useampia. Selkeä yleiskartta alueesta johon on merkitty esim. vahinkopaikka tai pihakäynnin kohde. Pihakäynnin kohdalla itse tehty havainnoillistava kartta siitä, mistä sudet ovat menneet suhteessa taloon, ihmiseen, karjarakennukseen tms vastaavaan.
On muistettava että jokainen ilmoitus ja dokumentti joka asiasta tehdään vie asiaa eteenpäin ja antaa mahdolliselle poikkeusluvan haulle painoarvoa. Yksikään ilmoitus ei ole turha.
Halutessaan voi asian myös tuoda julkisuuteen ilmoittamalla lehdistölle asiasta, mutta tämäkin tuottaa ongelmia toisinaan, joten aina se ei ole suotavaa.
Susivahingon sattuessa karjaan, on erittäin tärkeää myös hoitaa kaikki mahdolliset jäljet siitä pois. Raadot ja kaikki rippeet joita laitumelta ehkä löytyy pitäisi saada kuljetettua pois jotta haju ei houkuttele muitakin petoja paikalle.
Karjavahingon kohdalla myös mahdollisimman laaja ja kattava kuvadokumentaation on hyödyksi. Jos on epävarmaa mikä peto eläimet on tappanut, kannattaa etsiä puremajälkiä, jotka mitataan. Niin kulmahampaiden etäisyys kuin myös hampaiden aiheuttaman reijän syvyys on hyvä työväline syyllisen selvittämiseksi.
Tässäkin kartta on hyödyksi. Siihen kannattaa merkitä vähintäänkin vahinkopaikan sijainti ja eläinten sijainti laitumella suhteessa toisiinsa. Jos on tietoa mistä pedot/peto on tullut myös se kannattaa merkitä karttaan.
Kuten Jyri Häkämies vuonna 2007 sanoin "Venäjä, Venäjä, Venäjä" sanon teille hyvät lukijat "dokumentointi, dokumentointi, dokumentointi" kolme tärkeää asiaa jotka tulee tehdä pihavierailun tai petovahingon yhteydessä.
maanantai 18. elokuuta 2014
Sudet ja koirat
Ylihuomenna alkaa jälleen metsästyskausi koirien käytön osalta. Ensialkuun käyttö on lähinnä treenaamista seuraavan kuukauden jänis-, hirvi- ja kanalintujahtiin, paitsi karhua haukkuvien osalta, jotka aloittavat työurakkansa ylihuomenna.
Jokainen vuosi koirat ja sudet kohtaavat maastossa jättäen yleensä koiran häviäjäksi tässä kohtaamisessa.
Ovatko kohtaamiset sitten susien tuloa haukulle vai koiran suden jäljestämistä, sitä ei voida aina tietää. Suurimmassa osassa tapauksia kuitenkin koira on kuollut kesken haukun, joten susien tulo haukulle on varmaankin yleisempää.
Miksi susi sitten tulee koiran luo sen haukkuessa?
Tämä selittyy haukun merkityksellä sudelle. Toisin kuin yleensä ajatellaan, sudetkin haukkuvat. Niiden haukunta ei ole kuitenkaan samanlaista kuin koirilla. Ne eivät "räksytä" samoin kuin koirat, eikä niiden haukku ole yhtä kuuluvaa, mitä koiran. Tämä johtuu haukkumisen merkityksestä suden käyttämien äänien joukossa.
Sudet käyttävät haukuntaa varoitusäänenä, monesti sekoittuneena ulvontaan. Tämän ulvontahaukun tarkoituksena on esittää viimeisiä varoituksia havaitulle tunkeilijalle. (Tappeluun ryhtyminen on luonnossa aina riski.) Tämä ominaisuus alueen vartioinnin osalta on periytynyt myös koirillemme, jotka haukkuvat vieraita.
Koiran haukkuminen on siis ikään kuin koiran esittämä viimeinen varoitus aluetta hallinnoiville susille, ennen kuin koira "hyökkää".
Koska susi on tarkka reviiristään ulkopuolisia susia ja muita koiraeläimiä kohtaan, etenkin nuorten ja vielä hieman kokemattomien laumanjohtajien ollessa kyseessä, ei ole sinänsä kumma, että haukkuva koira menettää henkensä.
Tietenkään näin ei kukaan haluaisi tapahtuvan (toivottavasti).
Miten sitten voimme tällaista ehkäistä, kun tiedämme haukulle tulevan suden "motiivin"?
Kuuleman mukaan (lehtiartikkelista) Venäjällä koirat tulevat pois, jos havaitsevat suden. Tämä käy järkeen, sillä kovapintaisemmat koirat ovat kuolleet ja vain ns. "susiarat" koirat päässeet jatkamaan sukuaan, siirtäen ominaisuuden jälkipolvilleen.
Auttaisiko koiran opettaminen suden hajun karttamiseen? Jotta se palaisi isäntänsä/emäntänsä luo haistaessaan suden, joka olisi sille mahdollisesti kuolemaksi?
Miten tällainen saataisiin opetettua?
Yksi mahdollisuus olisi hyödyntää konesusi Arskan kaltaisia "robotteja" arkuuden opettamiseksi. Näin voitaisiin ehkäistä ainakin osa kohtaamisista.
Myös muita hajuaistiin perustuvia koulutusmenetelmiä voisi käyttää, hyödyntäen ehkä käänteisesti virka- ja etsintäkoirien koulutustaktiikoita.
Koiran hajuaisti on uskomattoman hyvä ja ne voivat suotuisissa olosuhteissa haistaa jopa yli kilometrin päässä olevan kohteen. Suden hajua välttämään opetetun koiran ei siis välttämättä tarvitse edes mennä suoraan hajun luo havaitakseen sen, vaan se voi huomata sen jo kaukaa ja näin edesauttaa selviytymistään havaitsemalla hajun jo kauempaa.
Myös muita hajuaistiin perustuvia koulutusmenetelmiä voisi käyttää, hyödyntäen ehkä käänteisesti virka- ja etsintäkoirien koulutustaktiikoita.
Koiran hajuaisti on uskomattoman hyvä ja ne voivat suotuisissa olosuhteissa haistaa jopa yli kilometrin päässä olevan kohteen. Suden hajua välttämään opetetun koiran ei siis välttämättä tarvitse edes mennä suoraan hajun luo havaitakseen sen, vaan se voi huomata sen jo kaukaa ja näin edesauttaa selviytymistään havaitsemalla hajun jo kauempaa.
Entä jos opetettaisiin myös susi karttamaan koiran haukkua?
Koska tiedämme, että sudet ovat todennäköisesti tulossa haukulle agressiivisella mielialalla (kilpailijan poistaminen/pois häätäminen) vaatii karttamisen opettaminen voimakkaita keinoja.
Ehkä voisimme käyttää konekarhun ja konesuden tapaista konekoiraa. Tämä konekoira haukkuisi ja ehkä jopa vähän liikkuisi (heiluva häntä tms). Suden puraistessa tätä konekoiraa, se saisikin kuitenkin voimakkaan sähköiskun. Voitaisiin jopa harkita moninkertaista ärsykettä. Yhdistämällä kivun (tunto), hajun ja kuulon, saataisiin äärimmäisen tehokas negatiivisten aistimusten yhdistelmä, joka hyvin todennäköisesti saisi suden karttamaan mitä tahansa haukkuvaa ja koiran mallista loppuelämänsä. (Hyödyllinen myös sudelle ja sen jälkeläisille, vanhempi opettaa jälkikasvunsa jättämään koiran rauhaan).
Vaikeinta konekoiran kokoamisessa ei liene ole näiden erinäisten efektien luominen, vaan oikean koiran nahan hankkiminen. Susi kun on voimakkaasti hajuaistiin luottava eläin, on konekoiran oltava myös oikean hajuinen.
Mahdollista olisi ehkä myös pelkän haukkumisen käyttäminen ilman koiran muotoa. Tämä kyetään helpommin toteuttamaan käyttämällä esim. virkakoirien opettamisessa käytettäviä metallilaatikoita hajun tuottamiseksi ja elektronista laitetta äänen sekä karkoite-efektien luomiseen.
Mahdollista olisi ehkä myös pelkän haukkumisen käyttäminen ilman koiran muotoa. Tämä kyetään helpommin toteuttamaan käyttämällä esim. virkakoirien opettamisessa käytettäviä metallilaatikoita hajun tuottamiseksi ja elektronista laitetta äänen sekä karkoite-efektien luomiseen.
Mahdollinen riskikartoituskin voisi estää koirien joutumisen suden tappamaksi. Tämä kuitenkin vaatii voimakasta maastotyötä reviirialueen ja pesä- sekä tapaamispaikkojen selvittämiseksi. Tunnetut ja vakiintuneet reviirit voitaisiin merkitä julkiseen rekisteriin, josta vaara-alueen voisi ladata vaikka omaan GPS-laitteeseen. Laite voisi ilmoittaa sekä karttamuodossa että varoituksena susialueesta. Esimerkiksi koiran siirtyessä reviirin puolelle, voisi GPS laite hälyttää omistajalle, joka voisi sitten kutsua/hakea koiransa pois vaaran tieltä.
Pari päivää sitten FB:ssä nostettiin ylös idea "soittoringistä" reviirin metsästäjien kesken. Soittamisen sijasta kuitenkin käytettäisiin Whatsapp-nimistä ohjelmaa joka on saatavilla ilmaiseksi älypuhelimille. Kyseiseen ohjelmaan (app:iin) pystyy luomaan yhteystietoryhmiä, jotka kaikki ovat ns. langan päässä aina, kunhan riittävä puhelinverkko on saatavilla (jos puhelimella ei voi soittaa kentän puutteen takia, ei viestikään tule läpi). Tällöin riittää että yksi havainnon tekijä kirjoittaa viestinsä ryhmään ja kaikki ryhmään kuuluvat saavat viestin omaan puhelimeensa. Näin vältyttäisiin soittoringin kompastuskivenä olevalta ajankululta ja unohduksilta.
Erittäin hyvä idea, jota kannatan tämän kauden ongelmien välttämiseksi.
Pari päivää sitten FB:ssä nostettiin ylös idea "soittoringistä" reviirin metsästäjien kesken. Soittamisen sijasta kuitenkin käytettäisiin Whatsapp-nimistä ohjelmaa joka on saatavilla ilmaiseksi älypuhelimille. Kyseiseen ohjelmaan (app:iin) pystyy luomaan yhteystietoryhmiä, jotka kaikki ovat ns. langan päässä aina, kunhan riittävä puhelinverkko on saatavilla (jos puhelimella ei voi soittaa kentän puutteen takia, ei viestikään tule läpi). Tällöin riittää että yksi havainnon tekijä kirjoittaa viestinsä ryhmään ja kaikki ryhmään kuuluvat saavat viestin omaan puhelimeensa. Näin vältyttäisiin soittoringin kompastuskivenä olevalta ajankululta ja unohduksilta.
Erittäin hyvä idea, jota kannatan tämän kauden ongelmien välttämiseksi.
Mikään näistä itse esittämistäni keinoista ei tule ratkaisemaan ongelmaa tälle metsästyskaudelle, joten toivon syvästi sydämestäni, että mahdollisimman vähän onnettomuuksia tulee tapahtumaan ja tietenkin ideaalein olisi ettei yksikään koira joutuisi suden hampaisiin. Toivottavasti edellä mainittu aplikaatio otetaan mahdollisimman laajasti hyötykäyttöön, jotta suurimmalta osalta koiravahinkoja vältyttäisiin.
maanantai 11. elokuuta 2014
Susikeskustelun vuodenajat
Susikeskustelu velloo internetissä samoja uriaan vuodenajasta riippuen. Alkuvuodesta, kun metsästyskautta on vielä jäljellä ja kanta-arviot tulevat, ovat susivahingot ja susien määrä eniten tapetilla.
Keskustelu on suhteellisen kiivasta ja jokainen koiran menetys kiivastuttaa hetkeksi laimentunutta keskustelua uudelleen.
Maaliskuun lopussa susikeskustelu alkaa hiljentyä ja liikkuu satunnaisilla urilla kesän ajan, kiihtyen satunnaisten uutisten johdosta hetkellisesti uudelleen.
Metsissä ei enää liiku metsästäjiä koirineen ja sudet siirtyvät lähemmäs pesäpaikkojaan pentujen syntyessä. Satunnaiset susihavainnot ja vahingot alkavat ilmestyä uutisiin ja internetkeskusteluihin keskikesän tietämillä mutta pysyvät vieä harvinaisina. Näinä kuukausina keskustelun sisältö on ennemmän tai vähemmän asiaan liittymätöntä.
Loppupuolella kesää sudet ilmaantuvat jälleen tiheämmin niin uutisiin kuin ihmisten näkyvillekin, johtaen kiivaaseen väittelyyn niin susien uhanalaisuudesta kuin yksittäisten eläinten lajinmäärityksestäkin. Elo-syyskuu on jälleen susikeskustelijoiden heräämisen aika ja keskustelut kiivastuvat jälleen, kun aiheita alkaa tippumaan ensin hitaasti, mutta nopenevalla tahdilla ihmisten ja susien siirtyessä liikkumaan samoille saloille.
Talven kuukausina, etenkin lumen ollessa maassa ja metsästyskauden kiivaimmillaan, on myös susikeskustelu kuuminta. Jäljet näkyvät herkemmin lumessa ja metsässä liikkujia on enemmän suhteessa muihin vuodenaikoihin. Tällöin myös koiravahinkoja sattuu eniten.
Tämän ajan yleisimmät keskustelunaiheet ovat koiravahingot ja eri osapuolien syyttely tapahtuneista vahingoista.
Näin olen susikeskustelun nähnyt tapahtuvan jo 9 vuoden ajan. Ehkä joku päivä tilanne muuttuu, mutta ainakin vielä on ilmassa merkkejä, että vanhat urat ovat jälleen käytössä.
Keskustelu on suhteellisen kiivasta ja jokainen koiran menetys kiivastuttaa hetkeksi laimentunutta keskustelua uudelleen.
Maaliskuun lopussa susikeskustelu alkaa hiljentyä ja liikkuu satunnaisilla urilla kesän ajan, kiihtyen satunnaisten uutisten johdosta hetkellisesti uudelleen.
Metsissä ei enää liiku metsästäjiä koirineen ja sudet siirtyvät lähemmäs pesäpaikkojaan pentujen syntyessä. Satunnaiset susihavainnot ja vahingot alkavat ilmestyä uutisiin ja internetkeskusteluihin keskikesän tietämillä mutta pysyvät vieä harvinaisina. Näinä kuukausina keskustelun sisältö on ennemmän tai vähemmän asiaan liittymätöntä.
Loppupuolella kesää sudet ilmaantuvat jälleen tiheämmin niin uutisiin kuin ihmisten näkyvillekin, johtaen kiivaaseen väittelyyn niin susien uhanalaisuudesta kuin yksittäisten eläinten lajinmäärityksestäkin. Elo-syyskuu on jälleen susikeskustelijoiden heräämisen aika ja keskustelut kiivastuvat jälleen, kun aiheita alkaa tippumaan ensin hitaasti, mutta nopenevalla tahdilla ihmisten ja susien siirtyessä liikkumaan samoille saloille.
Talven kuukausina, etenkin lumen ollessa maassa ja metsästyskauden kiivaimmillaan, on myös susikeskustelu kuuminta. Jäljet näkyvät herkemmin lumessa ja metsässä liikkujia on enemmän suhteessa muihin vuodenaikoihin. Tällöin myös koiravahinkoja sattuu eniten.
Tämän ajan yleisimmät keskustelunaiheet ovat koiravahingot ja eri osapuolien syyttely tapahtuneista vahingoista.
Näin olen susikeskustelun nähnyt tapahtuvan jo 9 vuoden ajan. Ehkä joku päivä tilanne muuttuu, mutta ainakin vielä on ilmassa merkkejä, että vanhat urat ovat jälleen käytössä.
maanantai 4. elokuuta 2014
Mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee...
...susikeskustelussa?
Susikeskustelu on ehkä yksi kaikkein kiivaimpia ja tunteita herättävimpiä. Osittain vuodenaikaisvaihtelut vaikuttavat keskustelujen sisältöön ja kiivauteen, ollen luonnollisesti susien "näkymättömyyden" vuoksi hiljaisinta kesäkuukausina ja kiivainta talvella lumen ollessa maassa ja ihmisten liikkuessa metsissä.
Susiuutisten tullessa tiheästi on keskustelun sisältö ehkä suhteessa kanssakeskustelijoihin kaikkein rauhallisinta ja asiallisinta, sillä keskustelu ei ehdi kääntymään sen enempää henkilökohtaisuuksiin kuin asiattomuuksiinkaan ennen uuden kommentoitavan uutisen saapumista.
Toista on näin kesäaikaan. Uutisten tulva on loppunut ja ihmisillä on käsissään enemmän aikaa mitä tavallisesti. Alkaa pienistä asioista kinastelu joka saattaa saada yllättävän rajutkin mittasuhteet. Kesä onkin ehkä keskusteluissa esiintyvän vihan kulta-aikaa.
Tyypillisintä on nimittely, kanssakeskustelijan ala-arvoistaminen ja halveksunta. Jumiudutaan entistä kovemmin omille rintamalinjoille välittämättä lainkaan siitä miten oma toiminta vaikuttaa niin ulkopuolisten saamaan kuvaan itsestä kuin asiasta jota ajetaan.
Olen ollut mukana susikeskusteluissa jo 9 vuotta internetissä joten voinen lukea itseni ns. veteraaneihin. Tunnen ja tiedän myös kauemmin, jo vuodesta 2001 internetin susikeskusteluissa vaikuttaneita ihmisiä.
Näinä vajaana 10 vuotena olen saanut nähdä paljon susikeskustelua, mutta havaita myös sen, kuinka oma ilmaisu vaikuttaa keskustelun kulkuun.
Ilmiö oli nähtävissä jo 2005, kun aloitin eikä se ole sen koommin siitä muuttunut, vaikka alkuaikojen keskustelua käytiinkin enemmän nimimerkkien takaa, toisin kuin nyt sosiaalisen median valtakaudella.
Luulla voisi, että nimimerkkien takaa kirjoitettaessa olisi kieli ja käytös ronskimpaa, mutta toisaalta koska nimimerkkien käyttö kytkeytyy vahvasti foorumipohjaiseen keskusteluun, on paikalla myös moderaattoreita jotka hillitsevät keskustelua. Nykyisin moderointi on vähäisempää ja siten näkyville jäävät kommentit ja niihin kirjoitetut vastakommentit pääsevät kuohumaan yli äyräiden.
Toinen asia jonka olen saanut huomata näin sosiaalisen median kautta, on keskittyminen enemmän kommentin kirjoittaneeseen henkilöön mitä itse kommenttiin. Saman sisältöinen kommentti saa kaksi erilaista vastaanottoa, riippuen kirjoittajan henkilöllisyydestä ja hänen ns. "suhteistaan" toisiin kirjoittajiin ja erinäisiin keskusteluryhmiin. Keskustelu susista päätyykin kirjoittajan arvosteluun sisällön sijasta.
Miksi internet tekee meistä niin huonoja keskustelijoita? Tuskin kukaan samalla tavalla päin naamaa arvostelee ja ilkkuu, kuten internetin suojissa tehdään. Tekeekö internetin keskustelukulttuuri meistä tyhmempiä ja suvaitsemattomampia kanssaihmisiämme kohtaan, vahingoittaen samalla ajamamme asian julkisuuskuvaa?
Vai salliiko internet vain ääripään ajattelulle ilmaisureitin, jättäen rauhallisemman keskustelun jalkoihinsa agressiivisuudellaan?
Miettiä täytyy myös, auttaako agressiivinen ilmaisu ajettua asiaa vai johtaako vastapuolen mollaaminen lopulta omaan tappioon mollatun osapuolen saadessa haukkujiltaan ilmaista mainosta?
Susikeskustelu on ehkä yksi kaikkein kiivaimpia ja tunteita herättävimpiä. Osittain vuodenaikaisvaihtelut vaikuttavat keskustelujen sisältöön ja kiivauteen, ollen luonnollisesti susien "näkymättömyyden" vuoksi hiljaisinta kesäkuukausina ja kiivainta talvella lumen ollessa maassa ja ihmisten liikkuessa metsissä.
Susiuutisten tullessa tiheästi on keskustelun sisältö ehkä suhteessa kanssakeskustelijoihin kaikkein rauhallisinta ja asiallisinta, sillä keskustelu ei ehdi kääntymään sen enempää henkilökohtaisuuksiin kuin asiattomuuksiinkaan ennen uuden kommentoitavan uutisen saapumista.
Toista on näin kesäaikaan. Uutisten tulva on loppunut ja ihmisillä on käsissään enemmän aikaa mitä tavallisesti. Alkaa pienistä asioista kinastelu joka saattaa saada yllättävän rajutkin mittasuhteet. Kesä onkin ehkä keskusteluissa esiintyvän vihan kulta-aikaa.
Tyypillisintä on nimittely, kanssakeskustelijan ala-arvoistaminen ja halveksunta. Jumiudutaan entistä kovemmin omille rintamalinjoille välittämättä lainkaan siitä miten oma toiminta vaikuttaa niin ulkopuolisten saamaan kuvaan itsestä kuin asiasta jota ajetaan.
Olen ollut mukana susikeskusteluissa jo 9 vuotta internetissä joten voinen lukea itseni ns. veteraaneihin. Tunnen ja tiedän myös kauemmin, jo vuodesta 2001 internetin susikeskusteluissa vaikuttaneita ihmisiä.
Näinä vajaana 10 vuotena olen saanut nähdä paljon susikeskustelua, mutta havaita myös sen, kuinka oma ilmaisu vaikuttaa keskustelun kulkuun.
Ilmiö oli nähtävissä jo 2005, kun aloitin eikä se ole sen koommin siitä muuttunut, vaikka alkuaikojen keskustelua käytiinkin enemmän nimimerkkien takaa, toisin kuin nyt sosiaalisen median valtakaudella.
Luulla voisi, että nimimerkkien takaa kirjoitettaessa olisi kieli ja käytös ronskimpaa, mutta toisaalta koska nimimerkkien käyttö kytkeytyy vahvasti foorumipohjaiseen keskusteluun, on paikalla myös moderaattoreita jotka hillitsevät keskustelua. Nykyisin moderointi on vähäisempää ja siten näkyville jäävät kommentit ja niihin kirjoitetut vastakommentit pääsevät kuohumaan yli äyräiden.
Toinen asia jonka olen saanut huomata näin sosiaalisen median kautta, on keskittyminen enemmän kommentin kirjoittaneeseen henkilöön mitä itse kommenttiin. Saman sisältöinen kommentti saa kaksi erilaista vastaanottoa, riippuen kirjoittajan henkilöllisyydestä ja hänen ns. "suhteistaan" toisiin kirjoittajiin ja erinäisiin keskusteluryhmiin. Keskustelu susista päätyykin kirjoittajan arvosteluun sisällön sijasta.
Miksi internet tekee meistä niin huonoja keskustelijoita? Tuskin kukaan samalla tavalla päin naamaa arvostelee ja ilkkuu, kuten internetin suojissa tehdään. Tekeekö internetin keskustelukulttuuri meistä tyhmempiä ja suvaitsemattomampia kanssaihmisiämme kohtaan, vahingoittaen samalla ajamamme asian julkisuuskuvaa?
Vai salliiko internet vain ääripään ajattelulle ilmaisureitin, jättäen rauhallisemman keskustelun jalkoihinsa agressiivisuudellaan?
Miettiä täytyy myös, auttaako agressiivinen ilmaisu ajettua asiaa vai johtaako vastapuolen mollaaminen lopulta omaan tappioon mollatun osapuolen saadessa haukkujiltaan ilmaista mainosta?
maanantai 28. heinäkuuta 2014
Suojaus ja karkoitus
Koska susi on kanta-arvioiden mukaan vähälukuinen maassamme, pidetään tärkeänä, että mahdollisimman vähän yksilöitä poistetaan kannasta. Tämä johtaa suoraan ei-tappavien menetelmien (non-leathal-control) käyttämiseen susivahinkojen estämiseksi.
Tunnetuin näistä on petoaita. Sähköistetyn aidan ideana on pitää pedot poissa aiheuttamalla aidan kanssa kosketuksiin tulevalle pedolle kipua sähköiskun kautta. Osa yksilöistä saa kerran iskun kuonoonsa eikä tule enää koskaan koettamaan. Toiset yksilöt pakenevat ja tulevat jonkin ajan kuluttua uudelleen kokeilemaan eri kohdasta, pääsemättä kuitenkaan läpi. Kolmas yksilöryhmä puolestaan etsii niin kauan että löytävät heikon kohdan aidasta tai pehmeimmän kohdan aidan alusmaasta jonka kautta kaivautumalla pääsevät sitten aidan toiselle puolelle.
Suurin osa susista on onneksi kahta ensimmäistä tyyppiä. Kolmannen tyypin sudet ovat hyvin opportunistisia ja jaksavat yrittää niin kauan että onnistuvat. Nämä yksilöt ovat yhteiselon kannalta haitallisimpia ja niiden poistaminen parantaa muun susikannan elinmahdollisuuksia.
Naapurimaassamme on useita erilaisia aitamalleja. Näistä parhaimmaksi on todettu 5-lankainen aita, jossa alin lanka on 15 cm korkeudella maasta. Toinen, melkein yhtä tehokas lampaiden aitaamiseen on lammasverkko, jonka ylä- ja alaosassa on sähkölangat.
Naapurimme on kehittänyt myös suojauskeinoja vesistöille.Yksi keino on viedä poijujen avulla lippusiima veden päälle. Toinen keino jokien ja kapeiden lampien suojaamiseen on vetää muoviketjua roikkumaan matalalla veden ylle.
Myös sähköinen aitaverkko on käytössä, mutta sopii parhaiten vain väliaikaiseen aitaamiseen.
Muita maailmalla käytössä olevia keinoja ovat lippusiima, turbolippusiima eli sähköistetty versio, erilaiset liiketunnistimella tai pannoitettujen susien radiolähettimien signaalin avulla aktivoituvat "pelotuslaatikot" jotka tuottavat valoja ja ääniä, laumanvartijakoirat ja ihmiset.
(Kuvat: Nathan Lance)
Näissäkin keinoissa on ongelmana susien yksilöllisyys tarkoittaen sitä, että toimet eivät toimi kaikkiin yksilöihin tarpeeksi voimakkaasti tai lainkaan. Myös lajien välillä on eriäväisyyksiä. (USA:ssa tehty testi osoitti, ettei lippusiima toimi karhuilla lainkaan.)
Myös tottumisella on oma osansa toimien epäonnistumisen kanssa. Jos "pelotuslaatikko" aktiovoitui aina tietyin väliajoin, riippumatta petojen sijainnista tai paikalla olemisesta, sen teho menetti merkityksensä ja muuttui yhtä merkityksettömäksi kuin tuulen vire puissa.
Säännöllinen, mutta sattumanvarainen aktivoituminen toimi hieman paremmin, mutta tarpeeksi kauan kun aikaa kului, alkoivat eläimet tottumaan siihen.
Parhaiten toimi liikestä/infrapunasta/radiosignaalista aktivoituva versio, joka pysyi hiljaa kunnes peto tuli tietyn etäisyyden päähän. Tällöin eläimet eivät päässeet tottumaan ääniin ja valoihin jota "pelotuslaatikko" päästi vaan ne kaikkosivat joka kerta.
Karkoitusmenetelmien kanssa on havaittu joitain ongelmia siinä, mihin eläimet kivun tms. yhdistävät. Karhujen havaittiin yhdistävän kumiluodin piston takapuolessaan riistanvartijan autoon sen sijaan että se olisi yhdistänyt kivun paikkaan. (Koska kaikki muu oli ennallaan, uusi asia joka kivun toi oli riistanvartijan saapuminen ja hänen autonsa.)
Kanadan arktisella alueella Manitoban Churchillin kylässä on käytössä "zoning" eli vyöhykkeistäminen jääkarhuja vastaan, kun ne odottavat syksyllä kärsimättömästi jään muodostumista. Kylä ja sen luona oleva, nyt jo suljettu kaatopaikka ovat "karhuvapaita" alueita, jossa petoja ei hyväksytä ja ne poistetaan sieltä. Muualla pedoilla on vapaa liikkuminen. Kylässä on käytössä 24h auki oleva "kuumalinja" johon ilmoittaminen käynnistää karkoitustoimenpiteet. Jos karhu ei poistu pelotteista huolimatta, käytetään ansaa ja karhu siirretään muualle odottamaan jäiden muodostumista.
Kaikkein mielenkiintoisin keino on idea "laumanvartija" pedoista. Termillä tarkoitetaan sitä, että jos aluetta hallitsee yksilö, joka on oppinut karttamaan laiduneläimiä, se pitää alueeltaan poissa toiset yksilöt, jotka eivät karttaisi laiduntavia eläimiä vaan kävisivät tekemässä tuhojaan laumassa. Näin peto toimisi tietämättään itsensä ja lajinsa suojelijana.
"Pelotelaatikon" kotisivut
Tuore opas petoaitauksista Viltskadecenteriltä (Ruotsiksi)
Tunnetuin näistä on petoaita. Sähköistetyn aidan ideana on pitää pedot poissa aiheuttamalla aidan kanssa kosketuksiin tulevalle pedolle kipua sähköiskun kautta. Osa yksilöistä saa kerran iskun kuonoonsa eikä tule enää koskaan koettamaan. Toiset yksilöt pakenevat ja tulevat jonkin ajan kuluttua uudelleen kokeilemaan eri kohdasta, pääsemättä kuitenkaan läpi. Kolmas yksilöryhmä puolestaan etsii niin kauan että löytävät heikon kohdan aidasta tai pehmeimmän kohdan aidan alusmaasta jonka kautta kaivautumalla pääsevät sitten aidan toiselle puolelle.
Suurin osa susista on onneksi kahta ensimmäistä tyyppiä. Kolmannen tyypin sudet ovat hyvin opportunistisia ja jaksavat yrittää niin kauan että onnistuvat. Nämä yksilöt ovat yhteiselon kannalta haitallisimpia ja niiden poistaminen parantaa muun susikannan elinmahdollisuuksia.
 |
| 6-lankainen petoaita |
Naapurimaassamme on useita erilaisia aitamalleja. Näistä parhaimmaksi on todettu 5-lankainen aita, jossa alin lanka on 15 cm korkeudella maasta. Toinen, melkein yhtä tehokas lampaiden aitaamiseen on lammasverkko, jonka ylä- ja alaosassa on sähkölangat.
Naapurimme on kehittänyt myös suojauskeinoja vesistöille.Yksi keino on viedä poijujen avulla lippusiima veden päälle. Toinen keino jokien ja kapeiden lampien suojaamiseen on vetää muoviketjua roikkumaan matalalla veden ylle.
Myös sähköinen aitaverkko on käytössä, mutta sopii parhaiten vain väliaikaiseen aitaamiseen.
Muita maailmalla käytössä olevia keinoja ovat lippusiima, turbolippusiima eli sähköistetty versio, erilaiset liiketunnistimella tai pannoitettujen susien radiolähettimien signaalin avulla aktivoituvat "pelotuslaatikot" jotka tuottavat valoja ja ääniä, laumanvartijakoirat ja ihmiset.
 |
| Sähköistetyn lippusiiman testausta vangitulla sudella |
 |
| Sähköinen lippusiima |
(Kuvat: Nathan Lance)
Näissäkin keinoissa on ongelmana susien yksilöllisyys tarkoittaen sitä, että toimet eivät toimi kaikkiin yksilöihin tarpeeksi voimakkaasti tai lainkaan. Myös lajien välillä on eriäväisyyksiä. (USA:ssa tehty testi osoitti, ettei lippusiima toimi karhuilla lainkaan.)
 |
| Pelotelaatikko |
Säännöllinen, mutta sattumanvarainen aktivoituminen toimi hieman paremmin, mutta tarpeeksi kauan kun aikaa kului, alkoivat eläimet tottumaan siihen.
Parhaiten toimi liikestä/infrapunasta/radiosignaalista aktivoituva versio, joka pysyi hiljaa kunnes peto tuli tietyn etäisyyden päähän. Tällöin eläimet eivät päässeet tottumaan ääniin ja valoihin jota "pelotuslaatikko" päästi vaan ne kaikkosivat joka kerta.
Karkoitusmenetelmien kanssa on havaittu joitain ongelmia siinä, mihin eläimet kivun tms. yhdistävät. Karhujen havaittiin yhdistävän kumiluodin piston takapuolessaan riistanvartijan autoon sen sijaan että se olisi yhdistänyt kivun paikkaan. (Koska kaikki muu oli ennallaan, uusi asia joka kivun toi oli riistanvartijan saapuminen ja hänen autonsa.)
Kanadan arktisella alueella Manitoban Churchillin kylässä on käytössä "zoning" eli vyöhykkeistäminen jääkarhuja vastaan, kun ne odottavat syksyllä kärsimättömästi jään muodostumista. Kylä ja sen luona oleva, nyt jo suljettu kaatopaikka ovat "karhuvapaita" alueita, jossa petoja ei hyväksytä ja ne poistetaan sieltä. Muualla pedoilla on vapaa liikkuminen. Kylässä on käytössä 24h auki oleva "kuumalinja" johon ilmoittaminen käynnistää karkoitustoimenpiteet. Jos karhu ei poistu pelotteista huolimatta, käytetään ansaa ja karhu siirretään muualle odottamaan jäiden muodostumista.
 |
| Karhuansa |
Kaikkein mielenkiintoisin keino on idea "laumanvartija" pedoista. Termillä tarkoitetaan sitä, että jos aluetta hallitsee yksilö, joka on oppinut karttamaan laiduneläimiä, se pitää alueeltaan poissa toiset yksilöt, jotka eivät karttaisi laiduntavia eläimiä vaan kävisivät tekemässä tuhojaan laumassa. Näin peto toimisi tietämättään itsensä ja lajinsa suojelijana.
"Pelotelaatikon" kotisivut
Tuore opas petoaitauksista Viltskadecenteriltä (Ruotsiksi)
maanantai 21. heinäkuuta 2014
Susipolitiikka ja missä mentiin pieleen
Voidaan sanoa täydellä varmuudella, että susipolitiikka on mennyt päin mäntyä. Tarkoituksena oli saada jokseenkin elinvoimainen kanta Suomen maaperälle ja myös ihmisten hyväksyntä asialle.
Näin ei tällä hetkellä valitettavasti ole. Susikanta on pienentynyt (ainakin virallisissa lukemissa, ks.edellinen tekstini) ja vastustus susia kohtaan on kasvanut. Tämä ei ole tapahtunut kuitenkaan kerralla, vaan epäonnistuneen politiikan seurauksena pidemmällä aikavälillä.
Missä siis politiikka suistui raiteiltaan ja törmäsi petäjään?
Joudumme jäljittämään tilannetta lähtien seurausten alusta taaksepäin. Vuoden 2007 kannan romahdusta edelsi vuonna 2004 tehty kantelu EU:komissiolle susikannan hoidon puutteista. Unioni katsoi lopulta vuoden 2007 alussa, että vain yksi syytekohta täyttyi, nimittäin susien liian vapaa metsästys. Tämän seurauksena kannanhoidollinen (tai ennakoiva) metsästys, jota oli harjoitettu Itä-Suomessa, loppui. Siirryttiin vahinkoperusteisiin pyyntilupiin.
Kanteen jättämisen taustalla oli aito huoli susikannan tilasta ja sen kasvun mahdollisuuksista. Tästä tuli kuitenkin ensimmäinen kupru suden suojelun tielle, joka jatkuu tähän päivään asti mutkittelevana ja rikkonaisena. Tämä oli myös ensimmäinen isompi juopa josta voidaan nähdä nykyisen vastakkainasettelun suojelijat vs. lahtaajat alkaneen.
Susikanta ehti kasvaa 2 vuotta tästä eteenpäin ja näyttikin jo siltä, että susi olisi tekemässä voitokkaan paluun maahamme. Vuonna 2008, kun kanta-arvio edellisen vuoden susimäärästä tuli julki jouduttiin tyrmistymään. Monta laumaa oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Näin suureen pudotukseen ei kyetty mitään luontaista selitystä löytämään joten ainoaksi vaihtoehdoksi näytti jäävän ihmisen aiheuttama laiton poistuma.
Tässä vaiheessa tehtiin yksi perustavaa laatua oleva virhe, nimittäin niputtamalla kaikki metsästystä harrastavat ihmiset samaan nippuun metsästysrikoksia tekevien kanssa. Tämä sai luonnollisesti lainkuuliaiset metsästäjät loukkaantumaan. Asiaa ei auttanut kärjistynyt keskustelutapa jonka susien vähentyminen sai aikaan sutta suojelemaan pyrkivien taholta. (Myönnän että olen saattanut itsekin tähän syyllistyä tuolloin.)
Tästä syntyivät rintamalinjat jotka ovat nähtävillä tänäkin päivänä. Rintamien väliin on syntynyt ns. ei-kenenkään-maalle pieni ryhmä, joka pyrkii näkemään molempien puolien kannan ja sovittelemaan tilannetta jotta susipolitiikka saataisiin takaisin alkuperäisille raiteilleen.
Julkinen lainkuuliaisten metsästäjien niputtaminen yhteen rikoksia tekevien kanssa johti myös siihen, että kiinnostus havaintojen ilmoittamiseen romahti. Miksi tehdä pyytteetöntä työtä taholle joka syyttää lainkuuliaista ihmistä rikoksista joita hän ei ole tehnyt? (Tässä media oli suuressa roolissa, vääntämässä virallisen tahon sanoja niin, että vaikutti virallisen tahonkin olevan yhtä hyökkäävä suhtautumisessaan mitä osa susien kannan romahduksesta suuttuneista suojelijatahoista)
Näin päädyttiin saamaan aikaan oravanpyörä josta olisi päästävä pois. Luottamus havaintojen tekijöillä kanta-arvion tekevään Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitokseen romahti ja kirjainyhdistelmästä RKTL tuli suorastaan kirosana joissain piireissä.
RKTL on saanut negatiivista suhtautumista näinä vuosina myös suojelutaholta, etenkin kun poronhoitoalueelta poistettiin laumallinen susia.
Tutkimuslaitos on saanut syyt niskoilleen niin liian pienestä kuin liian suurestakin suden pyyntimäärästä, vaikka tutkimuslaitos itse ei näitä päätä, vaan takana on Maa- ja metsätalousministeriö. RKTL toimittaa vain lukuja ja arvioita.
Tällä hetkellä tilanne ei ole hyvä mihinkään suuntaan. Paperilla susikanta on pieni, mutta vahinkoja ja liikennevälineiden alle jäämisiä on enemmän kuin susikannan ollessa suurimmillaan.
Osittain tämä selittynee susikannan siirtymisellä Itä-Suomen metsistä asutuimmille alueille Länsi-Suomeen.
Osa vahinkojen ja havaintojen määrästä liittyy susien arkuuden vähenemiseen. Vielä susikannan ollessa suurimmillaan saatiin harvoin kuvia susista luonnossa, edes työkoneista. Nykyisin kuvia on alettu saamaan ja susia näkemään päiväsaikaankin.
Keskusteluyhteys on aikalailla poikki suuntaan sun toiseenkin. Rajalinjat on vedetty, eikä niiden yli pääse kuin kipakoita kommentteja toiselle puolelle.
Susien hyväksyntä ja sieto on pohjamudissaan.
Peli pitäisi viheltää poikki ja aloittaa koko politiikka aivan alusta, oppien menneisyyden virheistä. Niin kauan kun vastustusta susia kohtaan on reilusti, ei kanta pääse kasvamaan. Niinpä ensimmäinen etappi olisi saada negatiivinen suhtautuminen susiin lieventymään. Vasta sitten päästään miettimään määriä ja susia itsessään.
USA:ssa pidetään luonnonsuojelu biologian konferenssia, jossa on tullut esiin useita erilaisia näkökantoja petokantojen hoidon suhteen. Paras näkemäni dia aiheesta käsittelee asioita joita on opittu yhteisöjen kanssa työskenteltäessä petokantojen hoidossa.
5. Työskenneltiin karhujen ja susien biologisen skaalan yhteensovittamiseksi yhteisön kanssa.
6. Rakennettiin luottamusta ajan kanssa pitkällisellä panostuksella ihmisiin
7. Yhteistyö Montanan Fish, Wildlife and Parks ja Fish and Wildlife Servicen kanssa. (Vastaavat jokseenkin riistahallintoamme paikallisella ja valtakunnallisella tasolla)
Joitain lisäajatuksia: abstraktit asiat
Käytetyn kielen tärkeys (ei-uhkaava)
Kuunteleminen ymmärtääkseen
Kunnioitus
Empatia
Autenttisuus
Kyky tehdä virheitä, pyytää niitä anteeksi ja oppia niistä
Totuuden tärkeys
Nämä edellä olevassa diassa olevat ajatukset tulisi saada käytäntöön myös täällä Suomessa, sillä vain tällaisilla keinoilla hyväksyntää ja sitä kautta elinvoimaa voidaan saada sudelle.
Näin ei tällä hetkellä valitettavasti ole. Susikanta on pienentynyt (ainakin virallisissa lukemissa, ks.edellinen tekstini) ja vastustus susia kohtaan on kasvanut. Tämä ei ole tapahtunut kuitenkaan kerralla, vaan epäonnistuneen politiikan seurauksena pidemmällä aikavälillä.
Missä siis politiikka suistui raiteiltaan ja törmäsi petäjään?
Joudumme jäljittämään tilannetta lähtien seurausten alusta taaksepäin. Vuoden 2007 kannan romahdusta edelsi vuonna 2004 tehty kantelu EU:komissiolle susikannan hoidon puutteista. Unioni katsoi lopulta vuoden 2007 alussa, että vain yksi syytekohta täyttyi, nimittäin susien liian vapaa metsästys. Tämän seurauksena kannanhoidollinen (tai ennakoiva) metsästys, jota oli harjoitettu Itä-Suomessa, loppui. Siirryttiin vahinkoperusteisiin pyyntilupiin.
Kanteen jättämisen taustalla oli aito huoli susikannan tilasta ja sen kasvun mahdollisuuksista. Tästä tuli kuitenkin ensimmäinen kupru suden suojelun tielle, joka jatkuu tähän päivään asti mutkittelevana ja rikkonaisena. Tämä oli myös ensimmäinen isompi juopa josta voidaan nähdä nykyisen vastakkainasettelun suojelijat vs. lahtaajat alkaneen.
Susikanta ehti kasvaa 2 vuotta tästä eteenpäin ja näyttikin jo siltä, että susi olisi tekemässä voitokkaan paluun maahamme. Vuonna 2008, kun kanta-arvio edellisen vuoden susimäärästä tuli julki jouduttiin tyrmistymään. Monta laumaa oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Näin suureen pudotukseen ei kyetty mitään luontaista selitystä löytämään joten ainoaksi vaihtoehdoksi näytti jäävän ihmisen aiheuttama laiton poistuma.
Tässä vaiheessa tehtiin yksi perustavaa laatua oleva virhe, nimittäin niputtamalla kaikki metsästystä harrastavat ihmiset samaan nippuun metsästysrikoksia tekevien kanssa. Tämä sai luonnollisesti lainkuuliaiset metsästäjät loukkaantumaan. Asiaa ei auttanut kärjistynyt keskustelutapa jonka susien vähentyminen sai aikaan sutta suojelemaan pyrkivien taholta. (Myönnän että olen saattanut itsekin tähän syyllistyä tuolloin.)
Tästä syntyivät rintamalinjat jotka ovat nähtävillä tänäkin päivänä. Rintamien väliin on syntynyt ns. ei-kenenkään-maalle pieni ryhmä, joka pyrkii näkemään molempien puolien kannan ja sovittelemaan tilannetta jotta susipolitiikka saataisiin takaisin alkuperäisille raiteilleen.
Julkinen lainkuuliaisten metsästäjien niputtaminen yhteen rikoksia tekevien kanssa johti myös siihen, että kiinnostus havaintojen ilmoittamiseen romahti. Miksi tehdä pyytteetöntä työtä taholle joka syyttää lainkuuliaista ihmistä rikoksista joita hän ei ole tehnyt? (Tässä media oli suuressa roolissa, vääntämässä virallisen tahon sanoja niin, että vaikutti virallisen tahonkin olevan yhtä hyökkäävä suhtautumisessaan mitä osa susien kannan romahduksesta suuttuneista suojelijatahoista)
Näin päädyttiin saamaan aikaan oravanpyörä josta olisi päästävä pois. Luottamus havaintojen tekijöillä kanta-arvion tekevään Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitokseen romahti ja kirjainyhdistelmästä RKTL tuli suorastaan kirosana joissain piireissä.
RKTL on saanut negatiivista suhtautumista näinä vuosina myös suojelutaholta, etenkin kun poronhoitoalueelta poistettiin laumallinen susia.
Tutkimuslaitos on saanut syyt niskoilleen niin liian pienestä kuin liian suurestakin suden pyyntimäärästä, vaikka tutkimuslaitos itse ei näitä päätä, vaan takana on Maa- ja metsätalousministeriö. RKTL toimittaa vain lukuja ja arvioita.
Tällä hetkellä tilanne ei ole hyvä mihinkään suuntaan. Paperilla susikanta on pieni, mutta vahinkoja ja liikennevälineiden alle jäämisiä on enemmän kuin susikannan ollessa suurimmillaan.
Osittain tämä selittynee susikannan siirtymisellä Itä-Suomen metsistä asutuimmille alueille Länsi-Suomeen.
Osa vahinkojen ja havaintojen määrästä liittyy susien arkuuden vähenemiseen. Vielä susikannan ollessa suurimmillaan saatiin harvoin kuvia susista luonnossa, edes työkoneista. Nykyisin kuvia on alettu saamaan ja susia näkemään päiväsaikaankin.
Keskusteluyhteys on aikalailla poikki suuntaan sun toiseenkin. Rajalinjat on vedetty, eikä niiden yli pääse kuin kipakoita kommentteja toiselle puolelle.
Susien hyväksyntä ja sieto on pohjamudissaan.
Peli pitäisi viheltää poikki ja aloittaa koko politiikka aivan alusta, oppien menneisyyden virheistä. Niin kauan kun vastustusta susia kohtaan on reilusti, ei kanta pääse kasvamaan. Niinpä ensimmäinen etappi olisi saada negatiivinen suhtautuminen susiin lieventymään. Vasta sitten päästään miettimään määriä ja susia itsessään.
USA:ssa pidetään luonnonsuojelu biologian konferenssia, jossa on tullut esiin useita erilaisia näkökantoja petokantojen hoidon suhteen. Paras näkemäni dia aiheesta käsittelee asioita joita on opittu yhteisöjen kanssa työskenteltäessä petokantojen hoidossa.
Dian kuvaaja Guillaume Chapron
Koska lukijani kaikki eivät varmaankaan ole äärimmäisen hyviä englanninkielessä, käännän dian sisällön kohta kohdalta.
Asiat jotka opittiin:
1. Rakennetaan olemassa olevan kapasiteetin varaan. (Tarkoittaa olemassaolevia petokantoja)
2. Kehitetään yhteisön tukemia tavoitteita: riskit /ihmiskeskeisyys
3. Ei yritetty täyttä hyökkäystä maailmankuvaa vastaan: käytännöt/käyttäytyminen
4. Tunnustettiin omistusoikeudet ja elinkeinon intressit: vapaaehtoisuus/ekonomia5. Työskenneltiin karhujen ja susien biologisen skaalan yhteensovittamiseksi yhteisön kanssa.
6. Rakennettiin luottamusta ajan kanssa pitkällisellä panostuksella ihmisiin
7. Yhteistyö Montanan Fish, Wildlife and Parks ja Fish and Wildlife Servicen kanssa. (Vastaavat jokseenkin riistahallintoamme paikallisella ja valtakunnallisella tasolla)
Joitain lisäajatuksia: abstraktit asiat
Käytetyn kielen tärkeys (ei-uhkaava)
Kuunteleminen ymmärtääkseen
Kunnioitus
Empatia
Autenttisuus
Kyky tehdä virheitä, pyytää niitä anteeksi ja oppia niistä
Totuuden tärkeys
Nämä edellä olevassa diassa olevat ajatukset tulisi saada käytäntöön myös täällä Suomessa, sillä vain tällaisilla keinoilla hyväksyntää ja sitä kautta elinvoimaa voidaan saada sudelle.
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Susikannan heikentyminen?
Susikanta kasvoi hyvää tahtia aina vuoteen 2007 asti jonka jälkeen se on ollut laskusuunnassa.
Syynä tälle on esitetty lähinnä salametsästystä, sillä luontaisia syitä kannan pienentymiselle ei ole löytynyt. (taudit, lajin sisäinen kilpailu)
Vuodesta 2000 vuoteen 2006 kannan kasvu oli maksimissaan vajaa 21% (vuonna 2005) ja pienimmillään vuonna 2002, jolloin kanta kasvoi vain 6%. Vuonna 2001 kävi pieni notkahdus, jolloin kanta laski noin 8 yksilöllä.
Prosentteja katsoessa kannan muutos on koko aikavälillä aina -32%:sta +25%:iin. Prosentteihin tuijoittamalla saadaan vaikutelma suuremmasta kasvusta tai vähentymästä mitä todellisuudessa on kyse. Siksi tulisikin käyttää ennemmin oikeita lukuja kannan muutoksen kuvaamiseen.
Mikä sitten aiheuttaa kannan muutoksen vaihtelut?
Suurin kasvu vuosien 2000-2014 välillä on ollut vuosina 2005 ja 2011 tapahtunut noin 40 yksilön lisäys kantaan. Suurin lasku puolestaan on ollut vuonna 2010, jolloin muutos pienempään on ollut noin 75 yksilöä.
75 yksilön kannan pieneneminen kuulostaa äärimmäisen suurelta, etenkin kun edellisenä vuonna laumoja ja pareja oli yhteensä (rajalaumat huomioituna) 55 kappaletta. Kuitenkin vuonna 2010 havaittiin enää 41 laumaa/paria. Laumojen yhteismäärä laski 41 laumasta 27 laumaan eli 14 laumalla.
Näin suuren määrän poistaminen laittomasti olisi ollut täysi mahdottomuus, ilman että sitä olisi havaittu muuten kuin jälkikäteen.
Uusi tutkimus USA:sta kertoo, että lauman alfayksilöiden poistaminen vaikuttaa lauman koossa pysymiseen, mutta niiden poistaminen ei vaikuta varsinaiseen kantaan. Tutkimuksessa havaittiin, että molempien lisääntyvien yksilöiden poistaminen johti lauman hajoamiseen 69% tapauksista. Uroksen poistaminen puolestaan johti 17% tapauksista lauman hajoamiseen ja naaraan poistaminen johti lauman hajoamiseen 35% tapauksista. Tutkimuksessa havaittiin myös, että mitä suurempi lauma oli, sitä pienemmällä todennäköisyydellä se hajosi lisääntyvän yksilön/yksilöiden poistamisen seurauksena.
Voiko olla siis niin, että kanta ei vähentynytkään 75 yksilöä, vaan ainoastaan osa lisääntyvistä yksilöistä poistettiin johtaen laumojen hajoamiseen ja sitä kautta väärään luuloon, että kokonaiset laumat olisivat kadonneet?
Vuodesta 2007 eteenpäin on ollut enemmän tai vähemmän erimielisyyttä tutkijapuolen ja paikallisväestön välillä susien määrästä. Ongelmallisten yksilöiden poiston vaikeutuminen ja julkiset syytökset salametsästyksestä romahduttivat kiinnostuksen havaintojen ilmoittamiseen. Näin kanta jatkoi laskuaan, ainakin numeroissa.
Todellinen susikanta on voinut hyvinkin kasvaa huomattavasti voimakkaammaksi mitä viralliset kanta-arviot kertovat, sillä se nojaa hyvin voimakkaasti ilmoitettuihin havaintoihin joiden ilmoitusprosentti puolestaan on hyvin alhainen. Näin kanta vaikuttaa huomattavasti alhaisemmalta mitä se onkaan ja osaltaan vaikeuttaa virallisten tahojen toimintamahdollisuuksia susiasiassa.
Jos salametsästys-teoria pitäisi paikkansa, susia pitäisi tappaa laittomasti valtaisat määrät, jotta luvuissa esiintynyt kannan pieneneminen olisi mahdollista. Suomen kaltaisessa maassa, jossa on ainakin yksi talo jokaisessa niemessä ja notkelmassa, on näin mittavan määrän laittomia susijahteja mahdotonta pysyä piilossa.
Onko siis niin, että susikantamme onkin elinvoimaisempi mitä luulemme ja suojelutahon esittämät väitteet salametsästyksestä ovat humpuukia?
Impacts of breeder loss on social structure, reproduction and population growth in social canid
Syynä tälle on esitetty lähinnä salametsästystä, sillä luontaisia syitä kannan pienentymiselle ei ole löytynyt. (taudit, lajin sisäinen kilpailu)
Vuodesta 2000 vuoteen 2006 kannan kasvu oli maksimissaan vajaa 21% (vuonna 2005) ja pienimmillään vuonna 2002, jolloin kanta kasvoi vain 6%. Vuonna 2001 kävi pieni notkahdus, jolloin kanta laski noin 8 yksilöllä.
Prosentteja katsoessa kannan muutos on koko aikavälillä aina -32%:sta +25%:iin. Prosentteihin tuijoittamalla saadaan vaikutelma suuremmasta kasvusta tai vähentymästä mitä todellisuudessa on kyse. Siksi tulisikin käyttää ennemmin oikeita lukuja kannan muutoksen kuvaamiseen.
Mikä sitten aiheuttaa kannan muutoksen vaihtelut?
Suurin kasvu vuosien 2000-2014 välillä on ollut vuosina 2005 ja 2011 tapahtunut noin 40 yksilön lisäys kantaan. Suurin lasku puolestaan on ollut vuonna 2010, jolloin muutos pienempään on ollut noin 75 yksilöä.
75 yksilön kannan pieneneminen kuulostaa äärimmäisen suurelta, etenkin kun edellisenä vuonna laumoja ja pareja oli yhteensä (rajalaumat huomioituna) 55 kappaletta. Kuitenkin vuonna 2010 havaittiin enää 41 laumaa/paria. Laumojen yhteismäärä laski 41 laumasta 27 laumaan eli 14 laumalla.
Näin suuren määrän poistaminen laittomasti olisi ollut täysi mahdottomuus, ilman että sitä olisi havaittu muuten kuin jälkikäteen.
Mitä sitten tapahtui?
Uusi tutkimus USA:sta kertoo, että lauman alfayksilöiden poistaminen vaikuttaa lauman koossa pysymiseen, mutta niiden poistaminen ei vaikuta varsinaiseen kantaan. Tutkimuksessa havaittiin, että molempien lisääntyvien yksilöiden poistaminen johti lauman hajoamiseen 69% tapauksista. Uroksen poistaminen puolestaan johti 17% tapauksista lauman hajoamiseen ja naaraan poistaminen johti lauman hajoamiseen 35% tapauksista. Tutkimuksessa havaittiin myös, että mitä suurempi lauma oli, sitä pienemmällä todennäköisyydellä se hajosi lisääntyvän yksilön/yksilöiden poistamisen seurauksena.
Voiko olla siis niin, että kanta ei vähentynytkään 75 yksilöä, vaan ainoastaan osa lisääntyvistä yksilöistä poistettiin johtaen laumojen hajoamiseen ja sitä kautta väärään luuloon, että kokonaiset laumat olisivat kadonneet?
Vuodesta 2007 eteenpäin on ollut enemmän tai vähemmän erimielisyyttä tutkijapuolen ja paikallisväestön välillä susien määrästä. Ongelmallisten yksilöiden poiston vaikeutuminen ja julkiset syytökset salametsästyksestä romahduttivat kiinnostuksen havaintojen ilmoittamiseen. Näin kanta jatkoi laskuaan, ainakin numeroissa.
Todellinen susikanta on voinut hyvinkin kasvaa huomattavasti voimakkaammaksi mitä viralliset kanta-arviot kertovat, sillä se nojaa hyvin voimakkaasti ilmoitettuihin havaintoihin joiden ilmoitusprosentti puolestaan on hyvin alhainen. Näin kanta vaikuttaa huomattavasti alhaisemmalta mitä se onkaan ja osaltaan vaikeuttaa virallisten tahojen toimintamahdollisuuksia susiasiassa.
Jos salametsästys-teoria pitäisi paikkansa, susia pitäisi tappaa laittomasti valtaisat määrät, jotta luvuissa esiintynyt kannan pieneneminen olisi mahdollista. Suomen kaltaisessa maassa, jossa on ainakin yksi talo jokaisessa niemessä ja notkelmassa, on näin mittavan määrän laittomia susijahteja mahdotonta pysyä piilossa.
Onko siis niin, että susikantamme onkin elinvoimaisempi mitä luulemme ja suojelutahon esittämät väitteet salametsästyksestä ovat humpuukia?
Impacts of breeder loss on social structure, reproduction and population growth in social canid
perjantai 11. heinäkuuta 2014
Susikeskustelun ryhmittymät
Yleisesti susikeskustelun osapuolet jaetaan suojelijoihin ja vihaajiin. Tämä kuitenkin on äärimmäisen karkea jaottelu ja molemmat "ryhmät" pitävät sisällään laajan kirjon erilaisia ihmisiä ja suhtautumisia suteen.
Ehkä olisikin aika ruveta muokkaamaan sanastoa, jotta konflikteilta keskusteluissa vältyttäisiin, etenkin täällä internetin maailmassa, jossa anonyymi tai ainakin etäinen kanssakäyminen toisten ihmisten kanssa vaikeuttaa keskustelukulttuurin pysymistä asiallisena.
Suojelupuoli ts. suteen myönteisesti suhtautuvat sisältävät laajan kirjon erilaisia näkemyksiä ja toimintamalleja.
On olemassa toiminnallisia aktivisteja, joiden toiminta on negatiivista. He valitsevat toimintansa reiteiksi uhkailun ja toisten omaisuuden tuhoamisen. He ovat yksiä pahimpia sudensuojelun hyväksynnän tuhoajia.
Toinen toiminnallisen aktivismin muoto on positiivista, kuten Luonto-Liiton Susiryhmän tekemät kouluvierailut ja petoaitojen pystytysapu. Tämä on hyvä keino ja edistää suden suojelun hyväksyttävyyttä.
Sitten ovat internetin maailmassa toimivat aktivistit, joita heitäkin on sekä positiivista että negatiivista koulukuntaa. Internetin aktivisteista etenkin negatiivisen toimintamallin omaavat ovat kaikkein suurimmassa äänessä. Heidän keskustelutyylinsä on alentuvaa, halveksuvaa ja jopa vahingoniloista susivahingon tapahduttua. Heiltä kuulee monesti lauseen "muuta kaupunkiin jos sudet pelottavat". Siinä missä toiminnalliset negatiiviset aktivistit, myös internetin negatiiviset aktivistit ovat pahimpia suden suojelun kompastuskiviä ja suojelun hyväksynnän hidastajia.
Positiiviset aktivistit tuovat keskustelussa esille asiallisilla kommenteilla oman näkemyksensä esiin, eivätkä yritä alentaa kanssakeskustelijoitaan omaa tasoaan alemmas kommenteillaan. Heidän keskustelutyylinsä on rakentavaa ja he yrittävät toimia suden suojelun hyväksynnän hyväksi. Valitettavan monesti he ovat juurikin se hiljaisempi joukkio, jotka nopeasti jäävät negatiivisen aktivistijoukon jalkoihin. Heidän äänensä tulisikin saada kovemmin kuuluviin.
Lopuksi ovat hiljaiset kannattajat, jotka suhtautuvat suteen positiivisesti, mutta eivät siitä tee sen kummempaa numeroa. Yleensä heistä kehkeytyisi positiivisen aktivismin internetkeskustelijoita, jos he uskaltautuisivat tai saisivat puheenvuoron.
Niin kutsutulla "vihaaja" tai sutta vastustavalla puolella on myös omat positiiviset ja negatiiviset toiminnalliset sekä internetin aktivistit.
Negatiivinen toiminnallinen aktivismi on tietenkin salametsästys. He, siinä missä suojelupuolen negatiiviset aktivistit ovat haitaksi kokonaisuudelle. Salametsästyksen vuoksi laillista pyyntiä ei voida harjoittaa siinä määrin mitä olisi tarpeen, koska kannan koko ei sitä salli laittoman poistuman jälkeen. (Salametsästyksen laajuudesta ja sen suhteesta kannan kokoon voidaan olla eri mieltä ja käsittelenkin aihetta seuraavassa tekstissäni).
Positiivisia toiminnallisia aktivisteja ns. vastustajapuolella ovat yleensä metsästäjät, jotka varoittavat toisia havaitsemistaan susien jäljistä ja yrittävät saada kanta-arvion vastaamaan todellisuutta ilmoittamalla havainnoistaan mahdollisimman tarkkaan ja usein. He voivat myös selvitellä apuna toisille vahinkojen tapahduttua kuinka menetellä tilanteessa. He ovat myös usein niitä metsästäjiä jotka yrittävät saada poikkeuslupia ongelmia aiheuttaville susille.
Negatiivinen internetaktivismi on suhteellisen samankaltaista suojelupuolen negatiivisen internetaktivismin kanssa, myös heidän suhtautumistaan nk. vastustajapuoleen värittävät erilaiset negatiiviseen sävyyn esitetyt kommentit ja tutuin ehkä tästä ryhmästä kumpuava kommentti onkin "kehä kolmosen sisäpuolella asuva ituhippi". He ovat ensimmäisinä vaatimassa susien päitä vadeille ja jopa niin pitkälle ettei sudella olisi olemassaolon oikeutusta maassamme.
Positiivinen internetaktivismi on puolestaan samalla tavoin rakentavaa, kuin suojelupuolellakin. Yleensä nämä ihmiset ovat henkilöitä, jotka eivät todellisuudessa vihaa sutta, mutta näkevät että susien liikkuminen liian lähellä ihmistä ei ole oikein ja vastustavatkin susien sijasta niiden liian läheistä liikkumista ihmisten ilmoilla. He ovat yleensä niitä jotka puoltavat keskustelussa vahinkoja tuottaneen yksilön poistamista, mutta eivät hyväksy salametsästystä ja suhtautuvat jokseenkin positiivisesti nk. metsäsusiin eli ihmisten ilmoilta poissa pystytteleviin yksilöihin ja laumoihin.
Myös nk. vastustajapuolella on oma hiljaisten ryhmänsä. He ovat suojelupuolta huomattavasti kirjavampi joukko ja heistä löytyy varmasti suhteellisen tasapuolisesti kaikkia ns. vastustajaryhmiä.
Kaikkein erikoisin ja vaikeimmassa asemassa oleva joukko ovat neutraalit suhtautujat.
Neutraalisti suteen suhtautuvat ovat yleensä ns. väliinputoajia eli he eivät varsinaisesti kuulu kumpaankaan susikeskustelun suur-ryhmään. Tämä tuottaa heille usein ongelmia, sillä olivatpa he missä tahansa, heidät yritetään kategorisoida jompaan kumpaan ryhmään ja saavatkin molemmilta internetin negatiivisilta aktivisteilta negatiivista kohtelua. Nämä henkilöt ovat ehkä kaikkein tärkein ryhmittymä suden suojelun kannalta, koska he pyrkivät toimimaan tasapuolisesti niin suden säilymisen kuin ihmisten normaalin elämän kannalta. Johtuen kuitenkin sekä toiminnallisten että internetin negatiivisten aktivistien toimista ja keskustelutyylistä, he päätyvät hyvin nopeasti hiljaisten ihmisten joukkoon tai päätyvät jopa suorastaan inhoamaan susikeskustelua ja sanoutuvat siitä irti, vaikka heillä olisi yhdessä positiivisten toimijoiden kanssa kaikkein eniten annettavaa suden suojelun sekä ihmisen ja suden rinnakkaiselon saralla.
Ehkä olisikin aika ruveta muokkaamaan sanastoa, jotta konflikteilta keskusteluissa vältyttäisiin, etenkin täällä internetin maailmassa, jossa anonyymi tai ainakin etäinen kanssakäyminen toisten ihmisten kanssa vaikeuttaa keskustelukulttuurin pysymistä asiallisena.
Suojelupuoli ts. suteen myönteisesti suhtautuvat sisältävät laajan kirjon erilaisia näkemyksiä ja toimintamalleja.
On olemassa toiminnallisia aktivisteja, joiden toiminta on negatiivista. He valitsevat toimintansa reiteiksi uhkailun ja toisten omaisuuden tuhoamisen. He ovat yksiä pahimpia sudensuojelun hyväksynnän tuhoajia.
Toinen toiminnallisen aktivismin muoto on positiivista, kuten Luonto-Liiton Susiryhmän tekemät kouluvierailut ja petoaitojen pystytysapu. Tämä on hyvä keino ja edistää suden suojelun hyväksyttävyyttä.
Sitten ovat internetin maailmassa toimivat aktivistit, joita heitäkin on sekä positiivista että negatiivista koulukuntaa. Internetin aktivisteista etenkin negatiivisen toimintamallin omaavat ovat kaikkein suurimmassa äänessä. Heidän keskustelutyylinsä on alentuvaa, halveksuvaa ja jopa vahingoniloista susivahingon tapahduttua. Heiltä kuulee monesti lauseen "muuta kaupunkiin jos sudet pelottavat". Siinä missä toiminnalliset negatiiviset aktivistit, myös internetin negatiiviset aktivistit ovat pahimpia suden suojelun kompastuskiviä ja suojelun hyväksynnän hidastajia.
Positiiviset aktivistit tuovat keskustelussa esille asiallisilla kommenteilla oman näkemyksensä esiin, eivätkä yritä alentaa kanssakeskustelijoitaan omaa tasoaan alemmas kommenteillaan. Heidän keskustelutyylinsä on rakentavaa ja he yrittävät toimia suden suojelun hyväksynnän hyväksi. Valitettavan monesti he ovat juurikin se hiljaisempi joukkio, jotka nopeasti jäävät negatiivisen aktivistijoukon jalkoihin. Heidän äänensä tulisikin saada kovemmin kuuluviin.
Lopuksi ovat hiljaiset kannattajat, jotka suhtautuvat suteen positiivisesti, mutta eivät siitä tee sen kummempaa numeroa. Yleensä heistä kehkeytyisi positiivisen aktivismin internetkeskustelijoita, jos he uskaltautuisivat tai saisivat puheenvuoron.
Niin kutsutulla "vihaaja" tai sutta vastustavalla puolella on myös omat positiiviset ja negatiiviset toiminnalliset sekä internetin aktivistit.
Negatiivinen toiminnallinen aktivismi on tietenkin salametsästys. He, siinä missä suojelupuolen negatiiviset aktivistit ovat haitaksi kokonaisuudelle. Salametsästyksen vuoksi laillista pyyntiä ei voida harjoittaa siinä määrin mitä olisi tarpeen, koska kannan koko ei sitä salli laittoman poistuman jälkeen. (Salametsästyksen laajuudesta ja sen suhteesta kannan kokoon voidaan olla eri mieltä ja käsittelenkin aihetta seuraavassa tekstissäni).
Positiivisia toiminnallisia aktivisteja ns. vastustajapuolella ovat yleensä metsästäjät, jotka varoittavat toisia havaitsemistaan susien jäljistä ja yrittävät saada kanta-arvion vastaamaan todellisuutta ilmoittamalla havainnoistaan mahdollisimman tarkkaan ja usein. He voivat myös selvitellä apuna toisille vahinkojen tapahduttua kuinka menetellä tilanteessa. He ovat myös usein niitä metsästäjiä jotka yrittävät saada poikkeuslupia ongelmia aiheuttaville susille.
Negatiivinen internetaktivismi on suhteellisen samankaltaista suojelupuolen negatiivisen internetaktivismin kanssa, myös heidän suhtautumistaan nk. vastustajapuoleen värittävät erilaiset negatiiviseen sävyyn esitetyt kommentit ja tutuin ehkä tästä ryhmästä kumpuava kommentti onkin "kehä kolmosen sisäpuolella asuva ituhippi". He ovat ensimmäisinä vaatimassa susien päitä vadeille ja jopa niin pitkälle ettei sudella olisi olemassaolon oikeutusta maassamme.
Positiivinen internetaktivismi on puolestaan samalla tavoin rakentavaa, kuin suojelupuolellakin. Yleensä nämä ihmiset ovat henkilöitä, jotka eivät todellisuudessa vihaa sutta, mutta näkevät että susien liikkuminen liian lähellä ihmistä ei ole oikein ja vastustavatkin susien sijasta niiden liian läheistä liikkumista ihmisten ilmoilla. He ovat yleensä niitä jotka puoltavat keskustelussa vahinkoja tuottaneen yksilön poistamista, mutta eivät hyväksy salametsästystä ja suhtautuvat jokseenkin positiivisesti nk. metsäsusiin eli ihmisten ilmoilta poissa pystytteleviin yksilöihin ja laumoihin.
Myös nk. vastustajapuolella on oma hiljaisten ryhmänsä. He ovat suojelupuolta huomattavasti kirjavampi joukko ja heistä löytyy varmasti suhteellisen tasapuolisesti kaikkia ns. vastustajaryhmiä.
Kaikkein erikoisin ja vaikeimmassa asemassa oleva joukko ovat neutraalit suhtautujat.
Neutraalisti suteen suhtautuvat ovat yleensä ns. väliinputoajia eli he eivät varsinaisesti kuulu kumpaankaan susikeskustelun suur-ryhmään. Tämä tuottaa heille usein ongelmia, sillä olivatpa he missä tahansa, heidät yritetään kategorisoida jompaan kumpaan ryhmään ja saavatkin molemmilta internetin negatiivisilta aktivisteilta negatiivista kohtelua. Nämä henkilöt ovat ehkä kaikkein tärkein ryhmittymä suden suojelun kannalta, koska he pyrkivät toimimaan tasapuolisesti niin suden säilymisen kuin ihmisten normaalin elämän kannalta. Johtuen kuitenkin sekä toiminnallisten että internetin negatiivisten aktivistien toimista ja keskustelutyylistä, he päätyvät hyvin nopeasti hiljaisten ihmisten joukkoon tai päätyvät jopa suorastaan inhoamaan susikeskustelua ja sanoutuvat siitä irti, vaikka heillä olisi yhdessä positiivisten toimijoiden kanssa kaikkein eniten annettavaa suden suojelun sekä ihmisen ja suden rinnakkaiselon saralla.
keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Susikannan hoito Suomen ja Eu:n tasolla
Susikannan hoitosuunnitelmaa ollaan parhaillaan uudistamassa. Muutamia viikkoja sitten päättyi internetissä julkinen kommentointi mahdollisuus susikannan hoitosuunnitelmaan liittyen. Seuraavaksi, kunhan virkamiehistö on saanut viettää ansaitsemansa kesäloman, siirrytään työpajoihin reviireille.
Jo nyt on tiedossa, että vaikuttamista ollaan tuomassa lähemmäs paikallisväestöä. Tämä on erittäin hyvä, sillä selkeästi yläpuolelta ja etäältä hallinnoitu susipolitiikka on epäonnistunut ja kaipaa kipeästi muutosta.
Myös EU on havahtunut tilanteeseen ja on perustanutkin erityisen ryhmän selvittämään eri intressiryhmien näkemyksiä ja tarpeita mitä tulee suurpetojen kantojen hoitoon Euroopan laajuisesti ja myös populaatio kohtaisesti.
Muutamia päivä sitten EU:n ympäristökomissio julkaisi luonnokset suurpetokantojen hoitoon ja petojen kanssa yhteiseloon tähtäävistä toimenpiteistä. Luonnokset on lähetetty jokaiselle jäsenmaalle hyväksyttäväksi.
Esittelen tässä sutta koskevan luonnoksen pääpiirteissään:
Luonnoksessa on 7 yleistä toimenpidettä, jotka ovat kaikille yhteisiä sekä vaihteleva määrä toimenpiteitä kohdennettuna eri populaatioihin. Suomen osalta erityiskohteita on 3 kappaletta.
Kiireellisyysluokitus on 1-5, jossa 1 on kiireellisin ja 5 vähiten kiireellinen
Hyötyluokitus on sekin 1-5, jossa 1 on 0-20% ja 5 on 80-100%
1. Yleinen Toimenpide:
Yhtenäisten menetelmien luominen kannanarviointiin ja tarkkailuun.
Kiireelisyys luokka 1 eli erittäin kiireellinen.
Hyötyluokka 4 eli 60-80%
2.Yleinen Toimenpide
Maiden rajat ylittävä yhteistyö ja kannanhoidon suunnittelu
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 5 (80-100%)
3.Yleinen Toimenpide
Susivahinkojen ennaltaehkäiseminen ja vahinkojen korvaaminen.
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 5
4. Yleinen Toimenpide
Salametsästyksen ja myrkkysyöttien vastaiset toimet
Kiireellisyysluokka 2
Hyötyluokka 4
5. Yleinen Toimenpide
Vapaana kulkevien ja villien koirien hallinta sekä hybridisaatio susien ja koirien välillä
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 4
6. Yleinen Toimenpide
Elinalueiden pirstaloituminen ja alueiden väliset yhteydet
Kiireellisyys luokka 4
Hyötyluokka 2 (20-40%)
7. Yleinen Toimenpide
Opetus, informaatio ja tiedon avoimuus
Kiireellisyysluokka 2
Hyötyluokka 3 (40-60%)
Suomen erityistoimenpiteet:
1. Toimenpide
Riskikartoitus pohjana paikallistason kannanhoidolle
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 5
2. Toimenpide
Yhteiselon kannustimet
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 4
3. Toimenpide
Laaja mielipide kartoitus
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 4
Toimenpiteet joita tässä luonnoksessa ehdotetaan ovat erittäin hyviä ja selkeästi tarkkaan ajateltuja. Esittelin tässä vain otsikot ja tärkeys/hyötyluokan. Itse luonnos on huomattavasti laajempi, sisältäen tarkemman esittelyn toimenpiteen tavoitteista, tavoitteiden toteuttamisesta, odotetuista tuloksista, toimenpiteiden vastuutahoista, ajankohdasta/kuluvasta ajasta sekä rahoituksen määrästä ja rahoittajista. Jos jotakuta kiinnostaa lukea koko luonnos (englannin kielinen) niin tässä olisi suora linkki luonnokseen: http://t.co/cOOety6YmY
Jo nyt on tiedossa, että vaikuttamista ollaan tuomassa lähemmäs paikallisväestöä. Tämä on erittäin hyvä, sillä selkeästi yläpuolelta ja etäältä hallinnoitu susipolitiikka on epäonnistunut ja kaipaa kipeästi muutosta.
Myös EU on havahtunut tilanteeseen ja on perustanutkin erityisen ryhmän selvittämään eri intressiryhmien näkemyksiä ja tarpeita mitä tulee suurpetojen kantojen hoitoon Euroopan laajuisesti ja myös populaatio kohtaisesti.
Muutamia päivä sitten EU:n ympäristökomissio julkaisi luonnokset suurpetokantojen hoitoon ja petojen kanssa yhteiseloon tähtäävistä toimenpiteistä. Luonnokset on lähetetty jokaiselle jäsenmaalle hyväksyttäväksi.
Esittelen tässä sutta koskevan luonnoksen pääpiirteissään:
Luonnoksessa on 7 yleistä toimenpidettä, jotka ovat kaikille yhteisiä sekä vaihteleva määrä toimenpiteitä kohdennettuna eri populaatioihin. Suomen osalta erityiskohteita on 3 kappaletta.
Kiireellisyysluokitus on 1-5, jossa 1 on kiireellisin ja 5 vähiten kiireellinen
Hyötyluokitus on sekin 1-5, jossa 1 on 0-20% ja 5 on 80-100%
1. Yleinen Toimenpide:
Yhtenäisten menetelmien luominen kannanarviointiin ja tarkkailuun.
Kiireelisyys luokka 1 eli erittäin kiireellinen.
Hyötyluokka 4 eli 60-80%
2.Yleinen Toimenpide
Maiden rajat ylittävä yhteistyö ja kannanhoidon suunnittelu
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 5 (80-100%)
3.Yleinen Toimenpide
Susivahinkojen ennaltaehkäiseminen ja vahinkojen korvaaminen.
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 5
4. Yleinen Toimenpide
Salametsästyksen ja myrkkysyöttien vastaiset toimet
Kiireellisyysluokka 2
Hyötyluokka 4
5. Yleinen Toimenpide
Vapaana kulkevien ja villien koirien hallinta sekä hybridisaatio susien ja koirien välillä
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 4
6. Yleinen Toimenpide
Elinalueiden pirstaloituminen ja alueiden väliset yhteydet
Kiireellisyys luokka 4
Hyötyluokka 2 (20-40%)
7. Yleinen Toimenpide
Opetus, informaatio ja tiedon avoimuus
Kiireellisyysluokka 2
Hyötyluokka 3 (40-60%)
Suomen erityistoimenpiteet:
1. Toimenpide
Riskikartoitus pohjana paikallistason kannanhoidolle
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 5
2. Toimenpide
Yhteiselon kannustimet
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 4
3. Toimenpide
Laaja mielipide kartoitus
Kiireellisyysluokka 1
Hyötyluokka 4
Toimenpiteet joita tässä luonnoksessa ehdotetaan ovat erittäin hyviä ja selkeästi tarkkaan ajateltuja. Esittelin tässä vain otsikot ja tärkeys/hyötyluokan. Itse luonnos on huomattavasti laajempi, sisältäen tarkemman esittelyn toimenpiteen tavoitteista, tavoitteiden toteuttamisesta, odotetuista tuloksista, toimenpiteiden vastuutahoista, ajankohdasta/kuluvasta ajasta sekä rahoituksen määrästä ja rahoittajista. Jos jotakuta kiinnostaa lukea koko luonnos (englannin kielinen) niin tässä olisi suora linkki luonnokseen: http://t.co/cOOety6YmY
lauantai 28. kesäkuuta 2014
Susi ja pelko
Pelko. Sana jolla on kielessämme hyvin monta tarkoitusta. Susikeskusteluissa puhutaan paljon pelosta, niin ihmisten tuntemasta kuin susien tuntemuksesta ihmistä kohtaan.
Valitettavasti sana pelko aiheuttaa paljon niin väärinkäsityksiä kuin tahallistakin väärinkäyttöä ja väärinymmärtämistä.
Kun äidin kerrotaan pelkäävän lastensa puolesta suden käytyä pihassa, valitettavan monesti asia käännetään niin että äiti on hysteerisenä asian suhteen. Näin tuskin kuitenkaan on. Äiti, kuten luonnollista, on peloissaan, toisinsanoen huolissaan, ahdistunut, jännittynyt tilanteesta joka voi uhata hänen lapsiaan. Silloin jos äiti on lasten kanssa pihalla ja susi tulee keskellä päivää näkysälle, varmasti äiti tuolloin tuntee paniikkia, kauhua ja jopa hysteriaa. Tämä on osa luonnon meille antamista selviytymiskeinoista vaaroja vastaan. Hysteria ja kauhu eivät ole kuitenkaan itse akuutin tilanteen jälkeen tunneskaalassa mukana. Silloin kuvaan astuvat jo aiemmin mainitut tunteet, huoli, ahdistus, jännittyneisyys.
Sama koskee metsästäjää joka "pelkää" koiransa puolesta. Hänkin tuntee huolta, ahdistusta ja jännittyneisyyttä, kun susia on nähty alueella jossa koira nyt juoksee vapaana jopa kaukanakin omistajastaan, kuten monen metsästyskoiran ominaisuuksiin kuuluu.
Entä suojelijat sitten? Hekin pelkäävät, suden puolesta. Sekään ei tarkoita kuitekaan että susia suojeleva henkilö olisi hysteerisenä ja kauhusta tärisevänä odottamassa, milloin jokin susi menettää henkensä. Ei, samalla lailla hekin ovat huolissaan ja levottomia suden kohtalosta.
Tunneskaala on kaikilla sama, vaikka he seisovatkin susiasian eri puolilla, ovathan he kaikki ihmisiä ja omaavat samat edellytykset tunteille mitä toisetkin.
Entä sudet?
Susien pelosta puhutaan myös. Susien ihmispelko on termi jota tunnutaan ymmärtävän myös väärin. Arkuus, välttely, kunnioitus olisivat ehkä parempia sanoja kuvailemaan sitä, mitä susilta halutaan. Susien ei haluta tulevan lähelle ihmistä tai hänen asutustaan. Tällöin susi "kunnioittaa" ihmisen olemassaoloa olentona josta voi olla vaaraa, kuten ne kunnoittavat toistensa reviirejä. Samoin suden halutaan välttelevän ihmisiä ja heidän asutustaan, kuten susi välttelee joutumasta toisen lauman reviirille. Arkuutta halutaan myös, ihmisen ja hänen toimintojensa väistämistä, kuten susi yksin saaliilla ollessaan väistää voimakkaampaa karhua joka tulee valtaamaan saaliin.
Suden ihmispelolla ei siis tarkoiteta sitä, että susi virtsaisi alleen ihmisen nähdessään tai pakenisi henkensä hädässä kuullessaan ihmisen äänen. Riittävää on, että se poistuu paikalta jäämättä seuraamaan tilannetta.
Valitettavasti sana pelko aiheuttaa paljon niin väärinkäsityksiä kuin tahallistakin väärinkäyttöä ja väärinymmärtämistä.
Kun äidin kerrotaan pelkäävän lastensa puolesta suden käytyä pihassa, valitettavan monesti asia käännetään niin että äiti on hysteerisenä asian suhteen. Näin tuskin kuitenkaan on. Äiti, kuten luonnollista, on peloissaan, toisinsanoen huolissaan, ahdistunut, jännittynyt tilanteesta joka voi uhata hänen lapsiaan. Silloin jos äiti on lasten kanssa pihalla ja susi tulee keskellä päivää näkysälle, varmasti äiti tuolloin tuntee paniikkia, kauhua ja jopa hysteriaa. Tämä on osa luonnon meille antamista selviytymiskeinoista vaaroja vastaan. Hysteria ja kauhu eivät ole kuitenkaan itse akuutin tilanteen jälkeen tunneskaalassa mukana. Silloin kuvaan astuvat jo aiemmin mainitut tunteet, huoli, ahdistus, jännittyneisyys.
Sama koskee metsästäjää joka "pelkää" koiransa puolesta. Hänkin tuntee huolta, ahdistusta ja jännittyneisyyttä, kun susia on nähty alueella jossa koira nyt juoksee vapaana jopa kaukanakin omistajastaan, kuten monen metsästyskoiran ominaisuuksiin kuuluu.
Entä suojelijat sitten? Hekin pelkäävät, suden puolesta. Sekään ei tarkoita kuitekaan että susia suojeleva henkilö olisi hysteerisenä ja kauhusta tärisevänä odottamassa, milloin jokin susi menettää henkensä. Ei, samalla lailla hekin ovat huolissaan ja levottomia suden kohtalosta.
Tunneskaala on kaikilla sama, vaikka he seisovatkin susiasian eri puolilla, ovathan he kaikki ihmisiä ja omaavat samat edellytykset tunteille mitä toisetkin.
Entä sudet?
Susien pelosta puhutaan myös. Susien ihmispelko on termi jota tunnutaan ymmärtävän myös väärin. Arkuus, välttely, kunnioitus olisivat ehkä parempia sanoja kuvailemaan sitä, mitä susilta halutaan. Susien ei haluta tulevan lähelle ihmistä tai hänen asutustaan. Tällöin susi "kunnioittaa" ihmisen olemassaoloa olentona josta voi olla vaaraa, kuten ne kunnoittavat toistensa reviirejä. Samoin suden halutaan välttelevän ihmisiä ja heidän asutustaan, kuten susi välttelee joutumasta toisen lauman reviirille. Arkuutta halutaan myös, ihmisen ja hänen toimintojensa väistämistä, kuten susi yksin saaliilla ollessaan väistää voimakkaampaa karhua joka tulee valtaamaan saaliin.
Suden ihmispelolla ei siis tarkoiteta sitä, että susi virtsaisi alleen ihmisen nähdessään tai pakenisi henkensä hädässä kuullessaan ihmisen äänen. Riittävää on, että se poistuu paikalta jäämättä seuraamaan tilannetta.
perjantai 27. kesäkuuta 2014
Overprotection behind the downfall of Finnish wolf population?
The wolf population in Finland is currently approximately 140-155 individuals, while back in 2006 the number of wolves was closing up to 300 individuals. After this, the population estimates have fluctuated up and down, but the overall trend has been down. I read an anonymous text in Facebook that brought up the idea of protection and conservationists being behind the downfall. After reading the text, I started to wonder and checked up some things. To my great suprise, the anonymous writer could be right after all.
The beginning of the downfall in year 2007 fits together with the making of the management plan for wolf and the tighter licence policy. The slight ups in the population estimate coincide with the chances or hopes of changes in the tight wolf policy. After the chance is passed and nothing new has happened, the population has gone down again. The most recent example of this is the updating process of the management plan for wolves.
Here is a diagram of wolf population changes and highlighted years when a change or a hope for one has happened and had an effect to the population numbers.
Year 2005
Finland was sued by the EU for having too free hunting for wolves.
Year 2006
The hunting permissions changed from yearly free quotas to damage based licences.
Year 2008
The damage based licence admittance was moved from the Ministry of Agriculture and Forestry to the regional game offices.
Year 2011
The news from Russian Karelia told that they would cull their wolf population
The "wolf-evening" was held in Nousiainen
Year 2013
The Predator politics were evaluated and it was noted that the wolf policy has failed and it needed to be revised
The "wolf-evening" in the Köyliö. Admittance of 5 extra licences for damage based licences.
The "susinetti" a public map for following collared wolves was taken to use to prevent wolf-dog conflicts.
After looking at these events and their correlation with fluctuation of the wolf population numbers one has to make a question:
Is too tight protection harmful to the wolves?
The beginning of the downfall in year 2007 fits together with the making of the management plan for wolf and the tighter licence policy. The slight ups in the population estimate coincide with the chances or hopes of changes in the tight wolf policy. After the chance is passed and nothing new has happened, the population has gone down again. The most recent example of this is the updating process of the management plan for wolves.
Here is a diagram of wolf population changes and highlighted years when a change or a hope for one has happened and had an effect to the population numbers.
Year 2005
Finland was sued by the EU for having too free hunting for wolves.
Year 2006
The hunting permissions changed from yearly free quotas to damage based licences.
Year 2008
The damage based licence admittance was moved from the Ministry of Agriculture and Forestry to the regional game offices.
Year 2011
The news from Russian Karelia told that they would cull their wolf population
The "wolf-evening" was held in Nousiainen
Year 2013
The Predator politics were evaluated and it was noted that the wolf policy has failed and it needed to be revised
The "wolf-evening" in the Köyliö. Admittance of 5 extra licences for damage based licences.
The "susinetti" a public map for following collared wolves was taken to use to prevent wolf-dog conflicts.
After looking at these events and their correlation with fluctuation of the wolf population numbers one has to make a question:
Is too tight protection harmful to the wolves?
Ylisuojelu kannan romahduksen takana?
Suomen susikanta on tällä hetkellä noin 140-155 yksilöä, kun se vielä vuoden 2006 kannanarviossa lähenteli jo 300 yksilöä. Tämän jälkeen susikanta on heilahdellut ylös alas, mutta pääasiallisesti suunta on ollut vähenemään päin. Luettuani nimettömän tekstin Facebookissa, jossa esitettiin suojelun olevan suden kannanromahduksen takana aloin miettimään asiaa tarkemmin. Huomasin yllätyksekseni, että kyseisessä tekstissä saattaa olla jotain perääkin.
Suden kannan romahduksen alku sijoittuu suoraan suden kannanhoitosuunnitelman ja tiukemman suojelun aloittamiseen. Kannan koon vähäiset nousut ylöspäin osuvat vuosiin, jolloin mahdollinen tiukan suojelupolitiikan löysääminen on näyttänyt päätään. Kun tilanne ei ole kuitenkaan muuttunut, on kannan koko jälleen tipahtanut. Uusin esimerkki tästä on suden kannanhoitosuunnitelman uusiminen ja tietoa seurannut kannan kasvu.
Olen merkinnyt kaavioon punaisella susipolitiikan muutospisteitä.
-Vuosi 2005
Suomi haastettiin vajavaisesta suden suojelusta EU:tuomioistuimeen
-Vuosi 2006
Vahinkoperusteiset luvat otettiin käyttöön
-Vuosi 2008
Poikkeuslupien myöntäminen siirrettiin riistanhoitopiireille
-Vuosi 2011
Karjalassa suunniteltiin susien hävittämistä, Nousiaisten susi-ilta
-Vuosi 2013
Petopolitiikan arviointi valmistui, susipolitiikka remonttiin
Köyliön susi-ilta, 5 suden lisäkiintiö vahinkoperusteisiin lupiin
Susinetti, pantasusien seuranta-palvelu
Näitä tapahtumia ja suden kannan-arvion muutoksia tutkiessa nousee mieleen kysymys:
Voiko siis olla, että liian tiukka suojelu onkin haitallista sudelle?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)